Perheyhteys toi minut lähemmäksi Jumalaa

Petra Uusimaan kuva.
Olen aina kokenut kroonista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja muistan itkeneeni yksinäisyyttäni vielä uskoontulonikin jälkeen monina iltoina rukoillessa. En koskaan uskonut, että Jumala voisi ratkaista yksinäisyyttäni.

En koskaan uskonut, että Jumala voisi ratkaista yksinäisyyttäni. Olen aina kokenut kroonista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja muistan itkeneeni yksinäisyyttäni vielä uskoontulonikin jälkeen monina iltoina rukoillessa. Minulla oli kyllä ystäviä, mutta silti tunsin oloni aina yksinäiseksi sen jälkeen, kun palasin kotiin illanistujaisista ja yhteisistä kahvihetkistä. Myös yhteys muihin uskoviin kärsi, kun en kyennyt ottamaan edes ystävällistä hymyä hyvänä merkkinä.

Ja yhtäkkiä Jumala vastasikin tavalla, jota en koskaan kuvitellutkaan: Hän antoi minulle perheen, joka täyttää kaikki tarpeeni.

Vuosien yksinolo teki yksinäisyydestä normin, joka määritti lopulta myös yhteyteni Jumalaan.

Hengellinen perheyhteys on lahja, jollaisesta en osannut edes unelmoida. Olen aina tottunut pärjäämään ja tekemään kaiken yksin. Käymään yksin kahvilla, syömään ruuat yksin, viettämään illat yksin. Apua pyysin vasta sitten, kun oli aivan pakko, ja silloinkin syyllisyyttä tuntien. Vuosien yksinolo teki yksinäisyydestä normin, joka määritti lopulta myös yhteyteni Jumalaan.

Aloitin MyFriends-opetuslapseusvalmennuksen viime syksynä hieman epäilevin ajatuksin. ”Ei siitä varmaan mitään apua ole, mutta pitää sitä kokeilla”, muistan ajatelleeni ja kiristelin hampaitani. Alussa tunsin ulkopuolisuutta, mutta kun vain osasin päästää irti pelostani, en ollutkaan yhtäkkiä yksin. Valmennuksen jälkeen olemme opetelleet elämään perhe-elämää, jossa priorisoidaan aikaa Jeesuksen seuraamiselle ja sen myötä myös perheyhteydelle. On yhteisiä aamupaloja, illanviettoja ja öisiä rukoushetkiä. Arki on yhtäkkiä niin täynnä naurua, iloa ja yhteyttä, että en oikeastaan enää halua tehdä mitään yksin.

Perheyhteys on vaatinut minulta paljon. Se on ollut totuttelua ja tuskailua olla haavoittuvainen, etenkin silloin kun se todella sattuu. Kaikki kasvukivut ovat kuitenkin olleet tarpeen, sillä olen löytänyt tien välittömään yhteyteen Jumalaan.

Yhteys Jumalaan maksoi minulle vanhan elämän hylkäämisen. Huomasin kantaneeni yksinäisyyttä taakkana, josta pääsi irti vasta, kun sen konkreettisesti antoi Jumalalle. Olen pitänyt ulkopuolisuuden tunnetta ja yksinäisyyttä itsestäänselvyyksinä, joista ei tule eikä kannatakaan koskaan hankkiutua eroon.

Ilman perheyhteyden tuomaa tukea en olisi pystynyt tekemään muutoksia, joita vaadittiin löytääkseni tien takaisin Jumalan luokse.

Ja ilman perheyhteyttä olisin se yksinäinen kristitty, joka omavoimaisesti yrittäisi yksinäisyydestään lähestyä Jumalaa saamatta kuitenkaan koskaan vastausta. En ole enää yksin.

Petra Uusimaa
Oulun OPKO

Kirjoitus on julkaistu Arkin numerossa 3/2023. Tilaa Arkki ilmaiseksi

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Arkki

Valtakunnassa kaikki hyvin

Kun kaikki perustukset revitään, mitä vanhurskas voi enää tehdä?” kysyi aikanaan Israelin kuningas Daavid (Ps. 11:3). Hän näki ajan, jolloin oikeuden- mukaisuus ja turva horjuivat. Kuulostaako tutulta? Moni suomalainen kristitty

Lue lisää »
Aiempia:
Teema
Jumalan valtakunnan pioneeri

Ovella tapaan ensin Aamoksen ja Pablon, kääpiösnautserit. Isäntä tarjoaa kokista, mutta itselläni on omat kofeiinittomat Pepsit mukana. Jussi Miettinen juo Coca-Cola Zeroa ja kertoo, totta kai, alkuun henkilötunnuksensa: 010666. Opiskelija-

Opetukset

Voiko Raamattuun luottaa?

Kysymys Raamattuun luottamisesta voisi sisältää monia erilaisia kysymyksiä. Ovatko Raamatussa kuvatut kertomukset oikeasti tapahtuneet? Onko Raamattu tuhansia vuosia vanhana ylipäätään tolkullinen tämän päivän ohjenuoraksi? Ovatko Raamatun tekstit keskenäänliian ristiriitaisia? Ovatko

Apologianurkka

Kolumnit

Tutut hiekkalinnat vai todellinen turva?

  “Rakentaessani omia hiekkalinnojani en myöskään koskaan löydä sitä elämää, jonka Jeesus tarjoaa.” Jumala puhui minulle useampi vuosi sitten seuraavan tarinan: Jeesus kutsuu minua seikkailuun merelle, ja olenkin aluksi innoissani