Tue Toni Mäkelän työtä

Helsingin opiskelijatyöntekijä

Hei!

Olen Toni Mäkelä, Helsingin opiskelijatyöntekijä. Asun Helsingissä vaimon ja kolmen lapsen kanssa. Sydämelläni on Suomen nuoret ja opiskelijat. Maassamme on kasvamassa uusi sukupolvi, joka ei ole saanut kohdata Jeesusta todellisella tavalla. Sen seurauksena kaipuu ja jano on suurta, mutta he etsivät vastauksia vääristä paikoista. Jeesus sanoo: ”Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.” (Joh. 12:46).

Helsingin työssä tahdomme olla viemässä ilosanomaa Jeesuksesta pääkaupunkiseudun opiskelijoille. Tahdomme myös tarjota opiskelijoille yhteisön, jossa voi kasvaa osana Kristuksen ruumista. Suomenkielisen työn lisäksi teemme myös englanninkielistä työtä kansainvälisten opiskelijoiden parissa. Pääkaupunkiseudulla riittää työsarkaa, joten esirukoukset ja taloudellinen tuki on tervetullutta. Liity ystävärenkaaseeni, jos tahdot olla työssämme mukana esirukoilijana tai tukijana. Sen kautta saat esirukousaiheita sekä ajantasaisia kuulumisia työhömme liittyen.

Liity ystävärenkaaseen

Työn ystävät ovat meille tärkeitä. Tarvitsemme rukousta ja taloudellista tukea, jotka mahdollistavat kristillisen julistustyön ja sen tukitoimet. Ystävärenkaan jäsenenä olet mukana työssä. Saat säännöllisesti kuulumisia ja rukousaiheita sähköpostitse tai kirjeitse. 

Lahjoittaminen

Voit tukea työtä taloudellisesti alla olevien maksutietojen kautta. Erityisesti säännöllinen tuki auttaa meitä tekemään työtä suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti. Kätevin ja edullisin työkalu säännölliseen tukemiseen on verkkopankkien toistuvan maksun ominaisuus. Suurin osa OPKOn saamasta tuesta tulee yksityishenkilöiltä.

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys ry:
FI10 8000 1301 0446 09

(BIC DABAFIHH) 

Voit kohdistaa tukesi viitenumerolla:
2118

Poliisihallitus on myöntänyt Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys ry:lle 8.12.2020 rahankeräysluvan RA/2020/1574. Lupa on voimassa 1.1.2021 alkaen. Varainkeruu voidaan toteuttaa Suomessa pl. Ahvenanmaa niin, että kerätyt varat käytetään OPKOn aatteellisen tarkoituksen mukaisesti toteutettaviin kaikille avoimien opiskelija- ja nuorteniltojen, yleisöluentojen, lukupiirien, pienrymien, kerhojen, leirien, retkien ja koulutustapahtumien järjestämiseen, viestintään mediassa (mm. tapahtumatiedottaminen ja aatteellista tarkoitusta palveleva sisältö), nuorten henkilökohtaiseen tukeen ja valmennukseen (mm. keskusteluapu ja vapaaehtoistyöhön valmentaminen) sekä yleishyödyllisen toiminnan varusteisiin ml. OPKOn tilojen varustamiseen.

Ahvenanmaan työn tukemisesta voit lukea ruotsinkielisen työn sivuilla.

Ystävärenkaan keräys:

Kerään parhaillaan ystävärengasta. Tervetuloa mukaan!

Työprosentti tällä hetkellä:
100%