Syksyllä 1998 radioissa soi J. Karjalaisen hitti ”On kaikki niin kuin ennenkin”. Se ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa. Ei ainakaan Pekka Ryhäsen kohdalla, joka oli juuri muuttanut suureen kaupunkiin Kuopioon opiskelemaan tietotekniikkaa.
Kotona Vieremällä fuksi oli pakannut laukkuunsa kauluspaidan, jonka hän oli käynyt ostamassa äidin kanssa Iisalmesta.
Uusi vihreä paita päällään hän tuijotti kampuksella ilmoitustaulua. Siihen oli kiinnitetty ruutupaperille käsin rustattu ilmoitus raamattupiiristä.
Illoissa kerättiin kolehtia. Oli luontevaa antaa, mutta välillä kipuilin sen kanssa, kuinka paljon olisi sopivasti.
Pekka haroi pitkää tukkaansa ja päässä takoi ajatus: “Tuonne on pakko mennä, koska olen tullut uskoon!” Neljä neloskurssin opiskelijaa hämmästyi, kun Pekka ilmestyi lounastauolla luokkaan, jossa piiri kokoontui.
− Siellä oli yksi helluntailainen ja kolme opkolaista. He ohjasivat minut OPKOon.
Budjettikuria
Pekasta tuli saman tien iltojen vakikävijä. Raamattuopetukset kiinnostivat, ja yksi niiden aiheista oli antaminen. Pekan mielestä rahasta puhuminen oli luonnollista. Hän tarvitsi ympärillään olevaa yhteisöä ja tiesi, ettei se voinut olla olemassa ilmaiseksi.
− Illoissa kerättiin kolehtia. Oli luontevaa antaa, mutta välillä kipuilin sen kanssa, kuinka paljon olisi sopivasti.
Pohdinnoissa auttoi, että Pekka tuli nykäistyksi nopeasti hallitukseen ja varapuheenjohtajaksi. Hän joutui jo fuksivuotenaan pohtimaan, miten paikallisyhdistys onnistuisi rahoittamaan toimintansa. Hän ymmärsi, että Jumalan valtakunta ja raha liittyvät toisiinsa.
Nykyisin Pekka toimii OPKOn opiskelijatyöntekijöiden lähijohtajana ja Kuopion OPKOn opiskelijatyöntekijänä yhdessä Minttu Kangosjärven kanssa. Pekan tehtäviin kuuluu muun muassa motivoida nykyisiä ja potentiaalisia lahjoittajia ja valmentaa OPKOn työntekijöitä varainkeruuseen.
Pekka ottaa mielellään mallia Paavalista, joka oli pioneerityöntekijä. Pioneerityöhön ei juuri saada varoja niiden parista, joille evankeliumia viedään. Pekka muistuttaa, että uusille paikkakunnille muuttavien opiskelijoiden parissa eletään koko ajan tässä asetelmassa.
− Eivät opiskelijat pysty kannattamaan työntekijäänsä, vaikka heitä kasvatetaankin siihen, että lahjoittaminen kuuluu kristityn elämään.
Nuoret ohjaksissa
No nyt joku kysyy, eikö olisi parempi antaa opiskelijoiden hoitaa kristilliset kuvionsa kokonaan itsenäisesti. Ja eivätkö opiskeluajan seurakunniksi kelpaa ne, jotka paikkakunnalla muutenkin toimivat? Miksi pitää olla varoja nielevä opiskelijajärjestö niiden rinnalla?
Pekka pyytää kuvittelemaan uudelle paikkakunnalle muuttavien parikymppisten opiskelijoiden arkea. Kuinka kauan kestää, että he löytävät itsenäisesti toisensa, verkostoituvat, saavat kokoontumiset pyörimään ja luotua tilaisuuksille sisällöt − ja tämä kaikki lukiolaisen elämänkokemuksella? Tutkintotodistus on kädessä ennen kuin kaikki tämä on kasassa, Pekka sanoo.
Opiskelijajärjestö on olemassa, jotta nämä asiat voisivat toteutua laadukkaasti, mutta toki opiskelijalähtöisesti.
− Työntekijä tarjoaa jatkuvuuden.
Pekka tietää omasta kokemuksestaan, millaisen muutoksen vastuun saaminen opiskelijayhteisössä voi tuoda nuoren elämään.
− Se on huikea ja uniikki mahdollisuus hengelliseen kasvuun.
Tavallisessa seurakunnassa ja järjestössä vastuuseen ei noin vain pyydetä tai pääse, mutta OPKOssa pääsee. Opiskelijat kasvavat tehtävissään huikeaa vauhtia.
− Ja aloittihan Jeesuskin hommat teinien kanssa. Opetuslapsista Pietari oli ainoa, joka oli mukaan tullessaan yli kaksikymppinen.
Kun kukaan ei odota
Palkattu ammattilainen ei tietenkään takaa mitään, mutta hän luo kiintopisteen. Hänen kokemuksensa, taitonsa ja tietonsa nopeuttavat opiskelijoiden mahdollisuutta päästä kiinni olennaiseen.
