Tytti Jäppinen (nyk. Issakainen) alkoi opiskella 1960-luvun lopulla Helsingissä suomen kieltä. Myöhemmin pääaine vaihtui teatteritieteeksi. Hän kotiutui nopeasti “Studun” eli Helsingin ylioppilaslähetyksen, nykyisen Helsingin OPKOn, toimintaan. Samoihin aikoihin hän luki lehdestä jutun hippiajan suurteoksesta Jesus Christ Superstar.
– Sain käsityksen, että musikaali painottui kertomaan Jeesuksen inhimillisyydestä. Mietin, oliko olemassa musiikkinäytelmää, joka puhuu myös hänen jumalallisesta puolestaan, Tytti muistelee.
Hän kertoo, miten aihe alkoi elää hänen mielessään kesken kylvyn.
– Nousin sieltä katsoakseni Raamatusta, miten se Lasarus olikaan mukana pääsiäisen tapahtumissa. Seuraavaksi havahduin siihen, että kello oli viisi aamulla, ja olin työstänyt näytelmään runkoa. Evankeliumin teksti vei mennessään.
Teksti lepäsi puoli vuotta, välissä syntyi lauluja.
– Vaikka en ole muusikko. Nuorena sitä ei ole niin itsekriittinen.
Marraskuussa tuli uusi havahtuminen.
– Jotain välähti mielessäni. Kello oli taas viisi aamulla, kun huomasin kirjoittaneeni koko yön.
Tytti Issakainen kotinsa parvekkaalla Turussa. Kuva: Jouni Issakainen
Esitys saa muotonsa
Kun käsikirjoitus oli lähes valmis, Tytti meni Temppeliaukion kirkkoon. Siellä hän alkoi nähdä, kuinka roolihahmot kulkivat kirkkotilassa.
– En ole mikään mystikko, mutta aloin kirjoittaa ylös, mitä näin. Vähän tämän pohjalta esityksen kulku lopulta toteutui.
– Nämä ovat lahjoja. En oikein osaa selittää alitajunnan – ja toivottavasti Pyhän Hengen – työskentelyä, Tytti pohtii.
Käsikirjoitus on hänen mielestään hyvin yksinkertainen ja uskollinen Johanneksen evankeliumille. Laulujen sanat ovat puolestaan enemmän oman mielikuvituksen varassa tapahtunutta luomistyötä ja tulkintaa.
– Laulujen tehtävänä on kuljettaa tarinaa eteenpäin. Ne ovat nykyihmisen reaktioita pääsiäisen tapahtumiin, Tytti kertoo.
***
Tytti Issakainen oli vasta 21-vuotias, kun hän loi Passiodraaman. Esitys sai lisänimekseen Tien te sinne tiedätte. Prosessissa tärkeäksi muodostuivat Helsingin Ylioppilaslähetyksen yhteisö ja silloisen pääsihteerin Raimo Mäkelän tärkeä tuki.
Passiodraama-esite vuodelta 1971.
– En muista yhtään poikkipuolista sanaa, vaan ainoastaan kannustavaa.
– Nuorena vaan mennä hökeltää. Tekee vain vilpittömästi asioita. On tärkeää, että on vanhempia, jotka arvioivat mitä tehdään, ja kannustavat oikealla tavalla.
50 henkeä bussikiertueella
Passiodraaman näyttelijöinä toimivat Helsingin Ylioppilaslähetyksen opiskelijat. Vuonna 1976 näytelmää esitettiin jo viidettä kertaa.
Vaikka Passiodraama ei ollutkaan samaa tasoa kuin idean lähtökohdan Andrew Lloyd Webberin ja Tim Ricen Jesus Christ Superstar, sitä tehtiin olosuhteisiin nähden isosti.
– Ompelukoneet surisivat, kun esiintyjille ja kuorolle tehtiin pukuja monta kymmentä kappaletta.
– Erilaisia rooleja oli lähes 20, jonka lisäksi oli kuoro, orkesteri, roudarit ja muu tuotanto. Yhteensä porukkaa oli liikkeellä noin viitisenkymmentä.
Silloin ei ollut nykyisiä digitaalisia tiedotusmahdollisuuksia, vaan tiedon levittäminen uudesta näytelmästä vaati valtavan määrän fyysistä liikettä ja kopiomustetta.
– Kaikki vaati jalkatyötä, monistuskoneiden pyörittämistä, mainosten kiinnittämistä ilmoitustauluille, lehtipuffien tarjoamista ja suusta korvaan -menetelmää, Tytti kertaa.
Myöhemmin Passiodraama käännettiin ruotsiksikin, ja lauluyhtye Simulit levytti näytelmän laulut nimellä Elämä alkaa taas. Näytelmäväki esiintyi 20 vuotta peräkkäin Temppeliaukion kirkossa, mutta esiintymässä käytiin myös Hämeenlinnassa, Turussa, Tampereella ja Porissa.
– Oli älyttömän hienoja reissuja, joiden aikana tutustuimme toisiimme. Syntyi myös pariskuntia, jotka ovat yhä yhdessä, Tytti muistelee.
