Edellisessä numerossa kerroin, että kosmoksen perusrakenteissa on kymmeniä piirteitä, jotka vaikuttavat vahvasti olevan tarkan ja tietoisen hienosäädön tulosta. Sen enempää välttämättömyys kuin sattumakaan eivät tarjoa niille riittävää selitystä.

Uusateistit huomauttavat mielellään, että kristityt ovat pitkälti samaa mieltä heidän kanssaan. He luettelevat pitkän rimpsun muinaisia ja nykyisiä jumalhahmoja, joihin mekään emme usko. Sitten he toteavat myhäilevään sävyyn, että kiistäessään myös kristinuskon Jumalan he vain ottavat viimeisen johdonmukaisen askelen. ”Minä uskon vain yhteen jumalaan vähemmän kuin sinä.” Tällainen naljailu voi kuulostaa vakuuttavalta, mutta järkevää tai älyllisesti rehellistä se ei ole. Ensiksikin monissa vastaavissa tilanteissa olisi mieletöntä järkeillä samalla tavoin. Jos lukioluokka saa kymmenen eri tulosta vaikeaan laskutehtävään, kukaan ei tee