OPKOn ystävät demo

OPKOn ystävät ry tukee OPKOn toimintaa hengellisesti, henkisesti ja taloudellisesti.  Myös käytännöllisesti ja konkreettisesti – OPKOn arvoja kunnioittaen. 

OPKOn Ystävien toimintaa

Tarjolla ”senioriseuroja”, ”keskustelukerhoja”, ystäväpyhiä, ym.  Joskus retkiä ja myös vapaamuotoisempia tapahtumia.  Tärkeätä on myös yhteisöllisyys; ajatusten vaihto, tarinointi, sieniretket, …

Osallistutaan myös Ora&Labora-talkoisiin Enä-Sepän toimintakeskuksessa.

Tule palvelemaan

Suuri osa OPKOn toiminnasta toteutuu vapaaehtoisten tehtävien ja monenlaisten suoritteiden avulla. 

Tarvitsemme avuksemme kaikenlaisia toimijoita – kukkapenkin kitkijöistä lvis-suunnittelijoihin, kolehdinkerääjistä mentoreihin ja  musiikkiin ja tekniikkaan. 

Lisätietoja ajankohtaisista tarpeista saat OPKOn ystäviltä ja työntekijöiltä.

Tietoa OPKOn ystävistä

OPKOn ystävät ry perustettiin vuonna 2014.

OPKOn ystävät ry pyrkii kokoamaan yhteen OPKOssa mukana olleita tai työstä kiinnostuneita.

Tarjoamme mahdollisuuksia vaikuttaa ja toimia rakentavassa yhteisössä – samalla rakentua itsekin.  

Liity OPKOn ystäviin

Monille OPKOn toiminta toiminta ja opetus ovat antaneet eväitä elämään ja työelämäänkin. 

Monet haluavat edelleen säilyttää yhteyksiä OPKOon tai jatkaa sen tukemista; kuka osallistumalla, kuka erilaisin työpanoksin, kuka taloudellisesti ja monet tietysti rukouksinkin.

OPKOn ystävät tarjoaa kanavan hyvän jatkumiselle. 

arkistojen tallenteita ...

OPKOn arkistoissa on lukuisia tallenteita esitelmistä, luennoista, raamattutunneista, jne. 

Voit kuunnella esim. Francis Shaefferin, Osmo Tiililän ja Walter Trobischin puheita 1970-luvunlla.  

Toimintaa

OPKOn ystäväpyhät 

Suomen Raamattuopisto, Kauniainen

10.9.2023 Aihe: Uskon perusta
Alustus: pastori Hannu Karvonen

29.10.2023 Aihe: Raamatun arvovalta 
Alustus: TT Timo Junkkaala

26.11.2023 Aihe: Rohkaisua ahdingon aikana!
Alustus: pastori Martti Ylinen

Lämpimästi tervetuloa!

Päiväjärjestys:

  • 11.00-12.30 jumalanpalvelus ja HPE
  • 12.30 – 13.15 ruokailu
  • 13.15 – 14.45 alustus ja keskustelu

OPKOn senioriseurat

Aika: Kerran kuussa – keskiviikkona klo 15–17
Paikka: Dagmarinkatu 12 B 28 a, 00100 Helsinki
4. kerros,  ”Seppälä”

(Leena: 040 550 7745 / Ilkka: 040 727 0180)

Lämpimästi tervetuloa!

13.9.2023 Kokemuksia Siperian-matkoilta
Rovasti Yrjö Niemi

11.10.2023 IFES:n työssä 1970-luvulla,
FT, emerita-professori Eila Helander

15.11.2023 Lohtua läsnäolosta
SRO:n projektipäällikkö, TtT Kristiina Niemelä

13.12.2023 Israel Sanassa ja ajassa
VT, entinen kansanedustaja Jouko Jääskeläinen 

Pysy ajan tasalla

Liity OPKOn ystäviin, toimintaan ja postituslistalle.

OPKOn rukousverkosto

Liity Whatsapp-rukousverkostoon tai Zoom-rukouspiiriin.

WhatsApp-rukousverkosto

Ohjaajina OPKOn työntekijät.  Liity mukaan: Liittymislomake

Zoom-rukouspiiri

Kokoontumiset zoomissa maanantaisin klo 9-10. Liittymislinkin saat ennen kokoontumista. 