Pekan mielestä aikuinen, joka on sitoutunut koko elämällään Jeesukseen ja opiskelijoihin, on melkoinen lahja.
− Jos olisi vain tyhjä huone, jossa kukaan ei odota, se olisi paljon vähemmän. OPKO tarjoaa paikan, jonne opiskelija voi tulla omana itsenään ja kaikkine elämän prosesseineen. Meiltä löytyy oma paikka.
Olin aika jäärä. Minulla oli maisterin paperit it-alalta, mutta hengellisen työn kutsumus ja identiteetti olivat niin vahvoja.
Kun on yhteinen käsitys siitä, että palkattu työntekijä on palkkansa arvoinen investointi, on koottava se palkka.
Pekan tullessa OPKOon töihin vuonna 2004, työntekijöillä ei ollut henkilökohtaista kannatusrengasta, vaan ystäväjoukko oli koottu paikkakunnan työn ympärille.
Talous oli tiukalla koko järjestössä. Kun Pekan työaikaa supistettiin, hän levensi perheen leipää paimentamalla myös Pieksämäen opiskelijayhteisöä. Näistä hän sai koottua vajaan puolikkaan palkan. Pekka oli mennyt naimisiin insinööri Outi Sahlstenin kanssa, joka onneksi tienasi niin hyvin, että mies sai toteuttaa näkyään.
− Olin aika jäärä. Minulla oli maisterin paperit it-alalta, mutta hengellisen työn kutsumus ja identiteetti olivat niin vahvoja, etten voinut kuvitella muunlaista elämää.
Puhelin käteen
Työ tarvitsi kuitenkin opiskelijayhteisöä leveämmät hartiat. Kiinnostus OPKOn historiaa kohtaan auttoi Pekkaa solmimaan yhteyksiä liikkeessä aikaisemmin mukana olleisiin. Hän onki nimiä muun muassa vanhoista kokouspöytäkirjoista. Näin löytyi monta rukoilijaa ja lahjoittajaa.
− Lähetin heille viestejä, soittelin ja kysyin, haluaisivatko he olla mukana ainakin sen verran, että ottavat vastaan tietoa toiminnasta.
Järjestö tarvitsi tietenkin muutakin kuin rahaa. Pekka kaipasi ympärilleen ihmisiä, joille voisi jakaa kuulumisia ja rukouspyyntöjä. Monesta kannattajasta kypsyi ajan mittaan työn ystävä.
Vuonna 2015 koko järjestö heräsi ”Pekan malliin”, joka oli myös Australian malli. Siellä henkitoreissaan kamppaillut sisarjärjestö kasvoi muutamissa vuosissa kolmen työntekijän yhteisöstä kolmensadan työntekijän organisaatioksi. Helsingissä herättiin, ja työntekijöitä alettiin kouluttaa ystävärenkaiden kehittämiseksi.
Asenneilmapiirin muutos yhteiskunnassa ja kirkossa on pakottanut OPKOn varautumaan siihen, että tulevaisuudessa entistä suurempi osa varoista on saatava lahjoituksina, mikäli työllä halutaan olevan jatkuvuutta. Talous- ja hallintopäällikkö Tiina Oinonen kertoo, että ensi vuoden miljoonaa euroa hipovasta budjetista kolme neljäsosaa on kerättävä yksityisiltä lahjoittajilta.
Kannatus nelinkertaistui
Australian mallista innostuneet työntekijät kutsuivat mukaan jo työelämään siirtyneitä, mutta myös tuttuja, sukulaisia ja ystäviä. Pekka hämmästyi, miten monet olivat valmiita tulemaan hänen työnsä kumppaneiksi.
− Kannatukseni on nelinkertaistunut. Nyt meillä on Kuopiossa kaksi puoliaikaista työntekijää, se on enemmän kuin koskaan aiemmin.
Kutsuminen on aina ihmissuhdeprosessi. En voi heittää kysymystä ja paeta paikalta.
Pekka on innostunut siitä, miten paljon annettavaa hänellä ja Mintulla on opiskelijoille, kun kohtaamisiin on enemmän aikaa. Hän muistuttaa, että aika muuttuu merkitykselliseksi rukouksen kautta.
− Hengellinen työ tarvitsee yliluonnollisen johdatuksen.
Pekka on huomannut, että ilman rukousta asiat hyytyvät ja kaatuvat, mutta kun johonkin sitoudutaan kunnolla, sen puolesta myös rukoillaan kunnolla. Järjestys on myös päinvastainen: siihen sitoudutaan, minkä puolesta rukoillaan.
Rukous tuottaa myös kypsymistä, josta Pekka käyttää nimitystä ”kriittinen käänne”. Siinä opiskelija ei enää koe olevansa vastuussa ennen muuta ihmisille, vaan Jumalalle.
Kuopion OPKOssa toimii opiskelijoiden esirukoustiimi, jonka vaikutus näkyy Pekan mielestä selvästi. Kun jokainen ryhmän jäsen rukoili kymmenen minuuttia opiskelijaillan puolesta, mukaan tuli uusia ihmisiä, harvoin mukana olleita ja kohtaamiset olivat välittömiä.
