
LEIRIN RAKENTEESTA JA PAIKASTA
Leiri on tarkoitettu kaikille +7 v. lapsille ja +13 v. nuorille
– Leirin aikana on mahdollista toimia erilaisissa tehtävissä isosiskoina ja veljinä. Myös vanhemmat Jumalan perheen jäsenet ovat tervetulleita mukaan!
Leiri järjestetään OPKOn leirikeskuksessa Enä-Sepässä (Enätie 45, Ojakkala, www.enaseppa.fi).
Leiri alkaa pe 27.11. klo 17 ilmoittautumisella ja päivällisellä ja päättyy su 29.11. klo 15 päiväjuomaan.
LEIRIN SISÄLLÖSTÄ
Eräässä tutussa laulussa lauletaan:
”Kirkkauden Herra saapuu maahan pimeyden, varjoihin loistaa valo ikuinen. Vaikka syntyy Herra ihmisten, maailma ei tunne valoa sen. Kuninkaiden kuningas seimeen lasketaan. Maria, Joosef katsoo aarrettaan. Paimenet saavat kuulla viestin sen: on syntynyt Vapahtaja syntisten.”
– Kirkkauden Herra
Jouluna saamme juhlia ihmettä, joka muutti maailman: Kirkkauden Herra syntyi keskellemme pieneksi lapseksi, meidän veljeksi. Raamattu kertoo, että Jeesuksen kirkkaus on hyvin erilaista, kuin ihmisten usein kuvittelema mahtavuus: Jeesuksen kirkkaus on täynnä nöyryyttä, itsensä antavaa rakkautta, armoa ja totuutta. Hän tuli murtamaan pimeyden vallan ja näyttämään meille Isän Jumalan sydämen.
”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” Joh 1:14
Leirillä pohdimme yhdessä kuka Jeesus on, millaista hänen kirkkautensa on ja mitä merkitsee elää hänen yhteydessään valon lapsina. Pohdimme myös millaista pimeyttä tässä maailmassa ja ihmissydämissä voi olla ja millaisia näköaloja Raamattu avaa Jeesuksen kirkkauden voimasta, toivosta ja uudesta elämästä.
”Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.” Joh 1:4-5
Leirillä on luvassa mm. monenlaista luovaa tekemistä, Raamatun opiskelua, leikkiä ja pelaamista, rukousta, laulamista, saunomista, yhteisiä iltaohjelmia eli moninaista Jumalan perheen yhteistä elämää!
Leirille mukaan tulijoille lähetetään leirikirje ja turvallisuuslomake sähköpostitse viimeistään leiriä edeltävän viikon alussa. Leirikirjeessä kerrotaan vielä tarkemmin leirin ohjelmasta sekä mukaan tarvittavista tavaroista.
LEIRIN JÄRJESTÄMISESTÄ JA LEIRIMAKSUISTA
Pahoittelemme, että tiedotamme näin myöhään leirin kokonaisuuteen liittyvistä asioista!
Koululaistyössä on valitettavan haastava taloudellinen tilanne, minkä vuoksi jouduimme jopa miettimään pystymmekö järjestämään leiriä sekä neuvottelemaan leirimaksujen nostamisesta. Joudumme jonkin verran nostamaan leirimaksuja, mutta iloksemme voimme kuitenkin kertoa, että Herran armosta ja OPKOn ystävien antamalla tuella leiri on toteutumassa ja leirihintoja ei tarvinnut korottaa ihan hirveän paljon!!
Leirimaksu OPKOn jäsenelle on 79e ja ei-jäsenelle 89e.
Leirimaksu ei kata todellisia leirikustannuksia, joita koululaistyölle kertyy leiristä. Todelliset kulut ilman henkilöstökuluja ovat noin 142e / leiriläinen. Jos se on sinulle tai perheellesi taloudellisesti mahdollista, niin rohkaisemme pohtimaan todellisen leirikulun maksamista (142e) vaihtoehtona leirimaksulle (79e / 89e). Tämä auttaisi koululaistyön taloudellisen pohjan vahvistamisessa ja toisi tukea leirityön jatkamiselle. Haluamme kuitenkin sanoa, että minkä valinnan teetkin, niin tee se vapain sydämin!
Leiri maksetaan laskulla, joka lähetetään jokaiselle osallistujalle ja leirikirjeen yhteydessä tiedotamme vielä tarkemmin miten voit halutessasi maksaa ns. tukihinnan.
Liittymällä OPKOn jäseneksi, voit maksaa jo tämän leirin jäsenhintaan, vaikka leirilaskussa olisi ei-jäsenen hinta (89e). Halutessasi voit liittää lapsesi (alle 15-vuotiaat) OPKOn juniorijäseneksi turvallisuuslomakkeen kautta (lähetetään sähköpostitse leirikirjeen yhteydessä), jolloin leirin hinnaksi tulee 79e. Voit käydä liittymässä / liittämässä lapsesi (15v+) jäseneksi täyttämällä jäsenkaavakkeen nettisivuillamme. Jäseneksi liittyminen: https://www.opko.fi/ole-jasen.
Leirien osallistumistukirahastosta
Jos haluat tukea jonkun lapsen tai nuoren leirille osallistumista, niin sinulla on mahdollisuus lahjoittaa leirin osallistumistukirahastoon haluamasi summa. Tällä hetkellä osallistumistukirahastomme kaipaisi täydennystä. Toivomme, että voisimme rahaston kautta olla palvelemassa lapsia, nuoria ja heidän perheitään leireille osallistumisessa. Jos sinulla on mahdollista auttaa tässä niin meitä auttaisi, jos tämän tuen pystyisi maksamaan mahdollisimman pian.
Lahjoituksen osallistumistukirahastoon voi maksaa tilille: FI10 8000 1301 0446 09, viitenumerolla 3939. (RA/2020/1574 www.opko.fi/lupa)
Ethän anna taloudellisen tilanteesi tulla esteeksi leirille tulemiseen! Voit hakea rahallista avustusta eli stipendiä leirikustannuksiin osallistumistukirahastosta. Jos se vain on mahdollista, tahdomme olla tukemassa sinua! Lähetä tällöin vapaamuotoinen stipendihakemus sähköpostitse Annastiinalle: annastiina.toppari@opko.fi.
Tervetuloa mukaan viettämään yhteistä leirielämää Kirkkauden Herran perheväen yhteyteen!
ILMOITTAUTUMINEN
Ilmoittautuminen leirille viimeistään ti 17.11. mennessä. Ilmoittautumislomake aukeaa tästä.