Piiriä vetää Helsingin OPKOn työntekijä Toni Mäkelä

 

Info & yhteystiedot

Yhdistys

Sähköposti: opkonystavat@opko.fi
Pankkiyhteys: FI5081469710083329

Puheenjohtaja:
Kimmo Karhi
kimmo.karhi(a)gmail.com
+358 50 5260171

Sihteeri ja rahastonhoitaja:
Leena Seppälä
+358 40 5507745

Rukouspiirit:
Risto Oinonen
+358 400 375835

Koulutus:
Riitta-Liisa Arvela
+358 50 5339606

Muita hallituksen jäseniä:
Arto Puusa, varapuheenjohtaja

Hans Rönnlund

Hyvä tietää
  1. 1
    Miksi OPKOn ystävät?

    OPKOn Ystävät ry pyrkii pitämään yhteyttä ”aikoinaan OPKOn toimintaan tutustuneiden suureen joukkoon”, myös työelämässä varttuneisiin konkareihin.

    Toki mukaan ovat tervetulleita kaikki muutkin, jotka haluavat tukea opiskelijoiden ja koululaisten keskuudessa tehtävää kristillistä työtä.

    Tavoittakoon evankeliumi edelleen opiskelijoita!

  2. 2
    Ketkä voivat kuulua OPKOn ystäviin?

    Mukaan OPKOn Ystävien toimintaan ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat tukea OPKOa ja opiskelijoiden keskuudessa tehtävää kristillistä työtä.

    * Useimmat tapahtumat ovat avoimia kaikille ilman muodollisuuksia. Joihinkin ryhmiin saa kutsun tai ”linkin” ryhmän vetäjältä.

    * Postituslistalle liittyneet saavat muistutuksia ajankohtaisista tapahtumista.

    * Yhdistyksen jäsenyyttä haetaan kaavakkeella.

  3. 3
    Jäsenmaksu?

    Jäsenmaksua ei tällä hetkellä peritä - vuosikokous päättää asiasta.

    Toivomme kuitenkin vuosittain kannatusmaksua (vähintään 30€/hlö tai 50€/perhe). Kertyneet varat suunnataan opiskelijoita ja koululaisia tavoittavaan OPKOn toimintaan.

  4. 4
    Miten voin osallistua tukemiseen?

    OPKOn Ystävien toiminta on monimuotoista ja tapahtuu pääosin vapaaehtoisin toimin. Tehtävät voivat liittyä vaikkapa tapahtumien suunnitteluun ja järjestelyyn, talkoisiin, toimistotyöhön, rukouspiiritoimintaan, jne.

    Riittävä taloudellinen tuki on toimintamme perus edellytys.

  5. 5
    Onko ystävien toiminta päällekkäistä OPKOn kanssa?

    Ei ole.

    OPKOn työn kohteena ovat opiskelu- ja kouluikäiset - ”tilaisuuksia tai toimintaa opiskelijoille / koululaisille”.

    OPKOn Ystävien toiminta tukee OPKOn toimintaa. Kohderyhmäämme ovat opiskelunsa jo päättäneet, työ- ja eläkeikäiset.

  6. 6
    Miten ystävien työ on organisoitu?

    OPKOn Ystävät ry on rekisteröity yhdistys. Sen toimista päättävä vuosikokous valitsee vastuuhenkilöt, vahvistaa toimintasuunnitelmat ja talousasiat.

    Yhdistyksen hallitus vastaa käytännön toiminnasta ja taloudesta, nimeää henkilöt eri tehtäviin, kokoaa työryhmät toimintoja toteuttamaan, jne.

  7. 7
    En asu opiskelijapaikkakunnalla. Miten voin auttaa opiskelijatyötä?

    Voit osallistua tilaisuuksiin ja tukea työtämme asuinpaikasta riippumatta. Etäyhteydet helpottavat monia tilanteita, pyrimme lisäämään niiden käyttöä.

    Olinpaikastasi riippumattakin voit osallistua esim. rukoustoimintaan, taloudelliseen tukemiseen, yhteyksien pitoon, pienryhmien kokoamiseen, tiedottamiseen, ideointiin, uusien kannattajien hankintaan, jne.

  8. 8
    Mihin ystävät käyttävät keräämänsä varat?

    OPKOn Ystävät kerää ja kanavoi varoja OPKOn työlle.

    Toimintasuunnitelman ja määrärahojen puitteissa OPKOn Ystävien hallitus käsittelee hakemukset ja päättää avustuksista hankekohtaisesti.

    Vähäinen osuus varoista voidaan käyttää myös OPKOn Ystävien omien toimintaedellytysten kehittämiseen.

  9. 9
    Mistä ystävät saavat varansa?

    OPKOn Ystävien varat kertyvät jäsen- ja kannatusmaksuista sekä lahjoituksista.

    Joskus saamme myös testamentteja, kolehteja ja myyntituottojakin.