Arkin pääkirjoitus: Maa voi muuttua

jussi_web

”Jokaisen hengellisen liikkeen elinvoimaisuus mitataan sen kyvyssä kasvattaa uusia vastuunkantajia.” Nuo evankelista Kalevi Lehtisen viisaat sanat eivät ole jättäneet rauhaan. Ne nousevat usein mieleeni, kun OPKOssa tai sisarjärjestöissämme etsitään työntekijöitä tai vapaaehtoisvastuunkantajia. Verkot joudutaan monesti levittämään laajalle, jotta oikeat ihmiset löytyvät, jos löytyvät silloinkaan. Ykkösketjun kohdalla tilanne on erityisen vaikea. 1960 ja -70-luvuilla herätyksen kokeneiden konkareiden eläköityessä ei farmiliigasta tahdo löytyä innokkaita, taitavia ja kutsumustietoisia johtajia väistyvien tilalle. Mikä on mennyt vikaan?

Johtajavaje ei ole vain viidesläisten herätysliikejärjestöjen ongelma. Se on kansainvälinen haaste. Yhdysvaltalainen johtamiskouluttaja, pastori ja entinen lakimies Carey Nieuwhof teetti aiheesta tutkimuksen, johon osallistui 1400 kasvavaa seurakuntaa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että johtajien kehittäminen oli seurakuntien suurin ongelma. Nieuwhofin mukaan jokainen hengellinen liike ja seurakunta tarvitsee kahdenlaisia vastuunkantajia: niitä, jotka luovat muutosta ja innostavat toiset seuraamaan, ja niitä, jotka mieluimmin toteuttavat ja kehittävät toisten heille antamia tehtäviä. Jos emme panosta vastuunkantajien koulutukseen, emme löydä heitä, joilla on lahjat ja sisäinen kutsu johtaa. Tämän lehden sivulla neljä Nieuwhof kertoo, miten voi tunnistaa potentiaalisen johtajan.

Vuoden 2021 ensimmäisen Arkki-lehden teema on johtajuus. Usein ajattelemme, että johtaminen kuuluu harvoille ja valituille. Tämä ei pidä paikkaansa. Raamattupiirin vetäjä, lapsiperheen arkea pyörittävät vanhemmat, nappulaliigassa toimivan pihajoukkueen kapteeni, nuorisotyöntekijä, pienen yrityksen johtaja ja kuntavaltuutettu toimivat kaikki johtamistehtävässä. Kaikissa näissä tehtävissä kysytään taitoa ja luonnetta. Johtaminen ei ole helppoa, mutta siinä voi kasvaa ja kehittyä.

OPKO on kristillinen nuorisoliike, jonka yksi keskeinen tehtävä on kasvattaa ja varustaa uusia vastuunkantajia ja johtajia. Eikä millaisia vastuunkantajia tahansa, vaan asiansa osaavia, kutsumustietoisia ihmisiä, joilla on selkeä kristillinen ihmiskuva.

Haluamme OPKOssa rakentaa parempaa huomista entistä määrätietoisemmin. Siksi aloitamme yhteistyössä Perheniemen evankelisen opiston ja Lähetysyhdistys Kylväjän kanssa uudenlaisen kutsumuspohjaisen johtamiskoulutuksen. Se kantaa nimeä ”Maanmuuttajat – johtamiskoulu”. Voit lukea siitä lisää tästä lehdestä. Tahdomme osaltamme varustaa etenkin opiskelijoita ja nuoria aikuisia toimimaan oman kutsumuksensa mukaan kristittyinä vaikuttajina ja johtajina, jotta maallamme olisi – virren 504 sanoin – ”kaivattu huomen.”

Tule mukaan maanmuuttotalkoihin!

Jussi Miettinen
OPKOn pääsihteeri

Kirjoitus on julkaistu Arkki-lehden numerossa 1/2021.

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

OPKOn kesäleiri järjestetään Valkealan kristillisellä opistolla 19.–23.7.2023

Mukana ohjelmassa mm.
Sari Essayah
Eero Junkkaala
Danielle ja Jussi Miettinen
Jari Kekäle
Pekka Mäkipää
Pekka Arvio
Tuomas Hynynen & ystävät Ukrainasta
Miikka Niiranen
Kimmo Karhi, Pekka Mäkipää & co puhallinorkesteri
Perjantai-illan konsertti: Pietari Savolainen & Band 
Lasten ja nuorten ohjelmassa Annastiina Toppari ja Tenho Rajala. Pienten lasten hoito järjestetty. Lue lisää kesäleiristä

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

alt=""
Pääkirjoitukset

Arkin pääkirjoitus: Sankarin tekoja

Koripalloilija Lauri Markkasesta on tullut suomalaisten supersankari. Hänen sädekehänsä alkoi hohtaa entistä kirkkaampana, kun mies puki huhtikuussa ylleen armeijan harmaat puolustusvoimien urheilukoulussa Santahaminassa. Laurin kaltaisten superlahjakkuuksien kohdalla unohtuu helposti, että

Lue lisää »
Aiempia:
Teema
alt=""
Chat(botti) auttaa lähetystyössä

Jeesus käski kylvää ilosanomaa. Jos tehtävä on syytä hoitaa tehokkaasti, uuden teknologian mahdollisuuksia ei pidä hukata, sanoo
datatieteen ammattilainen Elias Luoma.

Opetukset

alt=""

Rukoushaastattelussa raamattukouluttaja Eero Junkkaala

Mikä on kiinnostanut sinua viime aikoina Jeesuksen rukousopetuksissa? Minua on viime aikoina erityisesti kiinnostanut se, mitä Luukkaan evankeliumi kertoo Jeesuksen rukouselämästä. Muut evankelistat eivät kiinnitä tähän niin paljon huomiota, mutta

Apologianurkka
alt=""

Oppi, tuo vanha neuvostoauto

Kirjoitettu C. S. Lewisin Paholaisen kirjeopistoa mukaillen: Rakas Mali, Kun maailmaa luotiin, se tehtiin koostuvaksi erillisistä osasista, jotka sopivat yhteen. Meidän aikaansaannoksemme oli iskeä kiilaa osasten väliin tai toisaalta liudentaa

Kolumnit

Nasaretilaisen kriisinhallinnasta

Kuoleman voittajan arvonimen voisi ajatella viittaavan voimakkaaseen, hyvän puolella seisovaan taistelijaan. Entä jos Jeesuksen kansainvälinen kriisinhallinta ei tunnu oikeanlaiselta tai riittävältä?