Saako epävarma ja itseensä pettynyt uskoa? Toki saa. Juuri hän saa. Muista en ole niin varma. Juuri itseensä pettyneitä varten Jeesus tuli. Juuri itseensä pettyneet ymmärtävät tarvitsevansa Vapahtajaa. ”Terveet eivät tarvitse parantajaa vaan sairaat”, sanoi Jeesus. ”Jumala ei voi antaa armoaan muille kuin nöyrille, se on: nälkäisille, janoisille, tyhjille, köyhille, syntisille ja narreille”, kirjoitti Luther.
Epävarmat saavat luottaa varmaan Jumalaan ja hänen varmaan sanaansa. Itseensä pettyneiden ei tarvitse pettyä Jeesukseen.
Epäilevä Tuomas vakuuttui kohdatessaan Jeesuksen, joka näytti hänelle haavansa. Itseensä pettynyt Pietari kohtasi armahtavan Jeesuksen, jonka sovitustyön tähden mekin saamme uskoa kaikki syntimme anteeksi ja itsemme pelastetuiksi Jumalan lapsiksi.
Uskomme määrä ei pelasta vaan Jeesus
Entä jos en sydämessäni tunne uskoa ja Jumalan armoa?
Raamattu ei sano, että ne pelastuvat, jotka tuntevat pelastuksen sydämessään. Saatamme sekoittaa uskon ja tunteet. Joskus ilo siitä, että saa turvautua Jumalan armoon, voi tuntuakin hyvältä. Mutta pelastus ei riipu tunteista. Jeesuksen sovitustyö ja Jumalan armo ja anteeksiantamus ovat yhtä totta silloinkin, kun sydämessä tunnetaan vain oma pahuus. Itse asiassa juuri silloin anteeksiantamusta tarvitaankin.
Joissakin virsissä ja hengellisissä lauluissa tämä asia on ilmaistu kirkkaasti.
”Opeta valvomaan ja armoon juurtumaan, uskomaan näkemättä ja muuta pyytämättä kuin olla lunastettu, kuolemaas istutettu.” (308:5)
”Uskossa täytyy kulkea vielä, nähdä ei saa, ei se hyödytäkään. Tunteethan vaihtuu, muuttuu ja haihtuu. Siksi vain sanaansa luottamaan jään.” (Viisikielinen 211:7)
Itsetutkiskelun sudenkuoppa
Entä kehoitus ”Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa” (2. Kor. 13:5)?
Se on tärkeä kehoitus, ettemme pettäisi itseämme. Tuo tutkiminen voi kuitenkin johtaa myös väärään itsensä tarkkailuun. Teksti kääntääkin katseen pois oman sydämen tuntemusten tarkkailusta: ”Ettekö huomaa, että Jeesus Kristus on teidän keskellänne.”
Itseänsä tarkkailemalla voi tulla entistä epävarmemmaksi. Kiinnostus tulee siis suunnata Jeesukseen. Tutkiminen voi johtaa hyvään, kun alamme tarkkailla enemmän Jeesusta kuin itseämme.
Jeesuksen me kohtaamme evankeliumin sanassa, Raamatussa. Epävarmuuden ja pettymykset saa hukuttaa sanomaan syntien sovituksesta ja anteeksisaamisesta. Kun uskomme syntimme anteeksi Jeesuksen tähden, on suhteemme Jumalaan niin varmalla pohjalla ja niin kunnossa kuin se tässä maailmassa voi olla.
Pelastusvarmuus löytyy Raamatusta
Älä siis etsi Jumalan ääntä sydämestäsi, omista tunteistasi tai kokemuksistasi. Jumalan ääntä tulee etsiä hänen sanastaan, Raamatusta. Vain sellainen usko, joka rakentuu Jumalan sanan varaan, kestää elämän myrskyt ja haaksirikot.
On syytä uskoa, kun Raamatussa sanotaan: ”Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä pelastuu. Ja Jeesuksen sanojen mukaan se, joka sanoi: ”Jumala ole minulle syntiselle armollinen”, meni kotiinsa vanhurskaana.
Lutherin mukaan Jumala on ottanut pelastuksemme omiin käsiinsä, jotta pelastuksemme olisi varma. Siksi ainoa varmuus pelastuksesta löytyy Jumalan teoista. Varmuus on siis etsittävä Jumalan sanasta, Raamatusta.
Oletko yhä epävarma?
Jos olet epävarma siitä, onko Jumalan pelastava sana tarkoitettu myös sinulle, mene ehtoolliselle. Yhtä varmasti kuin saat ehtoollisen leivän ja viinin, saat uskoa, että Kristus on kuollut sinunkin syntiesi tähden ja antaa ne anteeksi. Silloin olet pelastettu.
Varmuus on myös siinä, että sinut on kasteessa otettu Jeesuksen sovitustyön yhteyteen, Jumalan lapseksi. Jos vielä olet epävarma, mene ripittäytymään, tunnusta syntisi ja ota vastaan synninpäästö.
Sanomme kastetta, ehtoollista ja Jumalan sanaa armonvälineiksi. Ne välittävät meille Jumalan armon, antavat uskon ja vahvistavat sitä.
Uskonpuhdistuksen aarre: forenssinen vanhurskauttaminen
Uskonpuhdistuksen suuri löytö ja luterilaisen uskon ydinajatus on se, että meidän syntisten hyväksi luetaan Kristuksen vanhurskaus.
Tämä forenssiseksi vanhurskauttaseksi kutsuttu uskon salaisuus on selvimmin ilmaistu Roomalaiskirjeen luvussa 4, jossa puhutaan siitä, kuinka meidät ”katsotaan” tai ”luetaan” vanhurskaiksi. Kyse on siis siitä, että vaikka me uskovinakin olemme jatkuvasti syntisiä, Kristuksen sovitustyön tähden olemme kuitenkin vanhurskaita.
Tähän asiaan sisältyy suuri sielunhoidollinen viisaus ja lohdutus. Kyse ei ole meistä, meidän onnistumisestamme tai kasvustamme, vaan siitä, että meidän hyväksemme luetaan se, mitä Kristus on tehnyt. Paavali käyttää voimakasta ilmausta: jumalattoman vanhurskauttaminen.
Jeesukseen uskova on siis samalla kertaa ja yhtä aikaa syntinen ja vanhurskas. Itsessään syntinen, mutta Kristukseen turvautuessaan vanhurskas.
Luther puhuu autuaasta vaihtokaupasta. Me annamme syntimme Jeesukselle ja hän antaa pyhyytensä ja vanhurskautensa meille.
Vanhurskaus on Jumalan ominaisuus ja tarkoittaa oikeudenmukaista ja pyhää. Ihmisestä puhuttaessa se tarkoittaa sitä, että ihminen on syntien anteeksiantamuksessa tehty Jumalalle kelpaavaksi.
Teksti: Timo Junkkaala
Tämä kirjoitus on julkaistu Arkissa 1/2025. Tilaa Arkki tästä.
