Aidat on tehty ylitettäviksi, mutta vaikeaa se voi olla

Santeri Tanner.
Kiusaaminen murskasi Santeri Tannerin itsetunnon ja elämänhalun. Kuopiossa insinööriksi ja puhetulkiksi opiskeleva kuuro mestariaituri parantuu pikkuhiljaa ja auttaa toisia nuoria käyttämään rohkeasti lahjojaan.

Suksikauppa käy kiivaana kuopiolaisessa urheiluvälinemyymälässä. Santeri Tanner on ollut aamupäivän myyjien koulutuksessa talven uusista suksimalleista ja menee iltavuoroon entistä parempana asiakaspalvelijana.

Suksien valinta aloitetaan asiakkaan taitotason selvittämisestä, Santeri selittää. Sitten kysytään tyylilaji, pituus ja paino. Testeillä selviää, tarvitaanko löysä vai jäykkä suksi.

Lapsena Santeri hiihti seurassa kilpaa, mutta nykyisin laduille lähteminen on hauskanpitoa, jota tulee harrastettua palauttavana päivänä. Siis silloin, kun kilpaurheilija ei treenaa kovaa. Hän asuu Puijonlaaksossa opiskelija-asunnossa, ja kotoa pääsee kätevästi luontoon lenkille.

Vauvana pään yli kiinnitetty pantalaite vaihtui nelivuotiaana luujohtokuulokojeeksi. Silloin kallo oli kasvanut niin isoksi, että siihen voitiin porata ruuvi, johon laite napsautettiin kiinni.

Santeri Tannerin paras laji ovat 400 metrin aidat, mutta hän pinkoo kovaa muitakin pikamatkoja. Viime kesänä hän voitti hopeaa kuurojen EM-kilpailuissa ajalla 56,18.

– Onnistuin parantamaan omaa ennätystäni viime kaudella moneen kertaan. Tavoitteeni on olla maailman nopein kuuro.

Santerilla on ollut lapsesta saakka kuulolaite, jonka avulla hän kuulee lähes normaalisti. Vain suuntakuulo puuttuu eli hänen on vaikea hahmottaa, mistäpäin äänet tulevat. Kuurojen kisoissa hän ei käytä laitetta. Matkaan lähettäminen tapahtuu valoilla.

Paikka urheilumaailmassa

Kun Santeri ei urheile eikä myy urheiluvälineitä, hän opiskelee ammattikorkeakoulussa koneinsinööriksi ja Humanistisessa ammattikorkeakoulussa puhevammaisten tulkiksi.

– Oma kuulovamma auttaa ymmärtämään erilaisten ihmisten tarpeita. Minulla on kuuroja ystäviä, ja heidän kanssaan on vaikea kommunikoida ilman sopivaa menetelmää.

Santeri Tanner.

Santeri Tanner on kertonut julkisuudessa avoimesti kiusaamiskokemuksistaan. Vajaaälyisenä pitäminen on loppunut urheilusuoritusten kivuttua huipputasolle.

Vuorovaikutustaitoja Santeri on oppinut myös OPKOn Maanmuuttajat-johtamiskoulussa. Siellä syntyi ystävyyssuhteita ja verkostoja ja käsitys omasta kutsumuksesta syventyi. Miten juokseva opiskelija näkee oman kutsumuksensa?

– Koen, että minulla on paikka urheilumaailmassa. Olen saanut Jumalalta erilaisia liikunnallisia lahjoja, joita haluan käyttää hänen kunniakseen. Vamma on antanut mahdollisuuden vaikuttaa myös kuurojen maailmassa. Haluan tukea nuoria ja nuoria aikuisia löytämään omaa potentiaaliaan.

Tie rinnalla kulkijaksi ei ole ollut helppo. Kun Santeri 26 vuotta sitten syntyi esikoislapsena vantaalaiseen perheeseen, äiti säikähti.

– Synnyin nukkuvana ja äiti luuli, että olin kuollut.

Seuraavaksi ihmeteltiin vauvan epämuodostuneita korvalehtiä ja puuttuvia korvakäytäviä. Vaikka lapsen vamma ei ollut perheelle katastrofi, se aiheutti paljon työtä. Aivan pienenä kuulolaitteita oli vaikea käyttää esimerkiksi päähineiden kanssa. Päiväkodin melu oli tukalaa, ja vanhemmat miettivät kuntoutusohjaajan kanssa, miten pienen stressiä voisi helpottaa.

Vihainen Jumalalle

Vauvana pään yli kiinnitetty pantalaite vaihtui nelivuotiaana luujohtokuulokojeeksi. Silloin kallo oli kasvanut niin isoksi, että siihen voitiin porata ruuvi, johon laite napsautettiin kiinni. Vilkasta poikaa piti opettaa varjelemaan laitetta sateelta ja muutenkin se piti ottaa leikeissä huomioon. Joskus koje löytyi rikkinäisenä toiselta puolelta pihaa.

– Kuulovamma oli minulle lapsena ja nuorena vaikea asia. Se aiheutti ulkopuolisuuden tunnetta. Minun oli vaikea hyväksyä itseäni sellaisena kuin olin.

Santeri sai kaksi normaalisti kuulevaa pikkuveljeä ja päätteli, että hänen vammansa oli Jumalan rangaistus jostakin, mutta hän ei oikein keksinyt mistä.

– Varmaan olin Jumalalle vihainen.

Raskainta oli kuitenkin kiusaaminen. Santeri ei muista lapsuudestaan lukion loppuun yhtään vaihetta, jolloin häntä ei olisi kiusattu. Hän alkoi pitää sitä elämäänsä kuuluvana taakkana ja omana syynään.

Alakouluiässä kuormaan tulivat myös vanhempien väliset ristiriidat. Vaikeudet saivat äidin ja isän tekemään elämästään kunnon inventaarion.

– Vanhemmat päättivät, että muutamme Lohjalle. He halusivat uuden startin koko perheelle.

Vettä kiusaajien myllyyn

Lohjalla äiti alkoi etsiä apua ongelmiinsa seurakunnista ja tuli uskoon.

– Äiti oli aivan innoissaan ja kertoi löydöstään koko perheelle. Hän halusi, että alamme käydä joka viikko jossain tilaisuudessa.

Vuoden seurakunnassa istuttuaan Santeri alkoi miettiä, voisiko Jeesus-jutuissa olla oikeasti jotain järkeä. Puheista oli käynyt selväksi, ettei elämä kristittynä tarkoita yritystä elää hyvää elämää, vaan se on Jeesuksen seuraamista.

– Aloin tutkia ja kysellä, miten se sellainen uskonratkaisu oikein tehdään. Kun toinen veljistäni tuli uskoon, harmittelin, että hän ehti ennen minua. Hän antoi buustin, että enää ei viivytellä.

Kristillisen opiskelijajärjestön mainos kampuksen seinällä jäi mieleen, mutta ennakkoluulojen vuoksi kesti kaksi vuotta, ennen kuin hän astui kynnyksen yli opiskelijailtaan.

Kotona omassa huoneessaan Raamattua lukiessaan Santeri sitten rukoili rauhalliseen tyyliinsä: ”Jeesus, tule elämääni.”

– Ei se sen kummallisempi hetki ollut.

Kristityksi tunnustautuminen toi mukanaan yllätyksen: kiusaajat saivat lisää syitä kiusata. Santeri halusi kertoa uskostaan kaikille, mutta vastaanotto oli karu.

– Alkuun en yhtään ymmärtänyt, mikä uskossa oli heidän mielestään vikana. Koulussa oli onneksi pari läheistä ystävää, ja urheiluharrastuksissa on aina ollut kavereita, jotka hyväksyvät minut.

Yöllinen ilmalento

Yksinäisyyden tunne tiivistyi masennukseksi ja epätoivoksi. Santerista tuntui, ettei hänen elämällään ollut kenellekään mitään väliä. Olo oli toisten ihmisten seurassakin ulkopuolinen. Aallonpohjassa hän yritti pitää päätä veden pinnan yläpuolella ajattelemalla veljen kanssa sovittua tapaamista. Oli marraskuu, ja piristys oli enemmän kuin tarpeen.

Kun veli tuli Kuopioon, odotukset olivat suuret ja pettymys kova.

– Me ei tehty oikein mitään yhdessä. Hän vietti aikaa tuttujensa kanssa ja tuli nukkumaan ja syömään mun luo. Ajattelin, että velikin viettää mieluummin aikaa muiden kuin mun kanssa.

Santeri yritti etsiä seurakunnan nuortenillasta toivon pilkahdusta, mutta yksinäisyys sen kuin paheni. Kotiin kävellessään hän päätti toteuttaa pitkään hautomansa ajatuksen. Ilta oli myöhäinen ja autoja oli liikkeellä harvakseltaan, mutta bussit kuitenkin kulkivat vielä. Santeri valitsi tien reunalta paikan, jossa autot ajoivat kovaa, lähti juoksemaan ja hyppäsi ilmaan heittäytyäkseen bussin alle. Silloin tapahtui jotain kummallista.

– Tunsin, kuinka joku otti kiinni jalastani ja veti minut takaisin kävelytielle. Bussi sujahti ohi ja minä makasin maassa. Missään ei näkynyt ketään.

Hetken häkeltyneenä kävelytiellä makoiltuaan Santeri nousi ylös ja vilkaisi kännykkää. Isä kyseli: ”Oletko kunnossa?” Poika soitti ja kertoi, mitä juuri oli tapahtunut. Isä sattui olemaan Kuopion lähettyvillä, hyppäsi autoon, haki veljen kyytiin ja pian kolme miestä istui opiskelija-asunnossa pyytämässä ja antamassa anteeksi pieniä ja suuria asioita.

Santeri Tanner.

Santerin mielestä seurakuntayhteyden löytyminen opiskelijaiässä on jokaiselle kristitylle valtavan iso asia.

Itsetunto eheytyy hitaasti

Itsetuhoiset ajatukset ovat väistyneet, mutta kiusaamisen rikkoman minäkuvan kanssa on pitänyt painia paljon.

– Anteeksiantaminen on ollut helppoa, siihen en ole jäänyt kiinni, mutta itsetuntoon liittyvää työtä riittää, se on ollut kovalla koetuksella.

Tänä talvena Santeri on ollut toiveikas, sillä identiteetin alueella on tapahtunut kasvua ja parantumista. Kuopion OPKOlla on ollut sillä matkalla sormensa pelissä. Kuopioon muutettuaan hän ei heti löytänyt seurakuntaa, jossa olisi kokenut olevansa kotonaan. Kristillisen opiskelijajärjestön mainos kampuksen seinällä jäi mieleen, mutta ennakkoluulojen vuoksi kesti kaksi vuotta, ennen kuin hän astui kynnyksen yli opiskelijailtaan.

– Se oli jännä ilta.

Kaikki ei tuntunut omalta, mutta kodintuntu veti kummasti puoleensa. Opetusvuorossa oli opiskelijatyöntekijä Nooa Saari, jonka tyylissä oli jotakin syvältä ravitsevaa. Hän puhui miehekkäästi miehille.

– Nooa sanoi, että meitä miehiä tarvitaan, että sillä on väliä, tullaanko me mukaan ja miten me palvellaan. Se vahvisti jotain minussa.

Elämänilon paluu

Kun tilaisuus oli päättymässä, Santeri aikoi luikahtaa vaivihkaa tiehensä. Joku kuitenkin pyysi häntä pelaamaan Aliasta.

– En voinut sietää sitä peliä, mutta jostain syystä jäin. Kun pyöräilin kotiin, koin Jumalan sanovan, että tämä on sun koti, tänne sun kuuluu jäädä.

Santeri tuli seuraavalla viikolla uudestaan, ja nyt hän on paikallisyhdistyksensä hallituksen puheenjohtaja.

