
OPKOn legendaarinen pidettävä kesäleiri järjestetään tänä kesänä ensimmäistä kertaa OPKOn omassa leirikeskuksessa Enä-Sepässä, 15.–19.7.2026. Samalla juhlistamme laajennettua Majatalon salia, kartanonkeltaisena hohtavaa päärakennusta ja sen täysin remontoitua yläsalia. Kesäleirin ohjelmassa on vakiosallistujille tuttuja aktiviteetteja, mutta myös paljon uutta.
Luvassa on kesäistä yhdessäoloa, raamattuopetusta, musiikkia, rukousta – 24/7-rukoushuone, saunomista, uimista, pingisturnaus, rantalentopalloa, Sepän seurat ja valinnaisia kesäretkiä mm. Vivamon Raamattukylään, Nuuksion kansallispuistoon ja Puuhaparkkiin. Leirille ovat tervetulleita myös ensikertalaiset sekä perhe- ja ystäväporukat. Leirille voit ilmoittautua tästä.

Lauri Mikael esiintyy yhtyeensä kanssa Kesäleirillä torstai-illassa.
Ohjelmassa mukana mm. Eero Junkkaala, Jari Kekäle, Anna-Mari Kaskinen, Leif Nummela, Tuomas Luoma, Jussi ja Danielle Miettinen, Saara Kinnunen, Jouko Kukkonen, Ville Laine, Aleksi Markkanen ja Satu Laurel, Tuula Mäkelä, Pekka Pesonen, Tähtipoika ja monta muuta. Gospelkonsertin pitää Lauri Mikael yhtyeensä kanssa.
Leirillä on erillinen monipuolinen ohjelma lapsille ja nuorille sekä pienten lasten hoito.
”Lämpimästi tervetuloa Jumalan sanan täyshoitoon ja mukavaan kristittyjen yhteyteen keskelle kaunista Vihdin maaseutua.”
T. Helena ja Timo Keskitalo, Kesäleirin isäntäpari
SIIRRY PIKALINKEILLÄ:
Ohjelma:
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
Majoitushinnat
Ilmoittautuminen
9.00–10.45 Talkoomahdollisuus, 24/7-rukoushuoneen rakentaminen
11.00–11.15 Ilmoittautuminen ja majoittuminen
11.30–12.00 Lounas
13.00–13.45 Tervetuloa leirille
Enä-Sepän, lasten- ja nuortenohjelmien ja rukoushuoneen esittely
14.00–14.30 Raamattutunti: Uusi liitto, Eero Junkkaala
15.00–15.15 Päiväkahvi ja pajojen esittely
15.30–17.15 Pajat:
1. 24/7 rukoushuone ja Kristuspäivä, Eva Sarsa & Vilja Hynninen
2. Maalaten uutta, Satu Laurel (kotisivut)
3. Al Massira – Messiaan matkassa halki Raamatun, Timo Keskitalo
17.30–18.15 Päivällinen
17.30–18.30 Uimapukusauna (kouluikäiset)
19.00–19.45 Iltaohjelma: Rennosti yhdessä – isäntäpari
20.00–20.45 Kouluikäisten uimapukusauna
20.00–20.45 Iltapala
21.00–21.45 Night café / Rukous
21.00–22.45 Naisten sauna (K14)
8.00–8.30 Aamupala
8.45 Lipunnosto
9.00–9.30 Keskustelu- ja rukousryhmä
9.45–10.30 Raamattutunti: Uusi luomus, Eero Junkkaala
11.00–11.45 Ajankohtaisaihe: Miksi riitelemme? Jari Kekäle
12.00–12.45 Lounas
13.00–14.00
1. Poni Enä-Seppään
2. Talkootöitä
3. Rantalentopallo, pingis, Frisbee golf ja muita pihapelejä
15.00–15.15 Päiväkahvi ja pajojen esittely
15.30–17.15 Pajat:
1. Miksi riitelemme? Jari Kekäle
2. Tanssipaja, Xaris Dance Company
3. Uusimmat arkeologiset löydökset, Eero Junkkaala
17.30–18.15 Päivällinen
17.30–18.30 Uimapukusauna (kouluikäiset)
19.00–19.45 Iltaohjelma: OPKOn työ tänään – Gospelkonsertti, Lauri Mikael
20.00–20.45 Kouluikäisten uimapukusauna
20.00–20.45 Iltapala
21.00–21.45 Night café / Rukous
21.00–22.45 Miesten sauna (K14)
8.00–8.30 Aamupala
8.45 Lipunnosto
9.00–9.30 Keskustelu- ja rukousryhmä
9.45–10.30 Raamattutunti: Uusi voima ja elämä, Eero Junkkaala
11.00–11.45 Ajankohtaisaihe: Hengellisen vallan uusjako, Jouko Kukkonen
