Tapulitornista yliopiston päärakennukseen

Suurimman osan elämäntyöstään Ritva Olkkola-Pääkkönen teki Kylväjän lähetystyöntekijänä Etiopiassa. Kuva: Ilkka Kontturi
Opkolaiset rukoilivat jo ennen kuin OPKOa olikaan. Lähetystyöntekijä Ritva Olkkola-Pääkkönen, entinen koululais- ja opiskelijatyöntekijä Jari Kekäle ja opiskelija Katariina Mäkilä kertovat, miten ja miksi  OPKOssa on aina rukoiltu paljon.

Helsingin Tuomiokirkon läntisessä tapulitornissa risteilee paksuja neliskulmaisia hirsiä. Vahva puu pitää rakennuksen pystyssä.

Ylioppilas Jorma Juutilainen sai vuonna 1961 seurakunnalta luvan koota teologian opiskelijoita rukoilemaan tapuliin kirkonkellojen alle ‒ joka arkipäivä kello kaksi. Aiheina olivat kirkko, opiskelijat, herätys ja lähetys.

Ylioppilaiden keskuudessa kävi hengellinen kuhina. Vuorikadun ylioppilaskodissa pidettiin lauantaisin raamattupiiriä ja rukoiltiin. Sieltä sitten lähdettiin sairaalaan kertomaan ja laulamaan Jeesuksesta.

Mukana kulki vaalea teologian ylioppilas Ritva Olkkola. Hän osallistui myös boksilähetykseen, jota tehtiin aina pareittain. Ja taas rukoiltiin, nyt sitä, että Jumala johdattaisi oikeiden ihmisten luokse.

Tiedotuslehtinen kertoi tarpeet

Eri puolille kaupunkia syntyi rukouspiirejä. Niin pientä opiskelija-asuntoa ei ollut, etteikö sinne olisi voinut kutsua muutamaa uskovaa yhteen.

Rukoilemisen avuksi Tiedotuslehtiseen koottiin rukousaiheita, joita muistettiin päivittäin. Vuoden 1962 rukousaiheita olivat opiskelijoiden raamattukurssit, teiniaktiot ja Norjan matkat. Vuonna 1963 muistettiin boksilähetystä, sairaalavierailuita, lähetystyötä ja kuoroa. Siunausta pyydettiin myös Pohjoismaisille ylioppilasliikkeille ja kansainväliselle ylioppilastyölle, Vietnamin uskoville opiskelijoille ja IFES:n pääsihteerille.

Vartioihin riitti väkeä

1960-luvun Opiskelijaherätys, josta Ylioppilaslähetys syntyi, oli alusta asti rukoileva lähetysliike. Ritva Olkkola-Pääkkönen kertoo auto-onnettomuudessa kuolleesta Pakistanin lähetistä Auli Ryhäsestä, joka levitti ennen ulkomaille muuttoaan innokkaasti rukousnäkyä lähetystyön puolesta.

Myös Suomeen työhön jääneiden puolesta kehotettiin rukoilemaan päivittäin. Heitä olivat esimerkiksi Olavi Ronkainen, Olavi Peltola ja Kalevi Lehtinen.

Kaikkien tilaisuuksien aikana oli esirukousvartio.

‒ Jokainen valitsi itselleen tunnin rukouspäivystyksen. Vuoroihin oli aina riittävästi tulijoita.

Ylioppilaita kehotettiin hankkimaan rukousvihko ja jakamaan sivut kahteen osaan. Vasemmalle kirjoitettiin rukousaihe ja oikealle puolelle jätettiin tilaa kiitosaiheelle.

‒ Tiedän monia, jotka ovat pitäneet käytäntöä yllä koko elämänsä ajan. Vihon selaaminen tuo kiitosmieltä Jumalan uskollisuudesta vielä vuosien jälkeen.