Rukous valmistaa kokoukset
Jeesus rukoili paljon ja varasi siihen aikaa ja rauhaa. Tässä valossa on Pekan mielestä vaikea kuvitella, miten OPKOssa voitaisiin pärjätä ilman rukousta. Rukoillen ovat myös uudet tukijat löytyneet.
Kuopiossa hallituksen kokoukset aloitetaan rukoilemalla ja laulamalla, ja siihen saa mennä aikaa jopa tunti.
− Kun on rukoiltu hyvin, kokouksessa voidaan keskittyä hengelliseen ytimeen. Ja jos joku asia alkaa kokouksessa jumittaa, rukoilemme vielä lisää. Kun kristillinen todistus viedään yliopistomaailmaan, olemme lähetystilanteessa.
Palataanpa vielä hetkeksi puhumaan rahasta, vaikka se on vaivaannuttava aihe. Miksi rahasta puhuminen on niin vaikeaa? Lahjoittajalle voi olla vaikeaa luopua omastaan, mutta pyytäjän vaikeus on toisenlainen, Pekka toteaa. Jos työn ystäväksi pyydetty hylkää kutsun, pyytäjän mielessä herää kysymyksiä. Kysyinkö kömpelösti? Teenkö työni huonosti? Onko persoonassani jotain luotaantyöntävää? Pekan mielestä kutsumiseen liittyvä hylkäämisen pelko ja häpeän tunteet ovat luonnollisia ja kaikille yhteisiä, mutta ne voi kyllä kestää.
Koska vanhemmilla ihmisillä on usein jo monia lahjoituskohteita, Pekka innostaa mukaan myös opiskelijoita.
− Kutsuminen on aina ihmissuhdeprosessi. En voi heittää kysymystä ja paeta paikalta. Homma on vietävä maaliin riippumatta siitä, mitä minulle vastataan.
Teksti: Danielle Miettinen
Kuva: Oskari Reinman
Kuka?
Pekka Ryhänen
Johtava opiskelijatyöntekijä ja Kuopion opiskelijatyöntekijä.
Koulutus: filosofian ja teologian maisteri, johtamisen erikoisammattitutkinto (JET).
Perhe: Vaimo Outi, mediatekniikan insinööri ja sosiaalipsykologi, sekä tyttäret Ruut-Maria (11) ja Susanne (9).
Harrastukset: Kitaran- ja bassonsoitto sekä joukkuepallopelit.
Lukuvuorossa: Varhaisen kirkon aikaa käsittelevät kirjat. Haluaa selvittää, millä eväillä kristityt selvisivät vaikeuksien läpi.
Suurimmat ilon aiheet OPKOssa: Evankelioimistyössä on palattu alkuaikojen näkyyn. Nuoria kohdataan henkilökohtaisesti ja heitä kutsutaan seuraamaan Jeesusta.
Kristillisen työn tukijana
Kristillisen työn tukijanaMatematiikan opiskelija Rauno Perälä kuunteli vuonna 1967 Ylioppilaslähetyksen aktiossa eversti Jarl Jarkkaa, joka kertoi Helsingin yliopiston päärakennuksen suuressa juhlasalissa miehekkäästi uskostaan Jeesukseen. Tilaisuuden jälkeen kaupungin peitti paksu sumu. Kosketettu opiskelija eksyi Pohjoiselle rautatienkadulle ja kulkeutui aktion jälkikokoukseen Anttilan vintille. Uskoon tultuaan hän alkoi käydä matematiikkaa ja luonnontieteitä opiskelevien raamattupiireissä, joita oli pääkaupunkiseudulla kymmenkunta.
Rauno Perälän nimi tuli vastaan, kun Pekka Ryhänen luki Kuopion OPKOn asiakirjoja vuosien takaa. Perälä oli toiminut 16 vuotta järjestön vapaaehtoisena työntekijänä matematiikan opettajan työnsä ohella. Pekka kutsui konkaria pitkästä aikaa opettamaan opiskelijoita opiskelijailtaan. Siitä alkoi yhteys, joka on kasvanut kumppanuudeksi ja perheystävyydeksi.
Perälälle kristillisen työn tukeminen näyttää olevan dna:ssa. Hän on opiskellut työnsä ohessa papiksi ja toimii Suomen Raamattuopiston vapaaehtoisena julistustyöntekijänä. Hän myös valmistaa itse suunnittelemiaan kirkkotekstiilejä muun muassa afrikkalaisten veljien ja sisarten iloksi.
OPKOn kuulumisia Perälä seuraa Pekan rukouskirjeistä. Perheet myös tapaavat toisiaan sunnuntaisin messussa ja muulloinkin.
− On ilo tukea järjestöä, jonka kautta olen itse löytänyt uskon ja joka on pysynyt Raamatun lujalla pohjalla, Rauno Perälä sanoo.
Danielle Miettinen
