Mikä tekee kristinuskosta ainutlaatuisen maailman uskontojen ja filosofioiden joukossa – ja mikä todistaa, että se on luotettava ja paikkansa pitävä käsitys perimmäisestä todellisuudesta? Mikä on kuoleman varjon alla elävien kristittyjen varsinainen, lopullinen päämäärä? Entä mikä on sekä heidän eettisten valintojensa perusta että niiden voimanlähde? Toisin sanoen: mikä on kristillisen vakaumuksen tinkimättömässä keskiössä? Uuden testamentin nojalla yksi ainoa sana voi vastata tiiviisti kaikkiin näihin kysymyksiin. Tuo sana on ylösnousemus.   Nousi kolmantena päivänä kuolleista Vakavasti otettavat historiantutkijat eivät kiistä Jeesus Nasaretilaisen

Oppi kuolemanjälkeisestä rangaistuksesta, käsitetäänpä se oikein tai väärin, on jatkuvan kritiikin kohde. Ihmisten ”ikuinen kiduttaminen”, varsinkin rajallisten rikkomusten tai ”pelkkien väärien uskomusten” tähden, on rakastavalta Jumalalta julmaa ja epäoikeudenmukaista. Adventistit ja Jehovan todistajat väittävätkin kadotettujen raukeavan viimein tyhjiin. Toiset syleilevät universalismia: lopulta kaikki pelastuvat. Jeesuksen ja apostolien opetus torjuu molemmat yllä mainitut näkemykset, mutta sitäkin voi vääristellä. Keskiaikaisesta Dante-kuvastosta huolimatta helvetti ei ole paholaisen oma valtakunta – infernaalinen kidutuskammio, jossahän piruineen vastaa syntisten rääkkäämisestä.  Pikemminkin se on eristysselli,jossa saatana kärsii