Joosef, Kotka
Miksi lähdit juuri tälle riparille? Nuotta-lehdessä oli ilmoitus leiristä. Mietin, että tuonne haluan mennä, seikkailuripari kiinnosti.
Mitä odotit riparilta? Odotin parempaa hengellistä puolta kuin paikallisseurakuntien ripareilla ja enemmän toimintaa.
Toteutuivatko odotukset? Ainakin melkein. Olisi voinut olla vielä enemmän toimintaa.
Oletko tutustunut uusiin ihmisiin? Aika hyvin olen tutustunut muihin. Ollaan soiteltu pikku bändin kanssa ja pelailtu, siinä on tutustunut.
Sinut kastettiin eilen täällä riparilla. Miksi halusit saada kasteen?
Lyhyesti sanottuna siksi, että haluan seurata Jeesusta.
Aiotko osallistua jatkossa OPKOn tai oman seurakuntasi nuortentoimintaan? Mietin, että jos vaikka joku vuosi tulisin isoseksi.
Suosikkikohtasi Raamatusta? Kaikki Raamatun kohdat ovat kivoja.
Paras riparibiisi? Ylitse merten.
Tiia, Kalvola
Miksi lähdit juuri tälle riparille? Meidän seurakunnalla oli aluksi vain päiväripari ja yksi leiri. En ehtinyt ilmoittautua leirille ajoissa, mutta kuulin sitten, että on tulossa toinenkin leiri.
Mitä odotit riparilta? En päässyt aloitusjaksolle toukokuussa ja jännitti vähän, millaisia ihmisiä täällä olisi, mutta kaikki ovat olleet tosi kivoja.
Mikä on ollut parasta riparilla? Koko leiri. Yhteiset puuhat ovat olleet kivoimpia. Vetäjät on tosi kivoja ja isoset mukavia.
Mitä uutta olet oppinut riparilla? Enemmän uskonnosta ja Jumalasta.
Aiotko osallistua jatkossa OPKOn tai oman seurakuntasi nuortentoimintaan? Ajattelin, että voisin mennä isoskoulutukseen.
Suosikkikohtasi Raamatusta? Raamattu ei ole vielä hyvässä muistissa.

Noora, Kalvola
Miksi lähdit juuri tälle riparille? Kalvolan seurakunnassa oli kaksi rippileiriä. Tänne ei ollut tulossa tuttuja. Halusin tutustua uusiin ihmisiin ja olen tutustunutkin.
Mitä odotit riparilta? Ajattelin, että täällä puhutaan vain Jumalasta koko ajan, mutta on ollut myös vapaa-aikaa.
Mikä on ollut parasta riparilla? Olen tutustunut uusiin ihmisiin. On ollut rento leiri ja paljon vapaata.
Mitä uutta olet oppinut riparilla? Olen oppinut aika paljon Jumalasta ja uskonnosta.
Oletko aiemmin ollut mukana OPKOn toiminnassa? En tiennyt siitä mitään aikaisemmin.
Aiotko osallistua jatkossa OPKOn tai oman seurakuntasi nuortentoimintaan? Se on vielä ihan auki.
Suosikkikohtasi Raamatusta? Tuhlaajapoikavertaus on jäänyt mieleen. En tiedä miksi.
Paras riparibiisi? Onneni on olla Herraa lähellä.
Markku, Nurmijärvi ja Markus, Helsinki
Miksi lähditte juuri tälle riparille? Markku: Tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta, koska oltiin oltu Ruttiksella (OPKOn varhaisnuorten Ruttureppu-leiri). Markus: Enä-Seppä oli tuttu paikka.
Mitä odotitte riparilta? Markku: Ajattelin, että se on pelkkää sisällä istumista, opiskelua ja hirveää paahtamista. Markus: Olin kysynyt etukäteen, joten tiesin suunnilleen mitä on tulossa. Opetusta oli kyllä enemmän kuin odotin.
Oliko opetusta liikaakin? (Kuorossa): No EIIII! Markku: Kyllä kaikkea sitä tarvitsee.
Mitä muuta olette tehneet riparilla? Markku: On ollut hirveesti vapaa-aikaa ja ollaan pelailtu. Koppipallo on ollut ehdoton suosikki, Markus: Ollaan juteltu muiden kanssa ja pidetty bänditreenejä, neljä kaveria otti omat soittimet mukaan.
Miten OPKOn ja Kalvolan seurakunnan yhteisripari on onnistunut? Markku: Täällä on ollut tosi hyvä yhteishenki. Porukka ei ole jaottunut, vaan toisiin on ollut helppo tutustua. Markus: Olisi voinut luulla, että Kalvolan nuoret ja OPKOn nuoret ovat erikseen, mutta kaikki ovat olleet sulassa sovussa.
Mikä on ollut parasta? Markku: Saunominen. Täällä on ihan uskomaton sauna! Markus: Vapaa-aika, uusien asioiden oppiminen ja uusiin kavereihin tutustuminen on ollut mahtavaa.
Suosikkikohtanne Raamatusta? Markku: Johannes 3:16. Markus: Koko Raamattu kokonaisuutena. Pienoisevankeliumi on aina yhtä tärkeä.
Paras riparibiisi? Markku: Vaikkapa Evankeliumi. Niitä on paljon hyviä, ei voi ruveta jaottelemaan.
Seidi, Helsinki
Miksi lähdit juuri tälle riparille? Kaverini etsi tämän riparin. Meitä oli tulossa kolme kaveria, mutta yksi jäi pois.
Mitä odotit riparilta? En kauheasti mitään. Uusia kavereita, juttua kristinuskosta ja Jumalasta.
Mikä on ollut parasta riparilla? Uudet kaverit. Eilen oli kastetilaisuus, se oli aika mielenkiintoinen.
Oletko aiemmin ollut mukana OPKOn toiminnassa? En.
Aiotko osallistua jatkossa OPKOn tai oman seurakuntasi nuortentoimintaan? En tiedä vielä. Minulla on aika vähän vapaa-aikaa, koska harrastan telinevoimistelua SM-tasolla.
Paras riparibiisi? Kirkossa.
Samu, Kalvola
Miksi lähdit juuri tälle riparille? On kiva tavata uusia ihmisiä.
Mitä odotit riparilta? Kaverit maalailivat kauhukuvia, että siellä joudutaan hakkaamaan puita ja tekemään talkootöitä eikä ole yhtään vapaa-aikaa.
Toteutuivatko kauhukuvat? Eivät.
Mikä on ollut parasta riparilla? Olen saanut paljon uusia kavereita.
Mitä uutta olet oppinut riparilla? En sinänsä mitään uutta, olin lukenut Raamatun lähes kokonaan jo ennen leiriä.
Suosikkikohtasi Raamatusta? Johannes 3:16 on merkittävä, kuuluisin jae Raamatusta. Olen ymmärtänyt, että Jumala rakastaa kaikkia syntisiä.
Oletko aiemmin ollut mukana OPKOn toiminnassa? En, kuulin siitä nyt ekan kerran.
Aiotko osallistua jatkossa OPKOn tai oman seurakuntasi nuortentoimintaan? Isoskoulutukseen aion. Olen ollut aiemmin isosena lastenleireillä, ja se on ollut kivaa.
Vilma, Salo
Miksi lähdit juuri tälle riparille? Etsin netistä kiinnostavia ripareita ja löysin tämän seikkailuriparin.
Mitä odotit riparilta? Ajattelin, että mentäisiin melomaan.
Mikä on ollut parasta riparilla? Seikkailut, korikiipeily ja muut yhteiset jutut. Ruoka on ollut tosi hyvää.
Mitä uutta olet oppinut riparilla? En kauheasti uutta, mutta on selventänyt asioita aika paljon. Eilen esimerkiksi puhuttiin maailmanlopusta. Olin luullut, että kaikki tuomitaan tekojensa mukaan, mutta selvisi, ettei asia olekaan niin.
Mitä hyötyä uskosta on? Voi turvata Jumalaan, jos on jokin vaikea asia.
Entä onko siitä haittaa? Ei. Tai voi joku vähän kiusata, jos uskoo Jeesukseen.
Paras riparibiisi? Taisteluni.
Catarina, Oulu
Miksi lähdit juuri tälle riparille? Äiti ehdotti ja sanoi, että tämä on hyvä paikka ja täällä järjestetään hyviä leirejä. Tulen kristitystä perheestä, mutta en ole paljon ollut nuortentoiminnassa.
Mitä odotit riparilta? Odotin, että saan ystäviä, mutta pelkäsin, että jään ulkopuolelle. Ajattelin, että täällä käsitellään vaikeita asioita. Pelkäsin, suoriudunko kaikesta, mutta se oli vain pelottelua, ei täällä ollut niin vaikeaa.
