
Uutuuskirja ”Kosmos, Kirjoitukset ja Kristus” nyt tilattavissa!
Teoksessa yksitoista suomalaista tutkijaa ja ajattelijaa pohtii, onko kristillinen usko järjen vastainen vai perusteltavissa oleva maailmankatsomus. Kirjan mukaan

Teoksessa yksitoista suomalaista tutkijaa ja ajattelijaa pohtii, onko kristillinen usko järjen vastainen vai perusteltavissa oleva maailmankatsomus. Kirjan mukaan

OPKOn pääsihteeri Jussi Miettinen täyttää 60 vuotta – elämäntyönsä hän on tehnyt nuorten parissa. Liity mukaan juhlakeräykseen ja ole osana työtä, joka kantaa hedelmää sukupolvesta toiseen.

Liikenteestä ja pyöräilystä innostunut seitsemänvuotias Paulus haluaa kannustaa ihmisiä tukemaan hyvää työtä lupaamalla polkea kilometrejä lahjoitusten hyväksi. Kampanjassa

Helsingissä huhtikuussa järjestetty Mission Week sai kansainvälistä vahvistusta, kun Isosta-Britanniasta OPKOn sisarjärjestöstä, The Christian Unionista (UCCF), saapui tiimi

Haemme monitaitoista opiskelijatyöntekijää Helsinkiin 50% määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 10.8.–31.12.2026. Palkkaus on Kristillisiä järjestöjä koskevan työehtosopimuksen mukainen. Päätehtäväalueena on suunnitella,

Helsingissä 18.4.2026 kokoontunut OPKOn liittokokous valitsi liittohallituksen uusiksi jäseniksi kaudelle 2026–2028 seuraavat henkilöt: Susanna Hietanen Marjaana Kotilainen Hannu

Toimintaa käynnistellään Seinäjoella OPKO valmistelee työn aloittamista Seinäjoella: Varpu Kivekäs ja Ida Soininen ovat aloittaneet kannatuksen keräämisen opiskelija-

Kuopiossa Kallaveden kirkossa järjestetään 27.–29.3. apologiaviikonloppu ”Onko kristinusko oikeasti totta?” Tapahtumassa on mukana myös piispa Jari Jolkkonen.

OPKOn kesäleiri pidetään kesällä 2026 Tapahtuma- ja leirikeskus Enä-Sepässä Vihdissä.

Suomen Evankelisluterilaiselle Opiskelija- ja Koululaislähetykselle sekä sen ylläpitämälle Tapahtuma- ja leirikeskus Enä-Sepälle on myönnetty Ekokompassi-ympäristösertifikaatti.

Kysymykset Jeesuksesta ja Raamatun tekstien historiallisesta taustasta nousevat toistuvasti esiin tutkimuksessa ja julkisessa keskustelussa. OPKOn julkaisema Keksitty Jeesus tuo suomenkielisen lukijan ulottuville kansainvälisessä keskustelussa esitettyjä näkökulmia ja tarjoaa vastauksia väitteisiin, jotka haastavat käsityksiä Jeesuksesta ja varhaisesta kristinuskosta.

OPKOn liittohallitukseen valittiin vuosiksi 2025–2027: Ben-Olof Fernström, Pekka Heikkilä, Henna Kangosjärvi, Essi Ikäheimonen, Christoffer Perret ja Mika Tuovinen.

