Uusin julkaisu:

Tulkintaa kolmessa koossa

Raamatun lukija kohtaa monenlaisia haasteita. Miten kirjaa ensinnäkin tulisi tulkita ja ymmärtää oikein? Toiseksi joitakin katkelmia korostetaan ja toisia ohitetaan niiden kustannuksella. Miksi? Kolmas pulma liittyy väitteeseen Raamatun arvovallasta. Onko koko ajatus hylättävä aikana, jona kaikki väitteet totuudesta ja vallasta ovat epäilyksenalaisia? Entä missä mielessä kertomuksella on arvovaltaa? Käskyjen osalta ajatus on ymmärrettävämpi.   Yksinkertainen tulkinta-avain koostuu kolmesta periaatteesta, jotka kaikki alkavat K-kirjaimella. Kaiken viestinnän idea on, että viestin lähettäjällä on sanoma, jonka hän haluaa välittää vastaanottajalle. Hän käyttää tähän

Lue lisää »

Aiempia tekstejä:

johan_candelin_3_pieni

Johdatus on kasvamista ja muuttumista

– Jumala kouluttaa meitä panemaan hänet kaikessa etusijalle, jolloin tiedämme, mitä hän haluaa meidän tekevän, toteaa rovasti Johan Candelin. Hänet Jumala on johdattanut toimimaan muun muassa kansainvälisen uskonnonvapausjärjestö First Step Forumin toiminnanjohtajana sekä Maailman Evankelisen Allianssin edustajana YK:ssa.

the-rosary-324830_1280

Miksi kristinusko on totta?

Me kaikki kohtaamme ja teemme arkisessa elämässä lukemattomia väitteitä koskien mitä erilaisimpia asioita. Väitämme, että jokin asia on niin tai näin – eli että se on totta tai se ei ole totta. Jollei meillä olisi tätä mahdollisuutta tehdä eroa asioiden välillä, elämä kävisi hyvin pian mahdottomaksi.

pyry_ja_elina_cmyk_rajattu

Lähetystyö on tavallisille kristityille

Viisitoista nuorta aikuista kokoontui lokakuun puolivälissä Raamattuopistolle Kauniaisiin tutustumaan lähetystyöhön. Kyseessä oli kolmen viikonlopun mittaisen MiniMissio-kurssin kolmas jakso tänä vuonna.

man-888591_cmyk

Luotu Jumalan kuvaksi

Luominen on kaiken alku. Jumala loi maailman ja kaiken, mitä siinä on: kasvit, eläimet maan päälle ja vetten alle sekä linnut. Luomisen kuudentena päivänä Jumala loi ihmisen.

blogit_jussi_2015_2

Sun kokoinen elämä

OPKOn pääsihteeri Jussi Miettinen kirjoittaa Arkki-lehden pääkirjoituksessa Sun kokoisesta elämästä.

Mikä on Arkki?

Arkki on Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen oma lehti. Arkista löydät kristillisen opiskelija- ja koululaistyön sykettä, kiinnostavia artikkeleita, raamattuopetusta ja tietoa tapahtumista. Lähetämme Arkin kaikille työmme ystäville ja toiminnastamme kiinnostuneille neljä kertaa vuodessa – täysin maksutta. Artikkelien nettiversioita voit lukea tältä sivulta.