Tue Otto Oikarisen työtä

Lappeenrannan opiskelija- ja koululaistyöntekijä

Hei!

Olen Otto Oikarinen, 22-vuotias teekkari Lappeenrannasta. Opiskelen tietotekniikkaa kolmatta vuotta LUT-yliopistossa. Jumala on johdattanut askel askeleelta ensin Lappeenrantaan ja sitten mukaan opiskelija- ja nuorisotyöhön. Nyt hän kutsuu tekemään näitä samoja asioita OPKOn kautta.

Opiskelijat ja nuoret voivat valtavan pahoin. He eivät löydä tästä maailmasta vastauksia täyttämään sitä kaipuuta, joka jokaisella on päästä takaisin Isän yhteyteen. Sydämeni palaa sille, että nämä nuoret ja opiskelijat tulevat kohdatuksi. Haluan olla viemässä heille hyviä uutisia Kristuksesta Jeesuksesta!

Lappeenrannassa LUT-yliopiston kampuksella opiskelee ja työskentelee yhteensä noin 10 000 ihmistä. Oma näkyni ja unelmani on se, että jokainen heistä opiskelijoista rehtoriin saakka pääsisi kohtaamaan Kristuksen ja kokemaan hänen rakkauttaan. Sama näky ulottuu myös lukiolaisiin ja muihin Lappeenrannan nuoriin. Oikeastaan haluan nähdä Jumalan valtakunnan murtautuvan esiin koko Lappeenrannassa ja uskon, että opiskelijat ovat siinä avainasemassa.

Haluan olla varustamassa kristittyjä nuoria ja opiskelijoita kohtaamaan heitä, jotka eivät vielä Jeesusta seuraa. Haluan tarjota heille yhteisön, jossa kasvaa osana Kristuksen ruumista. Sinua haluan kutsua mukaan tukemaan tätä uutta alkavaa työtä Lappeenrannassa. Työni on täysin vapaaehtoisen tuen varassa, joten esirukoukset ja taloudellinen tuki on erittäin tärkeää ja tervetullutta. Jos haluat olla työssäni mukana esirukoilijana tai tukijana, voit liittyä ystävärenkaaseeni. Sen kautta saat esirukousaiheita sekä ajantasaisia kuulumisia työhöni liittyen.

Liity ystävärenkaaseen

Työn ystävät ovat meille tärkeitä. Tarvitsemme rukousta ja taloudellista tukea, jotka mahdollistavat kristillisen julistustyön ja sen tukitoimet. Ystävärenkaan jäsenenä olet mukana työssä. Saat säännöllisesti kuulumisia ja rukousaiheita sähköpostitse tai kirjeitse. 

Lahjoittaminen

Voit tukea työtä taloudellisesti alla olevien maksutietojen kautta. Erityisesti säännöllinen tuki auttaa meitä tekemään työtä suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti. Kätevin ja edullisin työkalu säännölliseen tukemiseen on verkkopankkien toistuvan maksun ominaisuus. Suurin osa OPKOn saamasta tuesta tulee yksityishenkilöiltä.

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys ry:
FI10 8000 1301 0446 09

(BIC DABAFIHH) 

Voit kohdistaa tukesi viitenumerolla:
2150

Poliisihallitus on myöntänyt Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys ry:lle 8.12.2020 rahankeräysluvan RA/2020/1574. Lupa on voimassa 1.1.2021 alkaen. Varainkeruu voidaan toteuttaa Suomessa pl. Ahvenanmaa niin, että kerätyt varat käytetään OPKOn aatteellisen tarkoituksen mukaisesti toteutettaviin kaikille avoimien opiskelija- ja nuorteniltojen, yleisöluentojen, lukupiirien, pienrymien, kerhojen, leirien, retkien ja koulutustapahtumien järjestämiseen, viestintään mediassa (mm. tapahtumatiedottaminen ja aatteellista tarkoitusta palveleva sisältö), nuorten henkilökohtaiseen tukeen ja valmennukseen (mm. keskusteluapu ja vapaaehtoistyöhön valmentaminen) sekä yleishyödyllisen toiminnan varusteisiin ml. OPKOn tilojen varustamiseen.

Ahvenanmaan työn tukemisesta voit lukea ruotsinkielisen työn sivuilla.

Ystävärenkaan keräys:

Kerään parhaillaan ystävärengasta. Tervetuloa mukaan!

Työprosentti tällä hetkellä:
40%