OPKOn ystävät

OPKOn Ystävät ry – tukee OPKOa kaikin tavoin!  Myös käytännöllisesti ja konkreettisesti. 

OPKOn Ystäviin on helppo liittyä.  Ja kaikkeen voi osallitua liittymättäkin.

OPKOn Ystävien toimintaa

Tarjolla ystävyyttä, ohjelmaa, toimintaa ja tekemistä.

”Tapaamisia”, ”keskustelukerhoja”, ystäväpyhiä, ym.  Joskus retkiä ja muita ”treffejä”.  Yhteisöllisyyttä, ajatusten vaihtoa, tarinointia, sieniretkijä, …  Ehkä myös kevät- tai syystalkoita Enä-Sepän toimintakeskuksessa.

Tule palvelemaan

Suuri osa OPKOn toiminnasta toteutuu vapaaehtoisten avulla. 

Kaikenlaisia toimijoita tarvitaan – kukkapenkin kitkijöistä lvis-suunnittelijoihin, kolehdinkerääjistä mentoreihin,  musiikkiin ja tekniikkaan. 

Kysy ajankohtaisista tarpeista OPKOn ystäviltä.

Tietoa OPKOn ystävistä

OPKOn Ystävät ry perustettiin vuonna 2014.  Se kokoaa kaikkia ”opkolaisia” toistensa yhteyteen!  Siis kaikkia teitä, jotka vuosien ja kymmenten varrella olitte mukana OPKOn eri toiminnoissa ja tapahtumissa.

Mahdollisuus vaikuttaa, toimia rakentavassa yhteisössä – samalla rakentua itsekin.  Tutustu pakkakunnallasi toimiviin pienryhmiin tai ”kuppikuntiin”.  Tai perusta sellainen. 

Myös etänä voi osallistua toiminoihin tai seurata tapahtumia, kännykälläsi.  Kysy vinkit OPKOn Ystäviltä.

Liity OPKOn ystäviin

Moni sai OPKOsta eväitä elämään, työelämäänkin.  OPKOn Ystävät ry tarjoaa kanavan hyvän jatkumiselle. 

Joku kaipaa yhteyksiä OPKOn kavereihin, joku saattaisi tarjota tukeakin  –  osallistumalla, erilaisin työpanoksin, taloudellisesti, rukouksinkin.

arkistojen tallenteita ...

OPKOn arkistoissa on lukuisia tallenteita esitelmistä, luennoista, raamattutunneista, jne. 

Voit kuunnella esim. Francis Shaefferin, Osmo Tiililän ja Walter Trobischin puheita 1970-luvulla.  

Toimintaa –  syksy 2026

Seniorien sitsit  –  (ke, klo 15–17)  Tervetuloa !

 9.9.      Kaveria ei jätetä,   Ritva Olkkola-Pääkkönen, Liisi Jokiranta
14.10.    Rukouksen merkitys,  Aulikki Puusa
11.11.      Kuulumisia OPKOn nuorisotyöstä,  Olli Lehmonen
9.12.      Uskonvanhurskaus,  Martti Kola
 

Seppälä, Dagmarinkatu 12 B 28 (4.krs), 00100 Helsinki  /  Leena: 040 550 7745 ja Ilkka: 040 727 0180


Ystäväpyhät   Kaikki mukaan !  

20.9.       Pyhän Hengen kuusi lahjaa, Raimo Mäkelä
18.10.       Jeesuksen tulemisen merkit, Erkki Jokinen
22.11.       Laupeus etsii kiusattua, Mervi Pöntinen

RaamattuOpisto, Helsingintie 10, Kauniainen    –   (11.00  JP+HPE / 12.30 lounas  / 13.30 alustus)


Luentosarja

Johanneksen ilmestyksen sanomasta…

VTM Raimo Mäkelä:          keskeiset ydinteemat
VTT Jouko Jääskeläinen:  historiaa ja merkitystä nyky kristitylle
7 kertaa:   5.9.  /  19.9.  /  3.10.  /  17.10.  /  31.10.  /  7.11.  /  28.11.  
Aika:          klo 15-17
Alppitalo, Karjalankatu 2 A, (Kansanlähetyksen työkeskus)
 
                 (Luentosarja julkaistaan myöhemmin netissä) 
ystavat-ena-seppa
Pysy ajan tasalla

Liity OPKOn ystäviin, toimintaan ja postituslistalle.

Rukoustoimintaa "etänä"

”Osallistu vaikka pihakeinussa tai tien päällä”    (Liity etukäteen!)

Aiheiden jakelu  – ”lue, kun sinulle sopii”  (WhatsApp  + kännykkä)

  • ”Ystävä aiheet” –  Liity:  leenaseppala11@gmail.com
  • ”OPKO aiheet”  –  Liity:  leenaseppala11@gmail.com

Etäpiirit  – ”aikataulun mukaan” (Zoom  + kännykkä, tabletti tai tietokone)  Liity tästä!

  • Maanantaisin  klo  9.15 – 10    (Vetäjänä Toni Mäkelä)
  • Perjantaisin     klo  19 – 20      (Vetäjänä Pekka Pesonen)

Info & yhteystiedot

Yhdistys

Sähköposti: opkonystavat@opko.fi
Pankkiyhteys: FI5081469710083329

Puheenjohtaja:
Arto Puusa,  +358 50 3518246

Sihteeri:
Leena Sepppälä,  +358 40 550 7745

Rukouspiirit:  
Risto Oinonen,  +358 400 375835

Koulutus:  
Riitta-Liisa Arvela,  +358 50 5339606

Muut hallituksen jäsenet:  
Kimmo Karhi (vara pj)
Hans Rönnlund (rahastot)
Anna-Kaisa Pere

Hyvä tietää