Aslanin matkassa uskon ja järjen poluilla

Teologian tohtori Lilian Lindén sai konfirmaatiolahjaksi C.S. Lewisin kirjoittaman kirjan Paholaisen kirjeopisto. Teos tarjosi niin hyviä aineksia kristillistä maailmankuvaarakentavalle nuorelle, että Lindén janosi lukea lisää. Hänen viime vuonna valmistunutväitöskirjansakin käsitteli Lewisin ajattelua.

 

OPKOn ruotsinkielisen työn johtava työntekijä ja Veritas Forum –koordinaattori Lilian Lindén haluaa luoda tapahtumia, joissa elämänkatsomustaan rakentavat nuoret voivat käydä kunnioittavaa a rohkeaa dialogia sekä tutustua kristittyihin, joilla on koeteltuja vastauksia uskon älyllisiin haasteisiin.

Lindénin urapolku hyvien tapahtumien ja yhteyden rakentajaksi alkoi 1994, kun hän valmistui teologiksi Helsingin yliopistosta haaveenaan päästä Israeliin. Valmistumisen jälkeen hän työskenteli viisi vuotta OPKOn Turun ruotsinkielisessä paikallisjärjestössä.

Tämän jälkeen Lindén hakeutui lähetyskurssille Suomen Lähetysseuraan.

Lindén lähetettiin lähetystyöhön messiaanisten juutalaisten kirjastoon Jerusalemiin. Reilun kolmen mielenkiintoisen vuoden jälkeen hän uupui ja palasi kotimaahan. Suomessa hän palasi työhön OPKOon, tällä kertaa kehittämään valtakunnallista ruotsinkielistä opiskelijatyötä. Parinkymmenen vuoden jälkeen opiskelijatyö on hänelle edelleen rakas kutsumus.

Demoneita Oxfordista

Yksi Lindénin intohimoista liittyy apologiaan, uskon puolustamiseen älyllisin perustein. Hänen suurin inspiraation lähteensä on ollut jo pitkään kirjailija C.S. Lewis. Tämä Oxfordin ja Cambridgen kirjallisuustieteen professori tuli tutuksi jo 15-vuotiaana rippikoulun jälkeen, kun Lindén sai konfirmaatiolahjaksi Lewisin

teoksen Paholaisen kirjeopisto. Teos on satiirinen hengellisen sodankäynnin käsikirja, jossa kokenut demoni Screwtape kirjoittaa kokemattomalle demonille ohjeita ihmisten johtamiseksi harhaan.

– Tykästyin kirjaan kovasti.

Pietarsaaren lukiosta valmistuttuaan Lindén oli kahlannut läpi jo ison määrän Lewisin teoksia. Erityisen merkittävä hänelle oli Tätä on kristinusko (Mere Christianity), joka esittää kristinuskosta loogisen ja rationaalisen puolustuksen sekä kristitylle että skeptikolle.

Lewis tarjosi nuorelle Lindénille juuri sen, mitä hän eniten kaipasi: sillan järjen ja uskon välille. Lewisin kyky selittää vaikeita teologisia ja filosofisia kysymyksiä maanläheisesti kosketti ja kiehtoi.

Lindén on kuullut arvion, jonka mukaan vain kymmenen prosenttia ihmisistä tarvitsee vakaumukselleen järkiperäisiä argumentteja. Hän katsoo kuuluvansa tähän ryhmään ja tietää, miten arvokasta tällaisten perusteluiden tarjoaminen on hänen kaltaisilleen.

– Lewis antoi minulle valtavasti vastauksia ja auttoi ymmärtämään kristinuskoa syvästi.

 

Lucyn kanssa Narniassa

Kiinnostus ja kiitollisuus huipentui vuonna 2024 väitöstilaisuuteen Åbo Akademissa. Silloin tarkastettiin Lilian Lindénin väitöskirja, joka käsittelee C.S. Lewisin suhdetta filosofiseen idealismiin.

Lewis on opettanut Lindéniä luottamaan Jumalaan myös silloin, kun tulevaisuus on epäselvä. Hän viittaa Narnia-kirjojen kohtaan, jossa Kristuksen vertauskuvana toimiva leijona Aslan kehoittaa Lucya jatkamaan matkaa, vaikka muut eivät sitä tee.

– Välillä elämässä tuntuu, ettei tiedä, mikä on seuraava askel. Jumalalla on kuitenkin suunnitelma, vaikka omasta mielestäni asiat olisivat menneet pieleen.

