Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Nuorten Vappuretki

29.04.2023 klo 12:0001.05.2023 klo 14:00

Lämpimästi tervetuloa nuorten Vappuretkelle!

Retken idea:
Retki on tarkoitettu + 13 v. nuorille, mutta jos olet vähän nuorempi ja haluaisit tulla mukaan niin voimme tehdä myös poikkeuksia!

Tarkoituksena on kävellä Espoon Luukista Enä-Seppään ja viettää siellä yhdessä vappuaattoiltaa saunoen ja vappua juhlistaen. Kokonaiskävelyksi tulee noin 30 km, josta noin 20 km on tarkoitus kävellä lauantaina ja noin 10 km sunnuntaina. La-su yö on tarkoitus viettää metsässä puolijoukkueteltoissa tai omissa teltoissa. Meille on tulossa mukaan kaksi puolijoukkuetelttaa, joihin mahtuu noin 15-18 hlö/teltta.

Mukaan voi tulla joko koko matkalle, suoraan lauantai-illan leiripaikalle tai sunnuntaina Enä-Seppään vappuaattoillanviettoon. Alla tarkempia tietoja retkestä.

Sääennusteet ovat luvanneet ensi viikolle (vk 17) Etelä-Suomeen vähän kylmempää ilmaa ja myös mahdollisesti lunta. Seuraamme säätilannetta ja jos vappuviikonlopun sää näyttää aivan hankalalta niin sovellamme vaellusta tarpeen mukaan. Voimme esimerkiksi jättää metsäyöpymisen pois, jos säätila näyttää tosi haastavalta. Mutta tästä tiedotetaan ja neuvotellaan ilmoittautuneiden kanssa ennen retkeä.


Retken rakenne:


Lauantai 29.4.

Klo 10-11 Lähtövalmistelut OPKOn Palvelukeskuksella.
– Kokoontuminen OPKOn Palvelukeskukselle niille, jotka tarvitsevat autokyydin vaelluksen lähtöpaikalle
Klo 11 Lähtö OPKOn Pakelta kohti Luukkia autoilla
Klo 12 Kokoontuminen Luukin pysäköintialueella Espoossa (os. Vanha Luukintie 27, Espoo)
– Luukkiin parkkipaikan viereen pääsee myös julkisilla, bussi 345 tulee ihan lähelle
– Lähdemme kävelemään kun kaikki ovat paikalla

Noin klo 18-19 saapuminen leiripaikalle
– Saapuminen leiripaikalle riippuu kävelyvauhdista ja oheistoiminnasta, joten tämä saapumisaika on arvio
– Leiriydymme Nuuksion kansallispuistossa Haukkalammen-Kattilan alueelle virallisille leiriytymispaikoille

Mahdollisuuksia on muutamia ja tarkka leiripaikka kerrotaan ilmoittautuneille
– Yhteinen ruokailu, leirin pystytys ja yhteistä illanviettoa leiripaikalla

Yöpyminen metsässä halukkaille

Sunnuntai 30.4.
Aamupäivän aikana:
– Aamupala, eväiden tekeminen (eväistä ei tarvitse huolehtia itse), leirin purkaminen ja vaelluksen jatkaminen

Saapuminen Enä-Seppään iltapäivän aikana
– Tarkemmat aikataulut sovitaan yhdessä vaelluksen aikana
– Heti saapumisen jälkeen Enä-Sepässä on tarjolla ruokaa

Enä-Sepässä iltapäivän-illan aikana:
– On mahdollisuus saunoa ja käydä paljussa
– Tehdään yhdessä iltaruokaa
– Pelataan ja vietetään vappuaattoiltaa voimavarojen mukaan

Maanantai 1.5. Vappupäivä
Aamupäivällä valmistetaan ja syödään yhdessä vappubrunssia
– Tarkempi aikataulu sovitaan yhdessä