Toteutuivatko odotukset? Ripari oli positiivinen yllätys. Kaikki olivat tosi mukavia ja erilaisia persoonia. Ohjaajat olivat tosi kivoja. Ei ole ollut tylsää päivää, kaikenlaista on tapahtunut.
Mikä on ollut parasta riparilla? Ihmiset. Täällä on paljon erilaisia ihmisiä ympäri Suomea, ja erilaisuus on otettu huomioon ja hyväksytty.
Mitä uutta olet oppinut riparilla? Asiat on käsitelty hyvin ja olen saanut uusia näkökulmia. Olen aina uskonut, mutta täällä olen alkanut nähdä asioita syvemmin. Monet Raamatun kohdat ovat tulleet tutummiksi.
Miten usko vaikuttaa elämässä? Usko on tärkein asia koko elämässä. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut kasvaa kristityssä kodissa. Usko tuo lohtua, siihen saa aina turvautua ja tietää, että jos tekee jotain väärin, saa aina anteeksi. Tuon uskoni esille vahvasti, ja joskus kohtaan syrjintää.
Aiotko jatkossa osallistua nuortentoimintaan? Aion, olen kuullut hyvää palautetta isosilta ja ajattelin, että itsekin haluaisin. Ajattelin mennä myös isoskoulutukseen.
Paras riparibiisi? Herra kädelläsi ja Vaeltaja.
Isosten haastatteluja
Teemu, Kalvola
Miksi lähdit isoseksi seikkailuriparille? Saatiin valita, mille riparille menemme. Ajattelin, että tämä on mielenkiintoinen, kun on uusia naamoja.
Oletko ollut aiemmin isosena? Pariin otteeseen varhaisnuorten leireillä.
Osallistutko muuhun seurakunnan nuortentoimintaan? Käyn silloin tällöin nuortenilloissa.
Vaikuttaako usko arkielämässä? Osittain. Sitä on vaikea selittää.
Suosikkikohtasi Raamatussa? Johannes 3:16. Jeesuksen kuolema on hieno juttu. Ei tosin Jeesuksen kannalta, mutta meidän kannalta ihan loistava juttu.
Miksi kannattaa lähteä isoseksi? Isosena on aivan loistavaa, kivempaa kuin leiriläisenä. Saa olla kunkku, the king.
Millainen ihminen voi lähteä isoseksi? Ei väliä, ei ole vaatimuksia. Pitää vain olla isosen asenne: että asia kiinnostaa ja että haluaa olla toiminnassa mukana.
Markus, Espoo
Miksi lähdit isoseksi seikkailuriparille? Olin pienenä Ruttiksella, joten oli itsestään selvää mennä sinne isoseksi, ja sitten pyydettiin tänne. Halusin kokea uudestaan oman riparini.
Millainen oli oma riparisi? Olin OPKOn vaellusriparilla 2007. Sieltä on tosi hyviä muistoja. Oli paljon kysymyksiä ja sain niihin vastauksia.
Millä lailla isosena on erilaista kuin leiriläisenä? Isosena on vapaampaa ja olen saanut olla esimerkkinä, vastailla kysymyksiin ja viettää aikaa leiriläisten kanssa.
Miten päädyit mukaan OPKOn toimintaan? Sisko ja serkut kävivät leireillä. Itse olin ensin Partaharjun Ruttiksella ja sen jälkeen myös nuortenilloissa.
Miksi osallistut kristilliseen nuortentoimintaan? Saa kristittyjä kavereita ja pystyy puhumaan samoista ongelmista, mitä itsellä on. Saa tukea ja kokee olevansa hyväksytty.
Miten usko vaikuttaa arkielämässä? Se on voimakas tekijä. Yritän elää siten kuin neuvotaan, vaikka ei siitä aina tule mitään. Kavereilta tulee kyllä sanomista. Mutta on hyvä herätä uuteen aamuun, kun on varma omasta pelastuksesta ja tietää, mikä odottaa.
Suosikkikohtasi Raamatussa? Psalmi 23. Kun pelottaa, siitä saa rohkeutta. Myös se kohta, jossa sanotaan, että lopulta kaikki kumartavat Jeesuksen nimeä, on antanut voimaa ja rohkeutta.
|