Mistä kaikki on lähtöisin? Tästä kullakin maailmankatsomuksella on oma käsityksensä. Niiden joukossa kristillisyys on ilahduttava poikkeus. Kristillisyys nimittäin kuvaa Jumalan rakkauden kaiken olemassa olevan lähteeksi ja perustaksi. Jumala itse on dynaaminen rakkaus: Isä, Poika ja Pyhä Henki, ja hän luonut meidät rakkaudesta, rakkauteen ja rakkautta varten. Puhe rakkaudesta ei siis ole kristitylle mikään ylimääräinen kuorrutus varsinaisen asian ympärillä vaan kaiken ydin. Rakkaus on alkuperäinen elinympäristömme, johon meidät on tarkoitettu mutta josta olemme langenneet pois.
Apostoli Paavalin mukaan Kristuksen rakkaus jopa auttaa meitä ymmärtämään todellisuuden oikeassa valossa: ”Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja. Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden, ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät.” (Ef.3:17-19)
Tämä Arkki käsittelee rakkautta niin lähimmäisen rakastamisen kuin oman itsensä rakastamisen näkökulmasta. Sari Nuutisen haastattelussa psykoterapeutti Seija Leppänen toteaa, että ihmisen voi rakastaa muita vain, jos hän on oppinut rakastamaan myös itseään. Tämä tavallaan edellytetään myös Jeesuksen antaman rakkauden kaksoiskäskyn toisessa osassa: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”
Jeesus ei kuitenkaan käske meitä rakastamaan itseämme, koska hän tietää, ettei rakkauden lähde löydy meistä itsestämme. Voimme rakastaa itseämme vain, jos meitä on ensin rakastettu. Yhä useammalla nuorella ja opiskelijalla on syvät haavat juuri tässä kohtaa. Ilman rakkautta jäänyt ihminen käpertyy itseensä etsien korviketta erilaisista nautinnoista. Siinä tapauksessa käsky rakastaa itseään voi jopa vaikeuttaa ja vääristää hänen tilaansa entisestään. Ulospääsy tuosta kierteestä löytyy vain itsensä ulkopuolelta vastaanotetusta rakkaudesta.
Jumalan armo Kristuksessa nostaa meidät takaisin alkuperäiseen rakkauden yhteyteen – Jumalan lapsen asemaan – tai laskeutuu luoksemme, kummin päin sen haluammekin nähdä. Jumalan lapsina saamme vastaanottaa kaikkea sitä, mitä meiltä puuttuu, ja saamme vastaanottaa sitä myös toisiltamme, koska Jumala on kutsunut meidät jakamaan hänen rakkauttaan eteenpäin. Moni on kokenut saavansa kristittyjen yhteydessä sitä rakkautta, mitä ehkä omassa lapsuuden kodissa on jäänyt puuttumaan, ja enemmänkin. Toivomme ja rukoilemme, että niin voisi tapahtua yhä enemmän myös OPKOn opiskelija- ja koululaisyhteisöjen kautta.
Oikea lähimmäisenrakkaus kumpuaa siis Jumalan lapseudesta, joka vapauttaa ihmisen itseensä käpertyneestä itsekkyydestä näkemään lähimmäiset ympärillään.
Soili Haverinen
