En koskaan uskonut, että Jumala voisi ratkaista yksinäisyyttäni. Olen aina kokenut kroonista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja muistan itkeneeni yksinäisyyttäni vielä uskoontulonikin jälkeen monina iltoina rukoillessa. Minulla oli kyllä ystäviä, mutta silti tunsin oloni aina yksinäiseksi sen jälkeen, kun palasin kotiin illanistujaisista ja yhteisistä kahvihetkistä. Myös yhteys muihin uskoviin kärsi, kun en kyennyt ottamaan edes ystävällistä hymyä hyvänä merkkinä.
Ja yhtäkkiä Jumala vastasikin tavalla, jota en koskaan kuvitellutkaan: Hän antoi minulle perheen, joka täyttää kaikki tarpeeni.
Vuosien yksinolo teki yksinäisyydestä normin, joka määritti lopulta myös yhteyteni Jumalaan.
Hengellinen perheyhteys on lahja, jollaisesta en osannut edes unelmoida. Olen aina tottunut pärjäämään ja tekemään kaiken yksin. Käymään yksin kahvilla, syömään ruuat yksin, viettämään illat yksin. Apua pyysin vasta sitten, kun oli aivan pakko, ja silloinkin syyllisyyttä tuntien. Vuosien yksinolo teki yksinäisyydestä normin, joka määritti lopulta myös yhteyteni Jumalaan.
Aloitin MyFriends-opetuslapseusvalmennuksen viime syksynä hieman epäilevin ajatuksin. ”Ei siitä varmaan mitään apua ole, mutta pitää sitä kokeilla”, muistan ajatelleeni ja kiristelin hampaitani. Alussa tunsin ulkopuolisuutta, mutta kun vain osasin päästää irti pelostani, en ollutkaan yhtäkkiä yksin. Valmennuksen jälkeen olemme opetelleet elämään perhe-elämää, jossa priorisoidaan aikaa Jeesuksen seuraamiselle ja sen myötä myös perheyhteydelle. On yhteisiä aamupaloja, illanviettoja ja öisiä rukoushetkiä. Arki on yhtäkkiä niin täynnä naurua, iloa ja yhteyttä, että en oikeastaan enää halua tehdä mitään yksin.
Perheyhteys on vaatinut minulta paljon. Se on ollut totuttelua ja tuskailua olla haavoittuvainen, etenkin silloin kun se todella sattuu. Kaikki kasvukivut ovat kuitenkin olleet tarpeen, sillä olen löytänyt tien välittömään yhteyteen Jumalaan.
Yhteys Jumalaan maksoi minulle vanhan elämän hylkäämisen. Huomasin kantaneeni yksinäisyyttä taakkana, josta pääsi irti vasta, kun sen konkreettisesti antoi Jumalalle. Olen pitänyt ulkopuolisuuden tunnetta ja yksinäisyyttä itsestäänselvyyksinä, joista ei tule eikä kannatakaan koskaan hankkiutua eroon.
Ilman perheyhteyden tuomaa tukea en olisi pystynyt tekemään muutoksia, joita vaadittiin löytääkseni tien takaisin Jumalan luokse.
Ja ilman perheyhteyttä olisin se yksinäinen kristitty, joka omavoimaisesti yrittäisi yksinäisyydestään lähestyä Jumalaa saamatta kuitenkaan koskaan vastausta. En ole enää yksin.
Petra Uusimaa
Oulun OPKO
Kirjoitus on julkaistu Arkin numerossa 3/2023. Tilaa Arkki ilmaiseksi
