Kun vanhat tviitit nousevat julkisuuteen, täyttyy jopa tuhlaajapojan isän mitta ja poika lentää ulos talosta, ilakoi eräs amerikkalainen satiirisivusto pari vuotta sitten. Pilkan kohteena oli uudenlainen armottomuus ja ehdottomuus julkisessa keskustelussa, jossa virheensä myöntänyt ei saakaan enää uutta tilaisuutta. Anteeksipyyntövaatimuksia on runsaasti, mutta anteeksiantoa näyttää olevan liikkeellä nyt vähemmän.
Esimerkkejä löytyy viime vuosilta paljon varsinkin englanninkielisestä maailmasta. Yksi tunnetuimmista lienee, kun viime kesäkuussa New York Timesin toimitettujen mielipidekirjoitusten osaston johtajaa James Bennetiä anteeksipyyntö ei pelastanut potkuilta, joita edelsi kohu somessa ja lehdistössä. Pian potkujen jälkeen protestiksi eronnut kollega Bari Weiss kirjoitti erokirjeessään jopa, että ”Twitteristä on tullut New York Timesin perimmäinen päätoimittaja”.
Monissa yhdysvaltalaisissa ja brittiläisissä yliopistoissa niin tutkijat kuin opiskelijatkin pelkäävät puhua julkisesti poliittisesti tulenaroista aiheista. Esimerkiksi Columbian yliopiston professori John McWhorter kertoo, että hän on saanut satamäärin viestejä kollegoiltaan, jotka uransa tyssäämisen pelosta eivät enää sano ääneen mielipiteitään.
Ilmiöstä huolestuneet ovat antaneet sille nimen ”cancel-kulttuuri”, jossa ihmisen voi väärän mielipiteen tai onnettoman kommentin vuoksi ”peruuttaa” eli hankkia hänelle potkut työstä tai opiskelupaikasta. Helsingin Sanomien Nyt-liite kirjoitti niin sanotun Jyskin somekohun yhteydessä, että cancel-kulttuuria ei Suomessa onneksi ole.
Mutta miten cancel-kulttuuri määritellään? Mistä tietää, onko se tulossa Suomeen tai kenties jo rantautunut? Milloin voidaan puhua yksittäisen kohun sijaan kokonaisesta kulttuurista? Entä voiko “peruutus” olla joskus jopa oikeutettua? Onko anteeksiannon puute oire yhteisen solidaarisuuden ja lähimmäisenrakkauden katoamisesta? Vai päästääkö anteeksipyyntö loukkaajan ylipäänsä liian helpolla? Liittyykö länsimaiden nopea maallistuminen ilmiöön?
Aiheesta ovat Veritas Forumissa puhumassa Jason Lepojärvi ja Jussi Pullinen. Lepojärvi on uskonnontutkimuksen apulaisprofessori kanadalaisessa Thorneloen yliopistossa, jota on ravistellut kohu dekaanin asemasta siirretystä professorista. Entisen dekaanin tviittiä syytettiin rasistiseksi. Hän vetosi väärinymmärryksen, mutta pyysi kaikkea anteeksi silti. Turhaan.
– Ei ole erityisen suurisieluista kampanjoida vahingoittaakseen toista mieltä olevan ihmisen mainetta, uraa tai elantoa. Vielä vähemmän kunniakasta se on silloin, kun henkilö on vain tehnyt inhimillisen virheen. Pahinta on, jos hän on pyytänyt anteeksi välittömästi ja vilpittömästi, mutta anteeksiantamaton väkijoukko vain jatkaa halpoja, performatiivisia vaatimuksiaan ”oikeudesta”, Lepojärvi sanoo.
Pullinen on Helsingin Sanomien politiikan ja talouden toimituksen esimies. Hän käsittelee muun muassa internetin poliittista aktivoitumista kirjassaan Mitä meille tapahtui? Näin internet ja sosiaalinen media muuttivat elämämme (HS Kirjat).
– Some-keskustelussa ulossulkeminen, sensuuri ja erimielisyys menevät usein sekaisin. Itse olen kiinnostunut tästä eronteosta ja siitä, mihin sekaannus voi johtaa, sanoo Pullinen.
Keskustelun juontaa Helsingin yliopiston mediatutkimuksen apulaisprofessori Johanna Sumiala.
Tilaisuus toteutetaan maksuttomana livestriiminä Veritas Forum Finlandin Youtube-kanavalla ke 17.2. klo 17. Voit halutessasi osallistua keskusteluun esittämällä omat kysymyksesi keskustelijoille.
Veritas Forumin Youtube-kanava
Veritas Forum Finlandin kotisivut
Veritas Forum Finland on verkosto, joka järjestää akateemisia tilaisuuksia suurista elämänkysymyksistä yliopistokampuksilla ja oppilaitoksissa ympäri Suomen. Toimimme suomen, ruotsin ja englannin kielellä. Veritas Forumin työstä Suomessa vastaa OPKO.