– OPKO on kuin perhe, joka on muovannut minua neljän vuoden aikana isosti. Ihmiset OPKOlla ovat tuoneet toivoa, merkityksellisyyttä, elämäniloa ja kasvua monella tavalla.

Santerin mielestä seurakuntayhteyden löytyminen opiskelijaiässä on jokaiselle kristitylle valtavan iso asia. Tuntuipa elämä helpolta tai vaikealta, uskova nuori kuuluu yhteen toisten uskovien kanssa.

– Opiskelujen aikana moni droppaa pois ja usko siirtyy taka-alalle. Vahva ja säännöllinen seurakuntayhteys on tosi tärkeä.

Vaikeat vaiheet ovat tehneet Santerista hanakan kysymään ja kuuntelemaan, mitä toisille kuuluu.

– Parempi kysyä liian usein kuin liian harvoin. Ja sitten oikeasti kuunnella, mitä toinen vastaa. Ymmärrä, hyväksy, älä tuomitse, ole lempeä. Ei se ole aina helppoa, mutta harjoittelemalla tulee tässäkin paremmaksi.

Teksti: Danielle Miettinen
Kirjoitus on julkaistu Arkin numerossa 4/2023.
Tilaa Arkki ilmaiseksi

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

OPKOn 60-vuotisjuhlallisuudet

23.−26.3. Passiodraama-esitykset: Helsinki, Kirkkonummi

17.8. OPKOn 60-vuotisjuhlavuoden pääjuhla Enä-Sepässä klo 12−18

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Pääsihteeri Jussi Miettisen kuva.
Pääkirjoitukset

Arkin pääkirjoitus: Opkonkokoinen aukko

Hurraa! OPKO täyttää tänä vuonna pyöreät 60 vuotta. Juhlinta käynnistyy loppiaisviikonvaihteessa ja jatkuu läpi vuoden erilaisissa alueellisissa syntymäpäivätilaisuuksissa. Tervetuloa mukaan! Juhlien sankareita olemme me kaikki OPKOn jäsenet ja toiminnassa mukana olevat. Jokainen järjestö tai yhdistys koostuu ihmisistä, joita ilman ei olisi olemassa kuin kuoret. Nyt on meidän aikamme loistaa!

Lue lisää »
Aiempia:
Teema
Kuvassa Maria Magdalenaa näytellyt Päivi Toikka, taustalla kuorolaisia. Tämän jutun Passiodraama-kuvat ovat todennäköisesti vuodelta 1980. Kuva: Tytti Issakaisen arkisto
Tytti Issakainen teki Passiodraaman 21-vuotiaana

– Luin lehdestä Jesus Christ Superstar -musikaalista. Siitä lähti liikkeelle ajatus näytelmästä pääsiäisajan tapahtumista, kertoo entisen Ylioppilaslähetyksen aktiivi Tytti Issakainen.

Opetukset

Tulevaisuus ja toivo tänäänkin.

Tulevaisuus ja toivo, tänäänkin

Jeremian kirjan luvussa 29 Jumala lupaa tulevaisuuden ja toivon Häntä vastaan rikkoneelle kansalle. Tulevaisuus ja toivo on edelleen Jumalan puoleen kääntymisessä. Se avautuu meille Jeesuksen kautta.

Apologianurkka
alt=""

Oppi, tuo vanha neuvostoauto

Kun maailmaa luotiin, se tehtiin koostuvaksi erillisistä osasista, jotka sopivat yhteen. Meidän aikaansaannoksemme oli iskeä kiilaa osasten väliin tai toisaalta liudentaa kaikki erot osasten välillä.

Kolumnit

Petra Uusimaan kuva.

Perheyhteys toi minut lähemmäksi Jumalaa

Olen aina kokenut kroonista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja muistan itkeneeni yksinäisyyttäni vielä uskoontulonikin jälkeen monina iltoina rukoillessa. En koskaan uskonut, että Jumala voisi ratkaista yksinäisyyttäni.