- Etusivu
- Tapahtumat
- Opiskelijat
- Nuoret
- Varhaisnuoret
- Palvelut
- Info
- Yhteystiedot
| Osallistujien kokemuksia opiskelijakonffasta |
|
Raamattuopetus antoisaa ja haastavaa
- On mukava nähdä opkolaisia ympäri Suomea. Katsoin opetusten aiheita ja halusin kuulla niistä lisää. Tykkään raamattuopetuksista ja saan niistä paljon. Mailis oli tietysti aikamoinen vetonaula. Tosi antoisaa on ollut. Vaikuttavaa oli Sannan mielestä erityisesti opetus ristin kantamisesta. - Aihe on vaikea kuunnella, mutta siitä täytyy saada oikeaa opetusta. On myös tosi hyvä, että puhutaan johdatuksesta ja oman paikan löytämisestä, se on varmaan jokaisella mielessä. Sanna osallistui ”Turvallista ryhmää rakentamassa” -ideariiheen. - Oli tosi hyvä kuulla kokemuksia eri ryhmistä. Pisti miettimään, miten oman paikallisyhdistyksen ryhmää saisi sellaiseksi, että se olisi kaikille avoin ja kaikilla olisi hyvä olla. Jeesuksen seuraaminen merkitsee myös Sannalle arkisia asioita: - Sitä, että ottaa Jeesuksen mukaan joka paikkaan, ja kun tapaa uusia ihmisiä yliopistolla, muistaa että Jeesus on aina vieressä. Tulisi ehkä lauottua vähemmän ja oltua lempeämpi. Tärkeinä asioina Sanna listaa myös messussa ja OPKOn tilaisuuksissa käymisen sekä Raamatun lukemisen. Eväitä vastuunkantamiseen
- Vaikea sanoa, oliko parasta hyvät opetukset vai se, että on nähnyt vanhoja tuttuja ja tutustunut uusiin. Turun OPKOn varapuheenjohtajana toimiva Joel osallistui paikallisyhdistysten puheenjohtajille suunnattuun kanavaan, jota hän piti mielenkiintoisena. - Noviisina oli hyödyllistä kuulla parin kokeneemman konkarin juttuja ja ajatuksia puheenjohtajana toimimisesta, ja sain siihen eväitä. Olen luvannut vuoden päästä hypätä (Turun OPKOn) puheenjohtajan saappaisiin. Konffan teema, Jeesuksen seuraaminen, herättää Joelissa syvällisiä ajatuksia. - Se ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista vaan tuo myös mukanaan ongelmia, vainoa, halveksuntaa. Lohdullista on se, että ei olla yksin, vaan Jeesus on luvannut olla näissä meidän kanssa. Jos vähän kärsitään, niin päämäärä on moninkertaisesti sen arvoinen. Yhteyttä ja oman paikan löytämistä
- Olen saanut paljon irti ja on tosi mukavaa olla uusien ihmisten kanssa. Pääasia, että sain olla kristittyjen yhteydessä. Konferenssin ilmapiiriä Samuli luonnehtii sydämelliseksi ja herkäksi. Hänelle konffa oli jo "kolmas tai neljäs", mutta tälläkin kertaa löytyi jotain uutta: - Saatoin ehkä löytää paremmin omaa paikkaani Jumalan valtakunnan työssä, Samuli myöntää varovaisesti. Samuli on ollut aikaisemmin mukana OPKOn kouluvierailuilla. Koululaistyön ideariihestä hän sai uutta intoa ja toivoo, että voisi lähteä kouluille tänäkin keväänä. Konffan teema "Seuraa sinä minua" tuo Samulille mieleen laulun, jossa päähenkilön ovella käy köyhä äiti, pummi ja juoppo. Lopuksi Jeesus kertoo vierailleensa tämän luona kolmesti. - Jos naapurin yksinhuoltajaäiti tulee koputtamaan ovellesi, älä sano, että ”sori, mun elämässä ei ole sulle tilaa”, muistuttaa Samuli uskon merkityksestä arjessa. |
| Viimeksi päivitetty 12.01.2010 18:15 |