Yksi elämäni parhaita muistoja on aktiosta, jonka tein neljä vuotta sitten. Matkustelimme tiimin kanssa kaksi viikkoa ympäri Pohjois-Suomea siunaamassa seurakuntia, evankelioiden ja rohkaisemassa muita suomalaisia nuoria. Oli helppo heittäytyä haastaviin tilanteisiin rohkeasti, kun taustalla oli hengellisesti kokeneempia johtajia, rukousryhmä ja täysin uusia paikkakuntia. Kasvoin hengellisesti huimaa vauhtia. Lähetettynä eläminen ei tietenkään koske vain aktiossa olemista, vaan myös jokapäiväistä elämää. ”Niin kuin Isä lähetti minut, niin minä lähetän teidät.” Tämä on Jeesuksen kutsu meille kaikille. Se on ovi merkitykselliseen elämään, jossa

Millainen oli mielikuvien kristillinen Suomi? Melkein kaikki kuuluivat kirkkoon, kristinuskoa arvostettiin, kirkossa käytiin, pappi ja piispa olivat arvostetuimpien ammattien joukossa, kansa tunsi kristinuskon perusteet, virret olivat tuttuja, sunnuntaiaamu oli pyhitetty jumalanpalvelukselle, kaupat olivat pyhäisin kiinni ja kouluissa annettiin vahvaa uskonnonopetusta. Entä millainen on jälkikristillinen Suomi? Paljolti päinvastainen kuin edellinen kuvaus. Sana ”jälki” viittaa kristinuskon vaikutuksen jälkeiseen aikaan. Sana voidaan ymmärtää myös kulttuurissamme olevina kristinuskon vaikutuksen vahvoina jälkinä. Tätä kristinuskon hyvien hedelmien alkuperää ei vain useinkaan tunnisteta. Haasteemme ei ole jälkikristillinen

Pitäisikö kristityn sulkea aivonsa Raamattua lukiessa? Ateistien hyökkäyksissä näin väitetään – ja yllättävää kyllä moni tavallinen suomalainen kuvittelee samoin. Vanha Nietzsche esitti, että Raamatussa ei ole yhtään järkevää käskyä. Jumala vain yrittää alistaa ihmiset orjamoraaliin eli perusteettomaan ahdasmieliseen uskontoon. Meidän aikamme cancel-kulttuurin julistus, jonka mukaan kristillinen moraali on ihmisyyden vastaista, ei ole kaukana tuosta. Järkevän tekstin äärellä Todellisuudessa Raamattu on selkeä kirja, kunhan sitä oppii lukemaan. “Kaikki” ei suinkaan ole tulkintaa, eikä tekstistä voi sanoa mitä tahansa. Järkeä siis tarvitaan,

Jumala kutsuu meitä yhteyteen, jossa omakin kutsumuksemme kirkastuu. Kutsumuselämä on valossa elettyä elämää.

Mies löysi kotkanmunan, vei sen kotiinsa ja laittoi kanatarhaan. Kanaemo hautoi kotkanmunaa sijaisäitinä, ja lopulta siitä kuoriutui esiin kotkanpoika. Untuvikko varttui aikuiseksi ja uskoi koko elämänsä ajan olevansa kana. Niinpä se teki sitä, mitä kanat tekevät. Se kuopsutti maasta matoja ja viljanjyviä. Eräänä päivänä kotka katsoi lumoutuneena taivaalle ja näki siellä liitävän majesteettisen linnun. ”Mikä tuo on?” kotka kysyi. ”Se on kotka. Se kuuluu taivaalle, toisin kuin me kanat”, tipu vastasi. Lopulta kotka kuoli. Se oli elänyt kanan elämän. Sen syvin unelma ja kutsumus eivät koskaan toteutuneet. – Tunnetko sinä kutsumuksesi ja elätkö sitä todeksi?

Ihmiset määrittelevät itsensä ja identiteettinsä monilla tavoilla. Kristityn ei kuitenkaan tarvitse keksiä eikä luoda itseään, vaan hän saa identiteettinsä lahjaksi Jumalalta.