Amadea Hänninen Enä-Sepän vastaavaksi kokiksi

Amadea Hänninen Enä-Sepän vastaavaksi kokiksi
Restonomi ja kokki Amadea Hänninen, 30, aloittaa tapahtuma- ja leirikeskus Enä-Sepässä vastaavana kokkina.

Amadea on työskennellyt aikaisemmin useissa ravintola- ja kaupan alan työpaikoissa. Matkailu- ja ravitsemisalan osaamisen lisäksi hänellä on liiketoiminnan ammattitutkinto myynnistä ja markkinointiviestinnästä. 

Enä-Seppä on Amadealle tuttu paikka. Hän on toiminut siellä kesätyöntekijänä kokin opintojen aikana sekä kokkina vuonna 2018.

Minulle Enä-Seppä on hyvin lämminhenkinen paikka sekä ympäristönä kaunis ja levollinen. Aiemmat työjaksot ja useat leirit ovat tehneet paikasta tutun ja kodikkaan, Amadea toteaa. 

Makujen luominen on aina ollut itselleni mieluisaa luovaa prosessia, josta nautin. Tämä seuraava askel Enä-Sepän kokkina saa mielen myös hiljenemään ja kiitolliseksi Jumalan edessä. 

Enä-Seppä on Vihdin Ojakkalassa sijaitseva OPKOn omistama tapahtuma- ja leirikeskus.

Amadean kuva: Aino Nissinen

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Aiempia:
Teema
Yksinkertainen on kaunista

Puhelimen toisesta päästä vastaa Toni Mäkelä. Teologian maisteri, jonka muistan opiskeluajoiltani Helsingin yliopistosta. Lempeä, hieman nallekarhumainen kaveri, joka on kuin kotonaan OPKOn Helsingin opiskelijatyöntekijänä jo kuudetta vuotta. Työ ei kuitenkaan

Opetukset

Katso, minä teen uutta

Kun kaikki näytti päättyvän ja toivo oli mennyt, Jumala aloitti jotakin odottamatonta. Hän sanoi kansalleen: “Katso, minä teen uutta!” (Jes. 43:19). Tämä jae on OPKOn vuoden 2026 teemaraamatunkohta – eikä

Apologianurkka

Hyvä nimimuisti, mutta lyhyt

Vaihdoin kutsumanimeä kuutisen vuotta sitten. Olin kyllästynyt löytämään kaimoja rekikoirista, pehmoeläimistä ja lastenkirjojen toheloista päähenkilöistä. Hoksasin myös, että kolmas etunimeni Aleksi on johdos kreikan verbistä alexō, joka merkitsee ’puolustaa’ ja

Kolumnit

Tutut hiekkalinnat vai todellinen turva?

  “Rakentaessani omia hiekkalinnojani en myöskään koskaan löydä sitä elämää, jonka Jeesus tarjoaa.” Jumala puhui minulle useampi vuosi sitten seuraavan tarinan: Jeesus kutsuu minua seikkailuun merelle, ja olenkin aluksi innoissani