Tue Ella Nuutisen työtä

Jyväskylän opiskelijatyöntekijä

Unelmoin Jeesuksesta syttyneistä sydämistä ja siitä, että hänen seuraajat löytäisivät identiteettinsä Isän lapsina ja Jeesuksen lähettiläinä. Olen valmis kokeilemaan ja opettelemaan uusia asioita yhdessä toisten kanssa, jotta jyväskyläläiset opiskelijat ja nuoret aikuiset (ja lopulta kaikki kansat) saavat mahdollisuuden vastata Jeesuksen kutsuun: ”Seuraa minua”.

Minun vahvuuteni erilaisissa tiimeissä on viedä asioita ideoista käytäntöön. Innostun, kun pääsen auttamaan pienryhmien johtajia johtajuudessa kasvamisessa. Iloitsen siitä, kun kasvamme Jumalan perheenä – armossa ja totuudessa. Työni on käytännössä tiimityötä, johtajien varustamista, opetuslapseuttavien valmennusten järjestämistä sekä opetuslasten tekemistä aivan alkumetreiltä alkaen. “Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.” (Matt. 28:19)

Tervetuloa mukaan tälle matkalle!

Terkuin, Ella

Liity ystävärenkaaseen

Työn ystävät ovat meille tärkeitä. Tarvitsemme rukousta ja taloudellista tukea, jotka mahdollistavat kristillisen julistustyön ja sen tukitoimet. Ystävärenkaan jäsenenä olet mukana työssä. Saat säännöllisesti kuulumisia ja rukousaiheita sähköpostitse tai kirjeitse. 

Lahjoittaminen

Voit tukea työtä taloudellisesti alla olevien maksutietojen kautta. Erityisesti säännöllinen tuki auttaa meitä tekemään työtä suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti. Kätevin ja edullisin työkalu säännölliseen tukemiseen on verkkopankkien toistuvan maksun ominaisuus. Suurin osa OPKOn saamasta tuesta tulee yksityishenkilöiltä.

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys ry:
FI10 8000 1301 0446 09

(BIC DABAFIHH) 

Voit kohdistaa tukesi viitenumerolla:
212144

Poliisihallitus on myöntänyt Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys ry:lle 8.12.2020 rahankeräysluvan RA/2020/1574. Lupa on voimassa 1.1.2021 alkaen. Varainkeruu voidaan toteuttaa Suomessa pl. Ahvenanmaa niin, että kerätyt varat käytetään OPKOn aatteellisen tarkoituksen mukaisesti toteutettaviin kaikille avoimien opiskelija- ja nuorteniltojen, yleisöluentojen, lukupiirien, pienrymien, kerhojen, leirien, retkien ja koulutustapahtumien järjestämiseen, viestintään mediassa (mm. tapahtumatiedottaminen ja aatteellista tarkoitusta palveleva sisältö), nuorten henkilökohtaiseen tukeen ja valmennukseen (mm. keskusteluapu ja vapaaehtoistyöhön valmentaminen) sekä yleishyödyllisen toiminnan varusteisiin ml. OPKOn tilojen varustamiseen.

Ahvenanmaan työn tukemisesta voit lukea ruotsinkielisen työn sivuilla.

Vastaan OPKOn tiedotuksesta ja mediasta. Minulle on ilo saada palvella OPKOa omilla lahjoillani monien käytännön asioiden kautta. Mitä teen käytännössä? Koulutan ja avustan muun muassa työntekijöitämme, teen tavoittavaa työtä digitaalisin välinen; suunnittelen ja kuvaan videoita, valokuvaan, teen graafisia töitä, kehitän internetsivujamme ja kirjoitan lehtijuttuja. Edellisten lisäksi osallistun OPKOn hallinnolliseen työskentelyyn olen siis pyörittämässä myös OPKOn organisaation rattaita. Rukouskirjeissäni kirjoitan muun muassa siitä, mitä tapahtuu työn kuliseissa sekä jaan rukousaiheita. Renkaassani on tällä hetkellä noin 50 ystävää – mukaan mahtuu!

Seuraa menoa somessa: