OPKOn ystävät

OPKOn Ystävät ry – tukee OPKOa kaikin tavoin!  Myös käytännöllisesti ja konkreettisesti. 

OPKOn Ystäviin on helppo liittyä.  Ja kaikkeen voi osallitua liittymättäkin.

OPKOn Ystävien toimintaa

Tarjolla ystävyyttä, ohjelmaa, toimintaa ja tekemistä.

”Tapaamisia”, ”keskustelukerhoja”, ystäväpyhiä, ym.  Joskus retkiä ja muita ”treffejä”.  Yhteisöllisyyttä, ajatusten vaihtoa, tarinointia, sieniretkijä, …  Ehkä myös kevät- tai syystalkoita Enä-Sepän toimintakeskuksessa.

Tule palvelemaan

Suuri osa OPKOn toiminnasta toteutuu vapaaehtoisten avulla. 

Kaikenlaisia toimijoita tarvitaan – kukkapenkin kitkijöistä lvis-suunnittelijoihin, kolehdinkerääjistä mentoreihin,  musiikkiin ja tekniikkaan. 

Kysy ajankohtaisista tarpeista OPKOn ystäviltä.

Tietoa OPKOn ystävistä

OPKOn Ystävät ry perustettiin vuonna 2014.  Se kokoaa kaikkia ”opkolaisia” toistensa yhteyteen!  Siis kaikkia teitä, jotka vuosien ja kymmenten varrella olitte mukana OPKOn eri toiminnoissa ja tapahtumissa.

Mahdollisuus vaikuttaa, toimia rakentavassa yhteisössä – samalla rakentua itsekin.  Tutustu pakkakunnallasi toimiviin pienryhmiin tai ”kuppikuntiin”.  Tai perusta sellainen. 

Myös etänä voi osallistua toiminoihin tai seurata tapahtumia, kännykälläsi.  Kysy vinkit OPKOn Ystäviltä.

Liity OPKOn ystäviin

Moni sai OPKOsta eväitä elämään, työelämäänkin.  OPKOn Ystävät ry tarjoaa kanavan hyvän jatkumiselle. 

Joku kaipaa yhteyksiä OPKOn kavereihin, joku saattaisi tarjota tukeakin  –  osallistumalla, erilaisin työpanoksin, taloudellisesti, rukouksinkin.

arkistojen tallenteita ...

OPKOn arkistoissa on lukuisia tallenteita esitelmistä, luennoista, raamattutunneista, jne. 

Voit kuunnella esim. Francis Shaefferin, Osmo Tiililän ja Walter Trobischin puheita 1970-luvulla.  

Kesätapahtumia …

Kevätretki:    14.5.’25    (klo 11–17)

  • Etiopialaiset kielet ja käännös urakat,   lähetys-kielitieteilijä Mirja Saksa
  • Etiopia, apostolit ja arkeologia,             FT Hanna-Riitta Toivanen-Kola

OPKOn kesäleiri:  Valkealan kristillinen opisto,   17.-20.7.

*******************

Jo elettyä …

Seniorien sitsit  –  (keskiviikko klo 15–17), (ei 14.5.)

  • 8.1.  Elämäni terveyskeskuksessa ja oikeuslääkärinä, Heikki Sumuvuori
  • 12.2.  Lähetystyössä Suomessa ja maailmalla, pastori Timo Keskitalo
  • 12.3.  Sanaa viemässä vuorten maahan, FK, Ulla-Marja Eloranta
  • 9.4.  Sidottu ratkaisuvalta, TT Timo Junkkaala

Dagmarinkatu 12 B 28 a, 00100 Helsinki, (4.krs – Seppälä), (Leena: 040 550 7745 / Ilkka: 040 727 0180)                  Tervetuloa !

Ystäväpyhät  –  RaamattuOpisto, Helsingintie 10, Kauniainen

  • 26.1.  Siunausrikas elämä: Kari ja runot: Anneli Lähdesmäki
  • 23.2.  Jeremian sanoma ajallemme: Mailis Janatuinen
  • 23.3.  Uskonnollinen vai uskova kristitty: Raimo Mäkelä

Kaikki mukaan !  klo 11.00  JP+HPE  / Ei lounasta /  alustus n. klo 12.30

ystavat-ena-seppa
Pysy ajan tasalla

Liity OPKOn ystäviin, toimintaan ja postituslistalle.

Rukoustoimintaa "etänä"

”Osallistu vaikka pihakeinussa tai tien päällä”    (Liity etukäteen!)

Aiheiden jakelu  – ”lue, kun sinulle sopii”  (WhatsApp  + kännykkä)

  • ”Ystävä aiheet” –  Liity:  leenaseppala11@gmail.com
  • ”OPKO aiheet”  –  Liity:  leenaseppala11@gmail.com

Etäpiirit  – ”aikataulun mukaan” (Zoom  + kännykkä, tabletti tai tietokone)  Liity tästä!

  • Maanantaisin  klo  9-10    (Vetäjänä Toni Mäkelä)
  • Perjantaisin    klo 19-20    (Vetäjänä Pekka Pesonen)

Info & yhteystiedot

Yhdistys

Sähköposti: opkonystavat@opko.fi
Pankkiyhteys: FI5081469710083329

Puheenjohtaja:
Arto Puusa,  +358 50 3518246

Sihteeri ja rahastonhoitaja:
Leena Seppälä,  +358 40 5507745 

Rukouspiirit:  
Risto Oinonen,  +358 400 375835

Koulutus:  
Riitta-Liisa Arvela,  +358 50 5339606

Muita hallituksen jäseniä:  
Kimmo Karhi, varapuheenjohtaja
Hans Rönnlund
Anna-Kaisa Pere

Hyvä tietää