Uusateistit huomauttavat mielellään, että kristityt ovat pitkälti samaa mieltä heidän kanssaan. He luettelevat pitkän rimpsun muinaisia ja nykyisiä jumalhahmoja, joihin mekään emme usko. Sitten he toteavat myhäilevään sävyyn, että kiistäessään myös kristinuskon Jumalan he vain ottavat viimeisen johdonmukaisen askelen. ”Minä uskon vain yhteen jumalaan vähemmän kuin sinä.”
Tällainen naljailu voi kuulostaa vakuuttavalta, mutta järkevää tai älyllisesti rehellistä se ei ole.
Ensiksikin monissa vastaavissa tilanteissa olisi mieletöntä järkeillä samalla tavoin. Jos lukioluokka saa kymmenen eri tulosta vaikeaan laskutehtävään, kukaan ei tee siitä johtopäätöstä, että oikeaa vastausta ei olisi olemassakaan. Pöydälläni olevaa kirjaa ei ole kirjoittanut Tolkien, Waltari eikä Utrio, mutta tuo seikka ei oikeuta päättelemään, ettei sillä olisi kirjoittajaa lainkaan. Niin voi tehdä vain, jos olettaa valmiiksi, ettei sitä ole – kehäpäätelmänä tunnettu ajatusvirhe.
Jos minulle äkkiä osoitettaisiin, ettei äidiksi luulemani nainen olekaan biologinen äitini, moni nykyinen uskomukseni haihtuisi.
Toiseksi kristittyjen kutsuminen ”ateisteiksi kaikkiin muihin jumaliin nähden” on hyödytöntä käsitteillä leikkimistä. Olen naimisissa, mutta tätä päättelyä soveltamalla ilmeisesti myös ”poikamies kaikkiin muihin naisiin nähden”. Mitä väliä noilla muilla naisilla on, kun ratkaiseva ero naimattoman ja aviomiehen välillä on juuri se yksi vaimo? Ateistihan voi kääntyä kristityksi, jos katsomukset todella ovat näin lähellä toisiaan! Ei hänen tarvitse uskoa tuhansiin jumaliin – ”vain yhteen enemmän” kuin parhaillaan uskoo.
Kolmanneksi olemassaolo ja ominaisuudet ovat kaksi täysin eri kysymystä. Jos minulle äkkiä osoitettaisiin, ettei äidiksi luulemani nainen olekaan biologinen äitini, moni nykyinen uskomukseni haihtuisi. En enää tietäisi oikean äitini nimeä, hiusten väriä tai ammattia. Mutta lakkaisinko samalla uskomasta hänen olleen olemassa? En tietenkään. Päinvastoin päättelisin, että hän oli ihminen, hänellä oli kohtu, hän oli vähintään teini-iässä ja oman ihonvärini perusteella tuskin ainakaan afrikkalainen.
Samalla tavoin kysymys Jumalan olemassaolosta yleisellä tasolla on eri asia kuin saada selville, kuka hän on. Jos erilaiset todisteet viittaavat voimakkaasti kosmoksen ikuiseen, hyvään ja suunnattoman taitavaan Luojaan, on ateistin kannalta laiha lohtu, että ihmiskunta on vuosisatoja kiistellyt hänen nimestään ja ominaisuuksistaan. Jo hänen olemassaolonsa kumoaa ateismin.
Neljäs ja vakavin ongelma on, että eri jumalten kieltämiseen on hyvin erilaiset syyt. Tarustojen jumalista suurin osa on oikeastaan moraalittomia, supervoimilla varustettuja ihmisiä. Ne eivät selitä kosmoksen alkuperää, sen hienosäätöä tai moraalilain olemassaoloa. Miksi kristitty torjuu nuo tuhannet jumalat? Ei todisteiden puutteen vuoksi, kuten ateisti toivoo (koska haluaisi sitten sanoa Jumalasta samaa), vaan näiden olentojen tarpeettomuuden tähden.
Yksi ikuinen ja kaikkivoipa Jumala selittää todellisuuden piirteet paremmin, laajemmin ja taloudellisemmin kuin monijumalaisuus. Hänet tulisi hylätä muiden mukana vain siinä tapauksessa, että jokin ateistinen selitys onnistuu vielä paremmin. Toistaiseksi nuo yritykset ovat jääneet kauas tavoitteesta. On siis oikeutettua todeta, että vaikka auton konepellin alle ei tarvita sataa tai kymmentä moottoria, tämä ei tarkoita, että se yksikin moottori on turha.
Katso samasta aiheesta pidempi YouTube-video
J. J. Aleksi Markkanen
OPKOn apologi, puolustajanpolku.fi
