Tue Nooa Saaren työtä

Joensuun opiskelijatyöntekijä

Moi! Nimeni on Nooa Saari, ja työskentelen vaimoni Maijan kanssa Joensuussa. Sydämellämme on nähdä lähetyskäskyn täyttyvän Pohjois-Karjalassa, kuten Paavali sai nähdä sen täyttyneen Jerusalemista aina Illyriaan asti (Room. 15:19,23)!

Miten Jumalan valtakunta etenee? Se etenee niin, että ihmisistä tulee Jeesuksen opetuslapsia, jotka auttavat myös muita Jeesuksen opetuslapsiksi, kasvaen samalla kohti kypsyyttä Kristuksessa. Hengelliseen aikuisuuteen kasvaneet kykenevät aloittamaan hengellisiä perheitä, joissa kasvaa terveitä hengellisiä lapsia.

Teemme Joensuussa työtä sen eteen, että jokaisessa urbaanissa hengenheimossa olisi terve hengellinen perhe: ryhmä uskovia, jotka elävät yhdessä määrätietoista lähettilään elämää sidosryhmänsä keskellä. Jotta näin voi olla, opetuslapsen tulee vahvistua identiteetissään Jumalan lapsena ja lähettiläänä, sekä harjoitella ja oppia monenlaisia tietoja ja taitoja.

Perheeni toimii erityisesti opiskelijoiden keskuudessa. Mallinnamme Jumalan valtakunnan perhe-elämää, tuemme nuoria johtajia, valmennamme, mentoroimme, koutsaamme, johdamme ryhmiä ja tiimejä. Kaikki tähtää siihen, että ihmisistä tulee hengellisiä isiä ja äitejä. Kun Jumala sitten kutsuu nuoren aikuisen elämässään eteenpäin, hän kykenee toistamaan prosessin uudella paikkakunnalla, sillä hän on nähnyt mallin, harjoitellut, perustanut ja johtanut erilaisia ryhmiä opintovuosiensa aikana.

Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu. (Mat. 24:14)

Meillä on mahdollisuus ja etuoikeus jouduttaa Herramme Jeesuksen paluuta! Liity mukaan, sillä tarvitsemme sekä rukouksiasi, että taloudellista tukea! Maranata!

Liity ystävärenkaaseen

Työn ystävät ovat meille tärkeitä. Tarvitsemme rukousta ja taloudellista tukea, jotka mahdollistavat kristillisen julistustyön ja sen tukitoimet. Ystävärenkaan jäsenenä olet mukana työssä. Saat säännöllisesti kuulumisia ja rukousaiheita sähköpostitse tai kirjeitse. 

Lahjoittaminen

Voit tukea työtä taloudellisesti alla olevien maksutietojen kautta. Erityisesti säännöllinen tuki auttaa meitä tekemään työtä suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti. Kätevin ja edullisin työkalu säännölliseen tukemiseen on verkkopankkien toistuvan maksun ominaisuus. Suurin osa OPKOn saamasta tuesta tulee yksityishenkilöiltä.

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys ry:
FI10 8000 1301 0446 09

(BIC DABAFIHH) 

Voit kohdistaa tukesi viitenumerolla:
225720

Poliisihallitus on myöntänyt Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys ry:lle 8.12.2020 rahankeräysluvan RA/2020/1574. Lupa on voimassa 1.1.2021 alkaen. Varainkeruu voidaan toteuttaa Suomessa pl. Ahvenanmaa niin, että kerätyt varat käytetään OPKOn aatteellisen tarkoituksen mukaisesti toteutettaviin kaikille avoimien opiskelija- ja nuorteniltojen, yleisöluentojen, lukupiirien, pienrymien, kerhojen, leirien, retkien ja koulutustapahtumien järjestämiseen, viestintään mediassa (mm. tapahtumatiedottaminen ja aatteellista tarkoitusta palveleva sisältö), nuorten henkilökohtaiseen tukeen ja valmennukseen (mm. keskusteluapu ja vapaaehtoistyöhön valmentaminen) sekä yleishyödyllisen toiminnan varusteisiin ml. OPKOn tilojen varustamiseen.

Ahvenanmaan työn tukemisesta voit lukea ruotsinkielisen työn sivuilla.

Seuraa menoa somessa: