2000-luku: Oma leirikeskus
2000-luvulla OPKOn eri työalat laativat yhdessä toiminnallisen strategian, jossa korostettiin luterilaista raamattuopetusta, yhteyden rakentamista ja tavoittavaa työtä sekä kotimaassa että ulkomailla.
– Tässä ei varmaan luotu mitään uutta ja ihmeellistä, mutta yhteinen prosessi strategian luomisessa oli mielestäni hyvä, ja näin muistutimme itseämme, miksi OPKO on olemassa, toteaa pääsihteerinä 2001–2008 toiminut Lauri Seppänen.
– Omalta osaltani koetin edistää ulospäin suuntautuvaa työtä boksilähetyksen ja Tarttuva usko -koulutuksen muodossa. Myös apologiaa evankelioimisen osa-alueena nostettiin esille muun muassa vastuunkantajien koulutuskonferensseissa ja kutsumalla ulkomaisia puhujia, kuten Stefan Gustavssonia ja Peter Paynea, puhumaan tästä teemasta.
Tavoittavan työn apuvälineeksi perustettiin vuonna 2007 kerran vuodessa ilmestyvä evankelioiva opiskelijalehti VIP, jota jaetaan opiskelija-asuntoloissa ja kampuksilla.
OPKOn työntekijäjoukkoa syksyllä 2006.
Messuyhteisöissä valinnanvaraa
Keskustelu jumalanpalvelusyhteisöstä jatkui Seppäsen kaudella.
– Jouduttiin miettimään, miten OPKO asemoi itsensä kirkollisessa kentässä. Moni opkolainen löysi tiensä vuosituhannen vaihteessa perustetun Luther-säätiön jumalanpalvelusyhteyteen. Säätiön välirikko Suomen evankelisluterilaisen kirkon kanssa synnytti paljon keskustelua OPKOssa.
Pääsihteerinä Seppäsen oli tehtävä asiasta teologisia linjauksia.
– Järjestönä OPKO liittyi läheisesti niihin linjauksiin, mitä herätysliikejärjestöissä asioista ajateltiin.
– Suurin piirtein niin, että koetetaan edelleen vaikuttaa evankelis-luterilaisessa kirkossa ja rakentaa seurakuntaa siellä. Jokainen toki sai vapaa-ajallaan osallistua siihen toimintaan, mihin halusi. Uutena mahdollisuutena tulivat myös muiden järjestöjen jumalanpalvelusyhteisöt.
OPKOn järjestämä messu jatkui Helsingissä Viinipuu-messuna ja hetken aikaa Mikaelin messuna 2000-luvun lopulle asti.
Ohjelmaa Ruttureppu-leirillä. Lauri Seppänen oikealla.
Enä-Seppä hankitaan
Vuonna 2003 OPKO osti käyttöönsä Enä-Sepän leirikeskuksen Vihdin Ojakkalasta.
– Oman leirikeskuksen hankkimista pidettiin tärkeänä siksi, että olisi oma tuttu ympäristö, johon saimme itse kehittää hyvät puitteet erilaisille ja eri-ikäisten leireille ja tapahtumille. Nyt ei tarvinnut käyttää aikaa leiripaikkojen etsintään eri puolilta Suomea, kun saatiin varata tilat ja ajat omasta paikasta. Enä-Seppä on ollut omiaan myös yhdistämään OPKO-sukupolvia talkoiden, juhannustapahtuman, jouluillallisen ja muiden tapahtumien kautta.
Enä-Sepän hankinnan myötä OPKO muutti Pohjoisrannasta nykyisiin, suurempiin mutta silti edullisempiin toimistotiloihinsa Arabianrantaan. Opiskelijatyö jatkui suomenkielisenä 12 paikkakunnalla ja ruotsinkielisenä kolmella.
– Koululaistyössä tapahtui ehkä jonkinlaista hiipumista; ainakaan samanlaisia joukkoja ei saatu esimerkiksi Ruttureppu-leireille kuin aiemmin. Oliko niin että koululaistyön saralle tuli ”viidesläisessä” kentässä muitakin toimijoita vai onko kristilliseen uskoon sitoutuminen ja värinsä näyttäminen ylipäätään vähentynyt? Seppänen pohtii.
– Toisaalta yhteiskunnan muutokset näkyivät siinä, että koulut eivät olleet niin avoimia kuin aikaisemmin. Koululaistyössä myös työntekijät vaihtuivat melko tiuhaan, millä oli vaikutuksensa.
Ruttureppu-leiriläisiä Enä-Sepässä.