12.00–12.15 Lounas
12.30–14.45 Retkikohteet (valinnaisesti):
1. Vivamon Raamattukylä: Isä meidän – 20€/12€
2. Nuuksio
3. Vihdin PuuhaPark
15.00–15.15 Päiväkahvi ja pajojen esittely
15.30–17.15 Pajat:
1. Muurinaukossa, Saara Kinnunen, Pekka Pesonen
2. Ystäväevankeliointia käytännössä, Jonas Björkstrand ja perhe
3. Uutta mediaa luomassa, Ville Laine
17.30–18.15 Päivällinen
17.30–18.30 Uimapukusauna (kouluikäiset)
19.00–19.45 Uusi laulu – Sepän seurat
Hannu Kiiski (sello), Ilkka Päiväsaari, Tuomas Luoma, Anna-Mari Kaskinen, Jouko Kukkonen, terveisiä ystäväevankelioinnista
20.00–20.45 Kouluikäisten uimapukusauna
20.00–20.45 Seurat jatkuu ja iltapalaa
21.00–21.45 Night café / Rukous
21.00–22.45 Naisten sauna (K14)
8.00–8.30 Aamupala
8.45 Lipunnosto
9.00–9.30 Keskustelu- ja rukousryhmä
9.45–10.30 Raamattutunti: Uusi Jerusalem, Eero Junkkaala
11.00–11.45 Ajankohtaisaihe: Jeesus VT:ssa, Leif Nummela
12.00–12.45 Lounas
13.00–14.00 Rantalentopallo, pingis, frisbee golf ja muita pihapelejä
13.00–14.00 Leiri-olympialaiset, myyjäiset, OPKOn raamattutunti: hyväksi
15.00–15.15 Päiväkahvi ja pajojen esittely
15.30–17.15 Pajat:
1. Ajankohtainen Israel
2. Mitä Liisa Kingma opetti, Danielle Miettinen
3. Keksitty Jeesus, Aleksi Markkanen
17.30–18.15 Päivällinen
17.30–18.15 Uimapukusauna (kouluikäiset)
19.00–19.45 Iltaohjelma: Gaala – lapset ja nuoret, musiikissa: Tähtipoika
20.00–20.30 Kouluikäisten uimapukusauna
20.00–20.30 Iltapala ja illanviettoa nuotion äärellä
21.00–21.45 Night café / Rukous
21.00–22.45 Miesten sauna (K14)
8.00–9.30 Aamupala
9.45 Lipunnosto
9.45–11.15 Leirimessu, Timo Keskitalo, liturgia. Jussi Miettinen, saarna
11.15–11.45 Yhteenveto ja leirikuva
12.00–12.45 Lounas
Katso täältä leirin ohjelma PDF-muodossa (muutoksia vielä mahdollisesti tulossa).
Enä-Sepässä
Aikuiselta koko aika 320€, osa-aik. 85€ / vrk
13–28v 220€, osa-aik. 60€ / vrk.
7–12v 200€, osa-aik. 55€ / vrk.
3–6v. 120€, osa-aik. 30€ / vrk.
Telttamajoitus
Aikuiselta koko aika 240€, osa-aik. 60€ /vrk.
13–28v. 160€, osa-aik. 40€ / vrk.
7–12v. 140€, osa-aik. 35€ / vrk.
3–6v. 100€, osa-aik. 25€ / vrk.
Asuntovaunu tai -auto
Aikuiselta koko aika 260€, osa-aik. 65€ / vrk.
13–29v. 168€, osa-aik. 42€ / vrk.
7–12v. 149€, osa-aik. 37€ / vrk.
3–6v. 108€, osa-aik. 27€ / vrk.
Mikäli majoitut Enä-Sepän ulkopuolella, leirille osallistuminen maksaa ainoastaan ruokailujen verran. Katso päiväkohtaiset ateriahinnat taulukosta.
Pääkaupunkiseudulla asuva OPKOn ystävä, olitko halukas tarjoamaan kotimajoitusta Kesäleirille osallistujille? Ota yhteys: opko@opko.fi
Enä-Sepän majoitusmahdollisuuksien lisäksi lähiseudulla on monia toimijoita, joilta voi tiedustella majoitusta:
Edullinen Hostelli Selli Vihdin kirkonkylällä: www.selli.fi
Villa Söder Ojakkalassa: www.villasoder.com
Päivölän virkistyskoti Nummelassa: www.paivolanvirkistyskoti.fi
Karavaanarit:
Pääkslahden matkailuvaunualue Vihdissä: www.paakslahti.fi
Lisäksi Nuuksiossa sekä pääkaupunkiseudun alueella majoitusvaihtoehtoja runsaasti.
Ilmoittautumiset 4.7.2026 mennessä tämän kaavakkeen kautta (avautuu Google Docsiin)
SIIRRY PIKALINKEILLÄ:
Ohjelma:
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai

