Mutta mitä oikeastaan tarkoitamme sanoessamme, että jokin asia on totta? Harvempi taitaa tulla pohtineeksi, mitkä kaikki seikat vaikuttavat siihen, että voimme pitää jotakin totena. Ilman näitä tekijöitä totuudelta putoaa pohja.
Ensiksikin meidän täytyy olla vakuuttuneita siitä, että on olemassa meistä itsestämme riippumaton todellisuus, jossa vallitsee järjestys. Toiseksi meidän on luotettava siihen, että meidän aistimme kykenevät välittämään oikeaa tietoa ympäristöstämme. Samoin meidän on luotettava muistiimme, että se tallentaa oikein aistien välittämää kokemustietoa. Edelleen ajattelumme on oltava pätevää; huomioidemme ja johtopäätöstemme välillä on vallittava perusteltu yhteys.
Viime kädessä näiden seikkojen oikeellisuutta ei voida todistaa tieteellisesti paikkansa pitäviksi. Ne ovat lähtökohtia, jotka oletamme oikeiksi. Me uskomme niin – ja niiden pohjalta me kaikki elämässämme toimimme. Hahmotamme todellisuutta, maailmaa, tapahtumia, historiaa erilaisin menetelmin: esteettisesti, kemiallisesti, fysikaalisesti, matemaattisesti, loogisesti, juridisesti ja historiallisesti, kuten alun esimerkeissä, ja monin muin tavoin.
Kaikella on alkusyy
Millä tahansa tavalla todellisuutta pyritäänkin tavoittamaan ja kuvaamaan, kaikkien erilaisten tapojen takana on yksi kysymys yli muiden: miksi jotakin on olemassa, sen sijaan että mitään ei olisi olemassa? Mikä on kaiken alku? Vastauksella on ratkaiseva vaikutus kaikkeen muuhun.
Ellemme voi tietää, mikä perimmäinen todellisuus on, emme voi löytää myöskään vastausta siihen, kuka itse olen, mistä tulen, minne menen, mikä on olemassaoloni tarkoitus.
Pohjimmiltaan siihen, mikä on kaiken alku, voidaan vastata vain kahdella tavalla: perimmäinen todellisuus on joko persoonaton tai persoonallinen. Länsimaisessa, maallistuneessa kulttuurissamme ääni on käytännössä annettu edelliselle vaihtoehdolle. Todellisuutena pidetään sitä, mikä on aistein havaittavissa, tieteellisesti tutkittavissa ja selitettävissä fysiikan sisällä vaikuttavien syiden ja seurausten ketjun avulla. Tähän käsitykseen sisältyy kaksi suurta heikkoutta.
Maailmankaikkeus ei ole ikuinen. Sillä on alku. Luonnontieteellinen menetelmä soveltuu maailmankaikkeuden tutkimiseen nyt, kun se on olemassa. Se ei kuitenkaan kykene vastaamaan kysymykseen, miten maailmankaikkeus voi olla olemassa. Tässä kaikkeudessa kaikella, mitä on olemassa, on myös syy. Onko maailmankaikkeuden oma olemassaolo vailla syytä, kuten filosofi Quentin Smith toteaa? Hänen mukaansa ”kaikista järkevin uskomus on, että me tulimme tyhjästä, tyhjän kautta, vailla mitään tarkoitusta”. Tällainen väite ei ole luonnontieteellinen. Lisäksi se on vastoin kaikkea kokemustamme ja tietoamme siitä, että tyhjästä ei synny mitään.
Toiseksi luonnontiede ei kykene selittämään kaikkea todellisuuteen sisältyvää. Se ei voi vastata kysymykseen tarkoituksesta. Siitä ei voida johtaa moraalia tai estetiikkaa. Se ei kykene selittämään ihmisen persoonallisuutta, vapautta ja vastuullisuutta. Sen avulla ei voida ratkaista kysymystä Jumalan olemassaolosta.
Samat kysymykset ovat ongelma länsimaista kulttuuria hallitsevalle naturalistiselle filosofialle. Miksi elämällä olisi tarkoitusta tai arvoa, jos olemme peräisin tyhjyydestä ja siitä selittämättömästi syntyneestä maailmankaikkeudesta, jossa kaikki on pohjimmiltaan energiaa ja materiaa – ja todellisuus vain kertomus siitä, miten mikrohiukkaset muodostavat yhdistelmiä, joilla on yhä monimutkaisempi rakenne?
Jokainen tunnistaa Jumalan lain
Elämällä on arvo ja tarkoitus silloin, kun sen lähtökohta on persoonallinen Jumala. Silloin olemassaolollamme on todellinen perusta viisaudessa, voimassa, totuudessa, hyvyydessä ja rakkaudessa, joka on ääretön ja ikuinen, ja samalla aisteillemme tavoittamaton. Sitä vastoin hänen luomansa todellisuuden kanssa me olemme tekemisissä kaiken aikaa.
Viime vuosisadan tunnetuimpiin kristittyihin ajattelijoihin kuuluva C.S. Lewis on todennut tästä: ”Ihmisellä on kaksi vihjettä maailmankaikkeuden tarkoituksesta. Ensimmäinen on tieto laista, jota hän ei ole luonut, mutta jota hän on velvollinen noudattamaan. Toinen on tieto siitä, ettei hän pidä tätä lakia eikä pysty sitä pitämään.”
Tämä laki ei ole inhimillinen keksintö saati sopimus. Me emme luo sitä; se on olemassa meistä riippumatta. Se ei ole peräisin persoonattomasti syntyneestä kaikkeudesta. Me tunnistamme sen ja myös reagoimme siihen tavalla tai toisella. Voimme olla välittämättä siitä tai pyrkiä vakuuttamaan itsellemme, ettei tuon lain rikkominen voi olla kovin vakava asia. Se ei kuitenkaan muuta muuksi sitä seikkaa, että lain rikkomiseen liittyy aina oikeudenmukainen tuomio ja sitä seuraava rangaistus.
Koska kukaan meistä ei tuota lakia pidä, me kaikki olemme sen edessä syyllisiä, mitä tahansa itsestämme ajattelemmekin. Kuitenkin itse edellytämme tässä vääryyksien, valheiden ja rikosten maailmassa sitä, että saamme osaksemme oikeutta. Mitä varten tahdomme sotarikollisten joutuvan kansainvälisen oikeuden eteen vielä vuosia, vuosikymmeniä tapahtumien jälkeen? Siksi, että heidän rikoksensa eivät vanhene. Laki on voimassa.
Sen, mitä vaadimme toisilta, täytyy koskea meitä itseämmekin. Luulemmeko siis, että se, minkä täytyy päteä ihmisten välillä, ei päde ihmisen ja Jumalan välillä? Jumalan silmissä tekomme tai tekemättä jättämisemme eivät vanhene. Niistä on vastattava. Miten meidän silloin mahtaa käydä? Sanassaan Jumala nimittäin ilmoittaa, että häntä vastaan rikkova ansaitsee kuoleman, ikuisen eron hänestä, joka on elämän ja hyvyyden lähde.
Tarjolla yhteys persoonalliseen totuuteen
Kenties tätä taustaa varten voimme ymmärtää, miksi kristinuskon ytimessä on aivan ainutlaatuinen sanoma siitä, että toinen on kantanut sijastamme meille kaikille syyllisille kuuluvan tuomion. Oikeudenmukainen rangaistus on jo pantu täytäntöön ja kärsitty.
Golgatan ristillä on kerran riippunut tuomittuna kärsien mies, joka itse oli viaton. Hänet Jumala antoi kuolemaan – oman Poikansa – jotta hän voisi armahtaa meitä, vaikka emme ole sitä ansainneet. Sitä on Jumalan käsittämätön rakkaus. Sen hän on tuonut ilmi Poikansa kautta, ja enemmänkin: Jumala antaa meidän tuntea itsensä Poikansa välityksellä.
Kysymys kuuluukin, miten häneen ja hänen tekoihinsa itse suhtaudut. Kuluneet vuosisadat, maailman ja aikakausien muuttuminen eivät tee niitä tyhjiksi tai tarpeettomiksi. Armahdus, uusi elämä ja yhteys Jumalaan ovat löydettävissä tänäänkin, Jeesuksessa Kristuksessa. Ja niihin kuuluu pysyvä lupaus: jokaiselle anovalle annetaan, ja etsivä löytää.
Teksti: Ilkka Rytilahti
Artikkeli on julkaistu alun perin Arkki-lehden numerossa 1/2012. Tilaa Arkki ilmaiseksi kotiin.