Valmistuttuaan Ritva Olkkola-Pääkkönen kävi Bristolissa lähetyskurssin OPKOn lähetyskomitean lähettämänä. Hän oli mukana raivaamassa OPKOn opiskelijoiden kanssa Jämsän vanhasta sairaalasta Kansanlähetyksen ensimmäistä lähetyskoulua.

Bullankulma pullollaan

Muusikko ja teologian tohtori Jari Kekäle tuli Helsingin OPKOn hommiin 1990-luvun alussa. Hän toimi ensin kuusi vuotta koululaispappina ja se jälkeen kymmenisen vuotta opiskelijatyöntekijänä.

Opiskelijailtoja pidettiin Helsingin seurakuntayhtymän tiloissa Bullankulmassa Bulevardilla. Väkeä oli mukana niin paljon, että osa istui suuren salin ikkunalaudoilla. Rukous oli mukana kaikessa, mitä tehtiin.

Jokaisen opiskelijaillan lopussa jakaannuttiin ryhmiin rukoilemaan. Vakioaiheena oli lähetystyö ja tuoreita rukousaiheita saatiin omalta lähettiperheeltä Bangladeshista, nykyisin Järvenpään seurakunnan perheneuvojana toimiva Kekäle muistelee.

Noihin aikoihin oli tehty ihmeellinen keksintö, joka auttoi saamaan ajankohtaisia rukousaiheita myös muista maista. Keksinnön nimi oli internet.

Rukousryhmissä rukoiltiin myös opiskelijoiden omien asioiden puolesta ja lopuksi jokainen siunattiin kätten päälle panemisen kautta.

Yhteisten iltojen lisäksi Helsingin OPKOssa kokoontui 10‒20 ryhmää ja solua, joissa kaikissa rukoiltiin. Oli muun muassa emäntäryhmä, draamaryhmä ja raamattupiirejä.

‒ Boksilähetyksessä rukoiltiin aina paljon ennen kuin lähdettiin oville.

Sadosta on puhuttava Jumalalle

Kaikki Jumalan työ alkaa rukouksesta ja palaa rukoukseen, Jari Kekäle muistuttaa. Rukouksessa on myös mahdollisuus hellittää murehtimisesta.

‒ Sato on Jumalan asia, ja siitä on puhuttava Hänelle. Työ ei ole ihmisen vastuulla, ei alussa, lopussa eikä välissä.

Jos työ ei mene hyvin, tämä on tärkeää muistaa. Mutta se on tärkeää muistaa myös silloin, kun menee hyvin. Jos luulee, että menestys on ihmisen ansiota, asiat voivat mennä pahasti vinoon.

Kekäle on myös nykyisissä tehtävissään perheneuvojana, perheasioiden sovittelijana ja työnohjaajana riippuvainen rukouksesta.

‒ Pyydän Jumalalta sanoja, jotka auttaisivat ihmisiä. Usein koen niitä myös saavani.

Olennaista ei Kekäleen mielestä ole tunne siitä, että tapahtuu jotakin erityistä. Olennaista on Jumalan lupaus, että hän on apuna ja ohjaksissa.

Joskus ihmiseltä loppuvat sanat. Kun Kekäleelle käy niin, hän osallistuu hetkipalvelukseen. Siinä voi nojata kirkon pitkään perinteeseen ja lainata edellä kulkeneiden sanoja.

‒ Psalmien ja muiden raamatuntekstien rukoukset nostavat katseen sammakkoperspektiivistä ja auttavat minua näkemään itseni osana Jumalan pelastushistoriaa.

Yliopiston uumenissa

Helsingin yliopiston päärakennuksen hiljaisessa huoneessa kokoontuu joka tiistai kello kolme pieni joukko rukoilemaan pääkaupunkiseudun opiskelijoiden ja oppilaitosten puolesta.

Vakiokävijöihin kuuluu venäjän kääntämistä sekä politiikkaa ja viestintää opiskeleva Katariina Mäkilä.

