”Maailma muuttuu, Eskoni.” Aleksis Kiven Nummisuutareista tuttu kuolematon lausahdus on ollut usein mielessä, katsoipa sitten lähelle tai kauas. Monet niistä, jotka ajattelevat aviolii-tosta tai naispappeudesta perinteisesti, eivät enää koe olevansa kansankirkossa toivottuja jäseniä. Kirkko kuitenkin brändää itseään moniääniseksi ja sulkee syliinsä sateenkaarimessut, joogan ja monia muita hengellisyyden ja henkisyyden muotoja. On vaikea ymmärtää, miksi kotipaikkaoikeutta ei haluta antaa niille, jotka pitäytyvät klassiseen avioliittonäkemykseen ja torjuvat naispappeuden − olitpa sitten itse näistä kysymyksistä mitä mieltä tahansa. Moniäänisyys on valikoivaa.
OPKOkin kulkee muutoksen virrassa. Aikanaan kirkkoon kuuluminen oli itsestäänselvyys ja luterilaisuus kulttuuristavaltavirtaa, mutta ei enää. Tänäkin syksynä OPKOn iltoihin on tullut nuoria, joiden tausta on muualla. Luterilaisten paikallisseurakuntien nuorten joukossa on herätysliikkeiden, vapaiden suuntien, Lähetyshiippakunnan ja jopa ortodoksikirkon nuoria. Jotkut heitä kokevat OPKOn omaksi seurakunnakseen sanoivatpa työntekijät tästä mitä tahansa. Myös toimintaan osallistuvien nuorten etninen tausta on entistä kirjavampi. Kenttä muuttuu– ja se haastaa meitä.
Järjestönä olemme isojen kysymysten äärellä. Valittavana on kaksi ääripäätä.Ensimmäinen on tunnustustenvälinen herätyskristillisyys, jossa kiinnitytään klassisissa uskontunnustuksissa ilmaistuihin uskonnäkemyksiin. Tässä tyylilajissa ei keskitytä esimerkiksi seurakuntaopillisiin erityispainotuksiin, koska ne eivät ole nuorisojärjestön perustehtävän kannalta välttämättömiä. Toinen vaihtoehto taas on korkeakirkollinen luterilaisuus, joka etsiytyy yhteistyöhön lähinnä samalla tavalla uskovien ja ajattelevien kanssa. Äärimmilleen viritettynä tämä näkemys sulkee jopa pelastuksen ulkopuolelle ne, joilla on erilainen näkemys esimerkiksi pappeudesta.
Norjalainen sisarjärjestömme Laget teki vuonna 1999 linjavalinnan. Se ei enää määrittele itseään yksinomaan luterilaiseksi, vaan tunnustaa entistä selkeämmin kristittyjen moninaisuuden ja hyväksyy jäsenikseen eri kirkkokuntiin kuuluvia opiskelijoita, kunhan he sitoutuvat IFESin (International Fellowship of Evangelical Students) oppiperustaan. Ruotsalainen kumppanimme Credo taas on pitäytynyt luterilaisessa tunnustuksessa, mutta toimii samalla aktiivisesti tunnustusten välillä. Se ottaa työntekijöikseen muitakin kuin luterilaisia.
Entä OPKO? Luterilaisista uskonaarteista ei pidä luopua, mutta päätä ei saa silti panna pensaaseen. Onko niin, että Jumalan OPKOlle avaava viljavainio on palvella, rakastaa ja siunata luterilaisella vieraanvaraisuudella laajasti eri taustoista tulevia nuoria, joiden jumalanpalvelusyhteisö on muualla?Kirkko ei enää ole keskellä kylää. Juuri siksi haluamme olla liike, joka tuoKristuksen keskelle nuorten maailmaa – kampuksille, taiteeseen, keskusteluihin ja harrastuksiin. Ei syrjään vetäytyen, vaan näkyvästi, rohkeasti ja rakkaudellisesti. Yhdessä toisten kanssa.
Tämä on Arkin numeron 3/2025 pääkirjoitus. Tilaa Arkki tästä.
Teksti: Jussi Miettinen
OPKOn pääsihteeri