Lindén herkistyy vakuuttaessaan, että Jumalan näyttämästä suunnasta löytyy aina polku eteenpäin.

 

Yksi Lindénin elämän merkittävistä poluista on ollut Veritas Forum -työmuoto, jonka hän toi Suomeen jo vuonna 2012.

Ensimmäiseen Suomessa järjestettyyn Veritas Forumiin saapui myös apologi William Lane Craig. Tapahtumasta kiinnostuneiden määrä pääsi yllättämään kun saliin oli varattu paikkoja 350 henkilölle, mutta ovien ulkopuolelle jäi 150 kiinnostunutta.

Tämänkin Veritas Forumin tallenne on edelleen katsottavissa YouTubesta ja sitä on vuosien saatossa katsottu jo lähes 40 000 kertaa.

Forumit tuovat korkeakouluihin maailmankatsomusten välisiä dialogeja, jotka järjestetään akateemisesti ansioituneiden puhujien välillä rohkeasti ja kunnioittavassa ilmapiirissä.

– Eniten opiskelijoita kiinnostavat ateistien ja kristittyjen väliset väittelyt.

Jumalan olemassaolo on ollut useamman kerran väittelyn aiheena, Lindén kertoo.

 

Akatemia verkossa

Veritas Forumeiden aiheet voivat olla myös pehmeämpiä, kuten Vaasaan suunniteltu teema ”Mistä saa voimaa kriisin keskellä?”

Keskustelutilaisuuksia järjestetään säännöllisesti viidessä yliopistokaupungissa. OPKOn apologiatyöhön liittyy myös verkossa järjestettävä Ajattelun akatemia, jossa apologian kysymyksiin voi syventyä toisten kanssa sijainnista riippumatta.

Aina kun puhutaan apologiasta, päädytään ennemmin tai myöhemmin pohtimaan kärsimyksen ongelmaa. Lindénillä on aiheesta monta klassista ajatusta, kuten tahdon vapaus.

– Jumala ei halunnut luoda robotteja. Hän antoi ihmiselle mahdollisuuden kääntää hänelle selkänsä. Jos Jumala estäisi väärät asiat, joita haluamme tehdä, tämä ei kunnioittaisi vapaata tahtoamme.

 

Lindénin mielestä on olennaista huomata, että ihmiselle on ominaista kysyä tällaisia kysymyksiä.

– Ne kertovat valtavasti ihmisestä.

Kurkotamme Luojaamme kohti, joka on korkein tietoisuus ja olemassaolo itsessään. Häntä kohti katsoessamme elämämme saa merkityksen.

 

Unelmana 10 000 opiskelijaa

Kasvavien yhteisöjen rakentaminen on Lilian Lindénin työn keskeinen tavoite ja merkityksen luoja. Hän johtaa ruotsinkielistä työtä ja kantaa mukanaan järjestön suurta visiota. – Mitä jos Opko tavoittaisi 10 000 opiskelijaa?

Konkreettinen tavoite on, että kaikkiin Suomen 41 ruotsinkieliseen lukioon saataisiin kristittyjen opiskelijoiden ryhmä.

– Tärkeintä kasvussa on tukiverkko, jotta nuoret voivat kasvaa uskossa.

Henkilökohtaisesti Lindén unelmoi pyhiinvaellusten järjestämisestä Israeliin. Luottamus ja pyhä huolettomuus auttavat tässäkin.

– Jos Jumala tahtoo, niin tapahtuu.

 

Apologi C.S. Lewis kypsyi

kovissa kouluissa

 

Harva 1900-luvun ajattelija on

onnistunut yhdistämään fantasian ja

filosofian niin elävästi ja hedelmäl-

lisesti kuin irlantilaissyntyinen C.S.

Lewis (1898–1963). Hän loi useita

sukupolvia lumonneen taianomaisen

Narnian maailman ja rakensi samalla

kiehtovia ja kestäviä siltoja uskon ja

järjen välille.

Lewis oli arvostettu kirjallisuuden-

professori Oxfordin ja Cambridgen

yliopistossa ja yksi aikansa merkit-

tävimmistä kristillisistä apologeista.

Hän koki nuorena monia suuria

menetyksiä ja vastoinkä ymisiä .

Lewisin äiti kuoli syöpään hänen

ollessaan yhdeksänvuotias.

