Raamattupodin suosio yllätti – päivittäisellä podcastilla 130 000 kuuntelua

raamattupodi_kuva_ilkka_kontturi
Vuoden alussa käynnistynyt OPKOn tuottama Raamattupodi mahdollistaa Raamatun kuuntelemisen vuodessa.

Raamattu auki, tallennin päälle, luettavat tekstit purkkiin ja jakso verkkoon kuunneltavaksi. Yksinkertaisimmillaan Raamattupodi-jakso olisi toteutettavissa näinkin, mutta todellisuudessa laadukkaan lopputuloksen tuottaminen vaatii yllättävän monta työvaihetta.

Päivittäin julkaistava Raamattupodi on OPKOn tuottama podcast, jossa luetaan Raamattu läpi vuoden aikana. Jokainen jakso koostuu lukukappaleista kolmesta eri Raamatun kirjasta, joiden päätteeksi lukija jakaa lyhyen, päivän teksteistä nousevan ajatuksen. Luettavaa on yleensä vartista reiluun pariinkymmeneen minuuttiin, mutta todellisuudessa tallentimen ääressä kuluu aikaa huomattavasti enemmän – joskus yli tuntikin. Etenkin Vanhan testamentin pitkät virkerakenteet ja vaikea nimistö vaativat monesti useamman lukukerran.

Yleensä lukija purkittaa kahdesta neljään jaksoa kerralla, ja kokonaislukuvastuu on jaettu muutaman eri lukijan kesken. Kun vuoden mittainen urakka on saatu päätökseen, kuunneltavaa on kaikkiaan yli 100 tuntia.

– Lukeminen on mukavaa. Se ei tunnu työltä, vaikka onkin työlästä, toteaa OPKOn pääsihteeri Jussi Miettinen.

Kuuntelijamäärä motivoi

Lukijalta äänitystiedostot matkaavat editoijalle, joka vastaa raakatiedoston siistimisestä kuunneltavaan muotoon. Ensimmäisenä korjataan takeltelut, jotka lukija on merkinnyt käsiä läpsäyttämällä. Näin lukuvirheet erottuvat korkeina piikkeinä ääniraidalla. Tämän jälkeen ääni kompressoidaan eli tasataan koko jakson äänitaso yhdenmukaiseksi. Näin kuuntelijan ei tarvitse säädellä volyymia kesken jakson. Seuraavaksi raidalta katoaa mahdollinen taustakohina tai muu häly, jota väkisinkin tallentuu jonkin verran kotioloissa äänitettäessä.

Viimeiseksi editoija kuuntelee vielä kaiken läpi ja poistaa samalla tarpeettoman pitkiä välejä, henkäyksiä ja muita ylimääräisiä ääniä. Jakson työstämiseen raakaversiosta julkaisukuntoon uppoaa yleensä noin kolme varttia. Lopuksi lisätään vielä alku- ja lopputunnus, minkä jälkeen jakso on valmis julkaistavaksi.

Raamattupodin jaksoja on kuunneltu yhteensä 130 000 kertaa, ja suuri kuuntelumäärä on yllättänyt tekijät. Motivaatio aikaa vievälle projektille löytyykin Jussi Miettisen mukaan rohkaisevista kuuntelijaluvuista ja saadusta palautteesta. Hän sanoo podcastin olevan etenkin pandemia-aikana hyvä tapa koota ihmisiä yhteen Jumalan sanan äärelle, vaikkakin virtuaalisesti.

– Harvoin sitä pääsee lukemaan Raamattua usealle sadalle kuulijalle. Raamattupodin kautta tämä tapahtuu joka päivä.

Raamattupodia voi kuunnella yleisimmistä podcast-palveluista, kuten Spotifysta. Lisätiedot: anchor.fm/raamattupodi

 

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

Maanmuuttajat-koulutus jatkuu

Maanmuuttajat-johtamiskoulutuksen uusi vuosikurssi aloittaa tammikuussa 2024. Koulutus soveltuu hyvin myös työn ohessa käytäväksi. Lue lisää: maanmuuttajat.fi

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

alt=""
Pääkirjoitukset

Arkin pääkirjoitus: Sankarin tekoja

Koripalloilija Lauri Markkasesta on tullut suomalaisten supersankari. Hänen sädekehänsä alkoi hohtaa entistä kirkkaampana, kun mies puki huhtikuussa ylleen armeijan harmaat puolustusvoimien urheilukoulussa Santahaminassa. Laurin kaltaisten superlahjakkuuksien kohdalla unohtuu helposti, että

Lue lisää »
Aiempia:
Teema
alt=""
Chat(botti) auttaa lähetystyössä

Jeesus käski kylvää ilosanomaa. Jos tehtävä on syytä hoitaa tehokkaasti, uuden teknologian mahdollisuuksia ei pidä hukata, sanoo
datatieteen ammattilainen Elias Luoma.

Opetukset

alt=""

Rukoushaastattelussa raamattukouluttaja Eero Junkkaala

Mikä on kiinnostanut sinua viime aikoina Jeesuksen rukousopetuksissa? Minua on viime aikoina erityisesti kiinnostanut se, mitä Luukkaan evankeliumi kertoo Jeesuksen rukouselämästä. Muut evankelistat eivät kiinnitä tähän niin paljon huomiota, mutta

Apologianurkka
alt=""

Oppi, tuo vanha neuvostoauto

Kirjoitettu C. S. Lewisin Paholaisen kirjeopistoa mukaillen: Rakas Mali, Kun maailmaa luotiin, se tehtiin koostuvaksi erillisistä osasista, jotka sopivat yhteen. Meidän aikaansaannoksemme oli iskeä kiilaa osasten väliin tai toisaalta liudentaa

Kolumnit

Nasaretilaisen kriisinhallinnasta

Kuoleman voittajan arvonimen voisi ajatella viittaavan voimakkaaseen, hyvän puolella seisovaan taistelijaan. Entä jos Jeesuksen kansainvälinen kriisinhallinta ei tunnu oikeanlaiselta tai riittävältä?