Kiireinen nainen juo teetä päärakennuksen kuppilassa ja kertoo luennosta, jolta hän juuri säntäsi haastatteluun. Aiheena oli tieteen olemus ja arvovapaus, ja luennoitsija ilmaisi oman näkemyksensä. Se oli tällainen: voimme sanoa tietävämme vain sellaiset asiat, jotka voidaan tieteellisesti todistaa.

‒ Luennoitsija sanoi olevansa skientisti.

Kristitty opiskelija on näkemyksineen monesti valtavirran ulkopuolella. Siksi Katariina Mäkilä usein odottaa, että tulisi tiistai ja pääsisi rukoilemaan samanhenkisten kanssa.

‒ Yhteys uskovien kanssa on tärkeää. Rauhoitun ja opin asioita, joita ei luennoilla opeteta. Yhteen tuleminen erilaisten kristittyjen kanssa rohkaisee, saamme hyväksyntää toisiltamme.

Kestävyyttä opettelemassa

Noin tunnin kestävässä hetkessä rukoillaan pääkaupunkiseudun opiskelijoiden, oppilaitosten henkilökunnan sekä kristillisten opiskelijajärjestöjen ja oppilaitospastoreiden työn puolesta. Myös omille aiheille on tilaa.
‒ Opettelen kestävyyttä odottaa rukousvastauksia.

Rohkaisuna Katariina Mäkilällä on usein tuttu kohta  Filippiläiskirjeestä: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.”

‒ Olen aloittanut isojen päätösten tekemisen aina rukoilemalla. Toivon, että malttaisin jatkossakin tehdä niin.

Teksti: Danielle Miettinen
Teksti on julkaistu alunperin Arkin numerossa 1/2018. 

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

15.−19.4. Unlocking Life, Helsinki Mission Week

Veritas Forumit: 
Pe 26.4. Tampere: Alister McGrath, Leila Haaparanta
Ke 8.5. Jyväskylä: Vishal Mangalwadi, Laura Stark
Pe 10.5. Helsinki: Vishal Mangalwadi, Eva Biaudet
Lue lisää Veritas Forumeista

17.8. OPKOn 60-vuotisjuhlavuoden pääjuhla Enä-Sepässä klo 12−18

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Pääsihteeri Jussi Miettisen kuva.
Pääkirjoitukset

Suuria unelmia pienille ihmisille

Vuoden alussa kuntosalille ilmestyi uusia kasvoja. Monet heistä olivat luvanneet itselleen laittaa kroppansa kuntoon. Vähitellen joukko harveni. Tavoitteiden asettaminen on tärkeää, mutta on eri juttu jaksaa mennä sitkeästi niitä kohti.

Lue lisää »
Aiempia:
Teema

Opetukset

Hengen ja tulen kaste

Olin leikkimässä kotitalomme pihalla Turussa, kun A-rapun kuudennessa kerroksessa asuvan Tepon isä tuli ulos. Hän katsoi meidän poikien auki repsottavia kengännauhoja, kumartui vuorotellen jokaisen kohdalle ja opetti solmimaan nyöreistä rusetin. Kun Johannes Kastajalta kysyttiin, oliko hän se odotettu Messias, hän vastasi, ettei olisi kelvollinen edes avaamaan Messiaan kengännauhoja.

Apologianurkka
Aleksi Markkanen

Vain yksi jumala vähemmän

Uusateistit huomauttavat mielellään, että kristityt ovat pitkälti samaa mieltä heidän kanssaan. He luettelevat pitkän rimpsun muinaisia ja nykyisiä jumalhahmoja, joihin mekään emme usko. Sitten he toteavat myhäilevään sävyyn, että kiistäessään

Kolumnit

Petra Uusimaan kuva.

Perheyhteys toi minut lähemmäksi Jumalaa

Olen aina kokenut kroonista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja muistan itkeneeni yksinäisyyttäni vielä uskoontulonikin jälkeen monina iltoina rukoillessa. En koskaan uskonut, että Jumala voisi ratkaista yksinäisyyttäni.