MyFriends-valmennus

Minulta puuttui esimerkki siitä, miten nykykulttuurissamme voisi jakaa luontevasti hengellisistä asioista. En ole somepäivittelijä, tieto ei riittänyt Raamatulla argumentoimiseen eikä näistä asioista muutenkaan ole Suomessa tapana puhua. Joskus tuli hyvä keskustelu, jonka jälkeen kutsuin henkilöä seurakuntaan, mutta siihen se sitten jäi. Myfriends-valmennuksessa alkoi oppimisprosessi uudenlaiseen elämäntyyliin. Olen oppinut rukoilemaan enemmän sekä uskovien että ei uskovien ystävieni kanssa. Monet ei uskovat läheiseni ovat saaneet yllättyä, kun Jeesus on vastannut ihmeellisesti rukouksiin. Kokemukset aktiivisesta Jumalasta ovat herättäneet lisää keskusteluja ja kiinnostusta lukea yhdessä Raamattua. On niin siistiä, kun saan nähdä jeesuksen rakkauden tulevan lähelle ystäviäni konkreettisella tavalla. Myös oma elämä helpottuu, kun itselle tärkeimmän asian jakaminen tulee luonnollisemmaksi. Päiviin tulee lisää väriä, kun saa nähdä Jumalan suunnitelman toteutuvan pala kerrallaan.

– Aino

Jeesus on kutsunut jokaisen meistä elopelloilleen. Suurin osa meistä ei kuitenkaan ole koskaan saanut mallia tai käytännön opetusta siitä, miten se oikeastaan tapahtuu. Kuinka olla Jeesuksen lähettiläs omassa arjessaan ja ihmissuhteissaan? Kuinka tavoittaa postmoderneja ystäviä, joita ei totuus kiinnosta?

Ryhmä Sveitsiläisiä nuoria aikuisia kehitti tueksemme valmennusmateriaalin, joka auttaa meitä löytämään vastaukset näihin kysymyksiin.

Yllä oleva on MyFriends-valmennusprosessin käyneen Ainon todistus, josta käy hyvin ilmi se, mitä valmennusprosessi saa aikaan. Tämä on mahdollista myös sinulle – tule mukaan!

Tarkempaa tietoa valmennuksen sisällöistä ja tulevista valmennuksista MyFriendsin sivuilta.