Hän joutui ankariin sisäoppilaitoksiin,

joissa

häntä kohdeltiin kaltoin hänen

irlantilaisuutensa vuoksi. Karut ko-

kemukset saivat hänet hylkäämään

lapsuutensa uskon. 15-vuotiaana

hän julistautui

vakaumukselliseksi ateistiksi.

Lähes

kahden vuosikymmenen ja pitkän

älyllisen ja filosofisen prosessin

jälkeen hän löysi tien takaisin.

Lewis kuvaili myöhemmin olleensa

”vastahakoisin ja haluttomin kään-

tynyt koko Englannissa”. Hän koki

Jumalan painostaneen ja piirittäneen

häntä jatkuvasti loogisilla todis-

teilla, kunnes hän lopulta hyväksyi

tosiasiat.

 

Sota kauhisti ja kasvatti

 

Lewisin opinnot Oxfordissa katkesi-

vat ensimmä iseen maailmansotaan.

Hän palveli rintamalla ja haavoittui

vuonna 1918. Sota muovasi syvästi

hänen käsitystään pahuudesta ja

kärsimyksestä.

 

Sodan loputtua hän

loi menestyksekkään akateemisen

uran ja erikoistui keskiajan ja

renessanssin kirjallisuuteen.

 

Lewis tunnetaan myös läheisestä

ystävyydestään J.R.R. Tolkienin

kanssa. He kuuluivat molemmat

kirjallisuuspiiriin nimeltä The

Inklings. Piiriläiset kokoontuivat

pubiin lukemaan ääneen teoksiaan

ja kannustamaan toisiaan. Lewis

esitteli Narnian mailmaa ja Tolkien

luonnoksiaan Taru sormusten

herrasta -teoksesta.

 

Hä nen myöhemmät kirjoituksensa,

kuten hänen vaimonsa kuolemasta

kertova Muistiinpanoja surun ajalta

(A Grief Observed), osoittavat, ettei

hänen uskonsa ollut sokeaa. Vaikka

Lewis käy läpi syvän kyseenalaista-

misen vaiheen, kirja päättyy siihen,

että hän löytää hitaasti tien takaisin

ymmärrykseen ja luottamukseen,

tällä kertaa syvemmältä ja koetel-

lummalta pohjalta. Hän koetteli

uskoaan vilpittömästi ja rehellisesti

elämän suurten vastoinkäymisten

keskellä ja etsi Jumalan johdatusta

elämänsä loppuun saakka.

 

Teksti: Anna-Mikaela Miettinen

Kuva: Venla Keski-Lusa

Kirjoitus on julkaistu Arkin numerossa 4/2025. Tilaa Arkki tästä.

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Arkki

Valtakunnassa kaikki hyvin

Kun kaikki perustukset revitään, mitä vanhurskas voi enää tehdä?” kysyi aikanaan Israelin kuningas Daavid (Ps. 11:3). Hän näki ajan, jolloin oikeuden- mukaisuus ja turva horjuivat. Kuulostaako tutulta? Moni suomalainen kristitty

Lue lisää »
Aiempia:
Teema
Aslanin matkassa uskon ja järjen poluilla

Teologian tohtori Lilian Lindén sai konfirmaatiolahjaksi C.S. Lewisin kirjoittaman kirjan Paholaisen kirjeopisto. Teos tarjosi niin hyviä aineksia kristillistä maailmankuvaarakentavalle nuorelle, että Lindén janosi lukea lisää. Hänen viime vuonna valmistunutväitöskirjansakin käsitteli

Opetukset

Voiko Raamattuun luottaa?

Kysymys Raamattuun luottamisesta voisi sisältää monia erilaisia kysymyksiä. Ovatko Raamatussa kuvatut kertomukset oikeasti tapahtuneet? Onko Raamattu tuhansia vuosia vanhana ylipäätään tolkullinen tämän päivän ohjenuoraksi? Ovatko Raamatun tekstit keskenäänliian ristiriitaisia? Ovatko

Apologianurkka

Kolumnit

Tutut hiekkalinnat vai todellinen turva?

  “Rakentaessani omia hiekkalinnojani en myöskään koskaan löydä sitä elämää, jonka Jeesus tarjoaa.” Jumala puhui minulle useampi vuosi sitten seuraavan tarinan: Jeesus kutsuu minua seikkailuun merelle, ja olenkin aluksi innoissani