Fariseukset laulavat: Edessä Jarmo Uotila (vas.), Kimmo Karhi, takana Harri Lammi (vas.), Juha-Matti Tikkanen. Kuva: Tytti Issakaisen arkisto
Olet Saatanan ase
1970-luvulla ei oltu totuttu siihen, että evankeliumin sanoman välittämiseen olisi voinut käyttää näytelmiä.
– Minulle tultiin suoraan sanomaan, että olen Saatanan ase, kun tämmöistä teen. Onneksi olin niin nuori, etten oikein ymmärtänyt, miten vakavissaan sanojat olivat, Tytti lataa.
– Näytelmä on upea esitysmuoto. Siinä on toiminta, puhe, musiikki ja lavasteet, ja kaikki yhdistyy kokonaisuudeksi. Ihmettelin tuolloin, miksi tällaista ei oltu otettu käyttöön evankeliumin julistamisessa, Tytti avaa ajatuksiaan.
Yleisö otti Passiodraaman hyvin vastaan, mutta esittäminen kirkossa ei kuitenkaan ollut niin yksinkertaista. Kiltti ja hurskas näytelmä oli vaikea pala nieltäväksi. Näytteleminen nähtiin maallisena.
– Vakavasti pohdittiin sitä, saako kristitty näytellä ja saako näytelmän viedä kirkkoon.
Sovinnaisuuden rajoja rikottiin
Ylioppilaslähetyksen työntekijät rikkoivat tuon ajan sovinnaisuuden rajoja. Esitettiin ihan maallisiakin, hauskuudessaan puhuttelevia näytelmiä, Tytti muistelee.
– Meidän juhlassamme esiintyi Nalle Puhkin. Ettei peräti ollut niin, että Puhia esitti Raimo Mäkelä.
– Enimmäkseen juhlien näytelmissä ja sketseissä pureuduttiin kristittynä elämisen kysymyksiin ja jumalasuhteeseen.
Tytille osallistuminen Studun toimintaan merkitsi väylää kohti kirjoitus- ja viestintätöitä. Näissä tehtävissä hän toimi sittemmin Suomen Lähetysseurassa ja Nuotta-lehdessä. Pisimmän ajan työurastaan hän on tehnyt kansanopistojen palveluksessa. Hän on luotsannut lehtityön opiskelijoita Laajasalon opistossa ja hoitanut viestinnän ja koulutussuunnittelijan tehtäviä Turun kristillisessä opistossa. Lisäksi hän on ollut mukana rakentamassa DIAKille medianomikoulutusta. Kaikkeen tähän Ylioppilaslähetys antoi hyvät valmiudet.
– Se oli minun ammattikorkeakouluni. Siellä sai tehdä kädet savessa.
Ylioppilaslähetyksen perintönä on Kristus
Tytille tulee vieläkin kotiin OPKOn Arkki-lehti. Nykyistä toimintaa hän seuraa etäältä.
– Olen iloinnut Veritas Forumeista. Ei pelätä kohdata vaikeita kysymyksiä. Se on kyllä hieno toimintamuoto.
70-luvun lopulla Tytti otti etäisyyttä Ylioppilaslähetykseen vanhempien kuolemaan ja elämänmuutoksiin liittyvän prosessin aikana.
– Piti käydä läpi, mitä uskon ja ajattelen. Mietin sitä, puhuuko päässäni yhteisön ääni vai Jumalan ääni.
– Etäisyys on selkeyttänyt suhdetta Ylioppilaslähetyksessä opittuihin asioihin. Olen kiitollinen paljosta, mitä olen sieltä saanut.
Monet kehälliset asiat ovat rapisseet pois ja asettuneet omaan arvoonsa.
– Olimme aikamme lapsia.
Kaikkein suurimpana Ylioppilaslähetyksessä oppimanaan aarteena Tytti pitää opetusta Jumalan vanhurskauttavasta työstä. Pelastus saadaan yksin uskosta, yksin armosta. Se kestää kaikissa elämän olosuhteissa ja mielentiloissa. Ydinsanoman kirkkaus on tärkeintä.
– Jumala vanhurskauttaa jumalattoman. Kristuksessa on kaikki. Tämä on aarre.
Passiodraama tulee taas
Passiodraamaa esitetään pitkästä aikaa osana OPKOn 60-vuotisjuhlavuotta. Edellisen kerran sitä esitettiin OPKOn yhteistyönä Heini Junkkaalan modernisoimana ja ohjaamana Temppeliaukion kirkossa 2004, jolloin esittäjinä olivat muun muassa Mikko Leppilampi ja Maria Ylipää.
– Olen tosi iloinen, että Passiodraama on jälleen otettu esille.
– Aina joskus tulee pyyntöjä käsikirjoituksesta ja nuoteista. Eri puolilla Suomea sitä on esitetty, Tytti sanoo kiitollisena.
Hän ei ole vielä päättänyt, missä kaupungissa hän aikoo käydä esityksen katsomassa, mutta väliin hän ei sitä aio jättää.
Teksti: Ilkka Kontturi
Kuvat: Tytti Issakaisen arkisto
Kirjoitus on julkaistu Arkin numerossa 1/2024. Tilaa Arkki ilmaiseksi
