Harva luonnontieteen paradigma aiheuttaa kristittyjen parissa yhtä suurta kiistaa ja hämmennystä kuin evoluutio. Se jakaa uskovat vähintään kolmeen leiriin, jotka suhtautuvat tieteeseen ja Raamattuun eri tavoin.
Hurraa! OPKO täyttää tänä vuonna pyöreät 60 vuotta. Juhlinta käynnistyy loppiaisviikonvaihteessa ja jatkuu läpi vuoden erilaisissa alueellisissa syntymäpäivätilaisuuksissa. Tervetuloa mukaan! Juhlien sankareita olemme me kaikki OPKOn jäsenet ja toiminnassa mukana olevat. Jokainen järjestö tai yhdistys koostuu ihmisistä, joita ilman ei olisi olemassa kuin kuoret. Nyt on meidän aikamme loistaa!
OPKO, alkujaan Ylioppilaslähetys, sai alkunsa 1960-luvun alussa helsinkiläisten opiskelijoiden rukouspiiristä. Näitä opiskelijoita yhdisti ”hätä sieluista” ja halu viedä evankeliumia eteenpäin.
Jeremian kirjan luvussa 29 Jumala lupaa tulevaisuuden ja toivon Häntä vastaan rikkoneelle kansalle. Tulevaisuus ja toivo on edelleen Jumalan puoleen kääntymisessä. Se avautuu meille Jeesuksen kautta.
Maanmuuttajat-johtamiskoulu haastaa perinteistä käsitystä johtajuudesta. Täällä rohkaistaan johtamaan omana itsenään. Jotta tämä voi tapahtua, itseen on tutustuttava perin pohjin.
Perhe on turvan, kasvun ja hauskanpidon paikka. Perheiden aikuisten on rakastettava niin, että välillä sattuu. Johtava koululais- ja nuorisotyöntekijä Olli Lehmonen ei olisi ikinä itse keksinyt itselleen tällaista kutsumusta.
Mitä maailmanlaajalle Kristuksen kirkolle kuuluu opiskelijatyön näkökulmasta? Ainakin uskollista lähetystyötä muun muassa Länsi-Kiinan Xinjiangissa ja Arabian niemimaalla sekä vaikeiden vuosien syventämää kiitollisuutta ja intoa.
Arkki on Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen oma lehti. Arkista löydät kristillisen opiskelija- ja koululaistyön sykettä, kiinnostavia artikkeleita, raamattuopetusta ja tietoa tapahtumista. Lähetämme Arkin kaikille työmme ystäville ja toiminnastamme kiinnostuneille neljä kertaa vuodessa – täysin maksutta. Artikkelien nettiversioita voit lukea tältä sivulta.