Uusin julkaisu:

Tulkintaa kolmessa koossa

Raamatun lukija kohtaa monenlaisia haasteita. Miten kirjaa ensinnäkin tulisi tulkita ja ymmärtää oikein? Toiseksi joitakin katkelmia korostetaan ja toisia ohitetaan niiden kustannuksella. Miksi? Kolmas pulma liittyy väitteeseen Raamatun arvovallasta. Onko koko ajatus hylättävä aikana, jona kaikki väitteet totuudesta ja vallasta ovat epäilyksenalaisia? Entä missä mielessä kertomuksella on arvovaltaa? Käskyjen osalta ajatus on ymmärrettävämpi.   Yksinkertainen tulkinta-avain koostuu kolmesta periaatteesta, jotka kaikki alkavat K-kirjaimella. Kaiken viestinnän idea on, että viestin lähettäjällä on sanoma, jonka hän haluaa välittää vastaanottajalle. Hän käyttää tähän

Lue lisää »

Aiempia tekstejä:

Pääsihteeri Jussi Miettisen kuva.

Arkin pääkirjoitus: Kaksi valtuutusta

Milloin viimeksi aloit katsoa elokuvaa keskeltä tietämättä, mitä siihen mennessä on tapahtunut? Uskonasioiden kanssa käy usein näin. Keskitymme tapahtumiin syntiinlankeemuksesta lunastukseen unohtaen, että stoori alkoi jo ennen niitä. Raamatun kuvaamat luomistapahtumat kertovat suuresta taiteilijasta, joka ei luonut mitään vain siksi, että se on hyödyllistä. ”Herra Jumala kasvatti maasta esiin kaikenlaisia puita, jotka olivat kauniita katsella ja joiden hedelmät olivat hyviä syödä” (1. Moos. 2:9). Kauneus ja sen tuoma nautinto olivat arvokkaita itsessään. Nämä ovat edelleen läsnä kaikkialla maailmassa – vastasyntyneen lapsen maidon luputuksessa, koiran selkään sataneessa lumihiutaleessa ja poskien punassa ensitreffeillä. ”Kauneus pelastaa maailman”, sanoi venäläinen kirjailija Fjodor Dostojevski.

Pääsihteeri Jussi Miettisen kuva.

Arkin pääkirjoitus: Herätyksen ikävä sulattaa sydämet yhteen

OPKO vietti iloisia 60-vuotisjuhliaan elokuun puolessa välissä Enä-Sepässä Vihdin Ojakkalassa. Nuorisojärjestön syntymäpäivistä tekivät ikimuistoisen pitkienkin matkojen takaa saapuneet ystävät neljästä sukupolvesta. Unkarilaisen sosiologin Karl Mannheimin mukaan jokaisella sukupolvella on omien ikätovereittensa kanssa jaettuja avainkokemuksia.

Polvirukoukset sytyttävät Lappeenrannassa

Soluasunnossa Skinnarilan kampuksella on ovi, jonka takana käydään maailman tärkeintä taistelua. Lappeenrannan uudella opiskelijatyöntekijällä Otto Oikarisella on huoneessaan rukousseinä, jonka eteen hän polvistuu pyytämään kaupunkiin opiskelijaherätystä.

Kuka pelkää multiversumia?

Edellisessä numerossa kerroin, että kosmoksen perusrakenteissa on kymmeniä piirteitä, jotka vaikuttavat vahvasti olevan tarkan ja tietoisen hienosäädön tulosta. Sen enempää välttämättömyys kuin sattumakaan eivät tarjoa niille riittävää selitystä.

Herätys apostolien malliin

On kiehtovaa ja yllätyksellistä tutustua siihen millainen Jeesus oli. Tarkoitan hänen katsettaan, luonnettaan ja sen sellaista. Ne kertovat meille, millainen Jumala on. Uuden testamentin kertomukset Jeesuksen kohtaamisista ihmisten kanssa tutustuttavat meidät Jeesuksen persoonallisuuteen. ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän” (Joh.14:9).

Pääsihteeri Jussi Miettisen kuva.

Arkin pääkirjoitus: Suuria unelmia pienille ihmisille

Vuoden alussa kuntosalille ilmestyi uusia kasvoja. Monet heistä olivat luvanneet itselleen laittaa kroppansa kuntoon. Vähitellen joukko harveni. Tavoitteiden asettaminen on tärkeää, mutta on eri juttu jaksaa mennä sitkeästi niitä kohti. Raamattu kertoo ihmisistä, joille Jumala antoi näyn. Nooa rakensi arkkia. Nehemia korjasi Jerusalemin muurin. Pieni poika toi kalat ja leivät Jeesuksen siunattaviksi. Jeesus puolestaan antoi 12 opetuslapselleen tehtävän viedä evankeliumi kaikkeen maailmaan – myös Suomeen. Joku on sanonut, että näky on Jumalan inspiroima mielikuvitus. Näkyjä on suuria ja pieniä. Jotkut

Mikä on Arkki?

Arkki on Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen oma lehti. Arkista löydät kristillisen opiskelija- ja koululaistyön sykettä, kiinnostavia artikkeleita, raamattuopetusta ja tietoa tapahtumista. Lähetämme Arkin kaikille työmme ystäville ja toiminnastamme kiinnostuneille neljä kertaa vuodessa – täysin maksutta. Artikkelien nettiversioita voit lukea tältä sivulta.