Mitäs uutta OPKOssa on meneillään? Tätä työmme ystävät ja toisten yhteisöjen työntekijät aina välillä utelevat minulta. Mikä olisi hovikelpoinen vastaus tuohon tuiki tärkeään kysymykseen? Onko niin, että uusien asioiden tekeminen on elinvoimaisuuden ja uskottavuuden merkki? Jos minulla ei ole mitään uutuutta kerrottavana, junnaako OPKO paikoillaan kuin kuravelliin juuttunut bussi? Hengellisten järjestöjen ja seurakuntien suurin haaste ei sittenkään ole ideoiden tai uusien tuotteiden puute, vaan kyvyttömyys keskittyä. Vain silloin, kun uskallamme sanoa sadalle hyvälle asialle ”ei”, voimme sanoa kaikkein tärkeimmälle ”kyllä”.

Tellus-planeetan viime kuukaudet ovat olleet kuin Hollywoodista. Koronan iskettyä OPKOssa otettiin digikolmiloikka. Verkossa on pidetty nuorteniltoja, opiskelijailtoja, koulutuksia ja työhaastatteluja. Pääsiäispysäkin rukouskonsertti striimattiin Enä-Sepästä kaikkialle Suomeen. Koululaisten actionpäivätkin sujuivat mainiosti verkossa. Toimintaan on eräällä paikkakunnalla osallistunut jopa enemmän väkeä kuin normaaliaikoina. Työntekijämme ovat venyneet melkoisiin suorituksiin. Aplodit heille! On ollut myös hienoa seurata, miten seurakunnat ympäri Suomen ovat hypänneet omat loikkansa tuntemattomaan. Kirkko voi olla ylpeä tavasta, jolla vanhuksia ja muita riskiryhmiin kuuluvia on autettu ja tavoitettu esimerkiksi soittamalla heille