Lähtö Enä-Sepästä kotiin klo 14-15 välillä
– Jos teidän on mahdollista saada kyytiä Enä-Sepästä pois, se olisi hienoa
– Meillä on käytössä muutama ”huoltoauto”, mutta todennäköisesti paikkoja ei riitä ihan kaikille retkeläisille

 

Mukaan retkelle tarvitset…
– Hyvät metsäkävelyyn soveltuvat kengät
– Lämpimän makuupussin ja makuualustan telttayöpymistä varten (puolijoukkuetelttaa voidaan lämmittää, jos tarpeen)
– Perusretkeilyvaatetuksen, vaihtovaatteita ja lämpimiä vaatteita
– Peseytymis- ja perushygieniavarustus ja uikkarit halutessasi (Enä-Sepässä on ainakin paljumahdollisuus)
– Trangian JOS sinulta löytyy sellainen (kerro voitko tuoda trangian ilmoittautumisen yhteydessä)
– Isohkon repun tai rinkan, jossa voit kantaa omat tavarasi

Mukaan tarvittavista välineistöistä tulee vielä tarkempi lista mukaan ilmoittautuneille!

Retken huollosta
– Leiriytymispaikan lähelle pääsee autolla ja meillä on käytössämme muutamia ”huoltoautoja”, joiden avulla voimme myös huoltaa vaellusporukkaa tarpeen vaatiessa
– Leiriytymispaikoilla on huussit
– Ensimmäiselle etapille (Luukki-leiriytymispaikka) tarvitaan omat eväät
– Muuten huolehdimme mukaan yhteisesti tarvittavat ruoat
– Otamme mukaan vaellukselle ensiapuvälineistöt

Retken hinta
– Hinta on 40e/osallistuja
– Maksaa voit käteisellä paikan päällä tai MobilePayn kautta numerolla 68567

Jos haluaisit olla mahdollistamassa jonkun toisen retkelle osallistumista, niin voit lahjoittaa koululaistyön osallistumistukirahastoon haluamasi summan. Lahjoituksen retkelle voit maksaa tilille: FI10 8000 1301 0446 09, viitenumerolla 3939. (RA/2020/1574 www.opko.fi/lupa)

Ethän anna taloudellisen tilanteesi tulla esteeksi! Voit hakea rahallista avustusta eli stipendiä retkikustannuksiin osallistumistukirahastosta. Lähetä tällöin vapaamuotoinen stipendihakemus sähköpostitse Annastiinalle.

Ilmoittautuminen
– Ilmoittautua voit viimeistään sunnuntaina 23.4. mennessä Anstin sähköpostiin: annastiina.toppari@opko.fi.

Ilmoittautumistiedot:
1) Osallistujan nimi ja syntymävuosi
2) Puhelinnumero ja sähköpostiosoite
3) Ruoka-ainerajoitteet
4) Oletko retkellä mukana:
A) Koko ajan
B) Osan aikaa: Laita tähän tarkemmat tiedot miten ja minä aikana haluat olla mukana
C) Tuletko suoraan Luukkiin lähtöpaikalle vai tarvitsetko kyydin OPKOn Palvelukeskukselta
5) Pystyisitkö ottamaan trangian/trangioita mukaan retkelle?
6) Arvio saisitko kyydin kotiin Enä-Sepästä maanantaina? Olisiko autossasi mahdollisesti tilaa jollekin/joillekin muille?
7) Huoltajan nimi (alle 18v), puhelinnumero ja sähköpostiosoite

Retken johtajina toimivat:
Olli Lehmonen: 050 3746874, olli.lehmonen@opko.fi
Annastiina Toppari: 050 3595077, annastiina.toppari@opko.fi

Retken aikana heihin voi olla yhteydessä puhelimitse. Jos tulee lisää kysyttävää ennen retkeä, niin kannattaa laittaa niitä sähköpostilla.

Tiedot

Alkaa:
29.04.2023 klo 12:00
Loppuu:
01.05.2023 klo 14:00
Tapahtumaluokka:

Tapahtumapaikka

Enä-Seppä
Enätie 45
Ojakkala, 03250 Suomi
+ Google Map