Kerran Turun kauppatorilla – vihanneskojun ja jäätelökipsan laitamilla – minut pysäytti jakkupukuinen nuori nainen. Hän tarjosi mahdollisuutta osallistua ilmaiseen persoonallisuustestiin. Uteliaisuuteni vetämänä en voinut vastustaa tarjousta ja astuin sisälle luksusbussiin. Eteeni lyötiin kyselylomakkeet. Ne täytettyäni sain välittömästi nähdä printatut tulokset. Testaajan mukaan olin ristiriitainen persoona. Uskoin samanaikaisesti sekä ihmisen pahuuteen että hänen mahdollisuuksiinsa tehdä paljon hyvää. Miettisen kompleksien parantamiseksi testaaja tarjosi lääkkeeksi itämaisen gurun kursseja ja kirjoja. Kieltäydyin kohteliaasti. Tahdoin jatkossakin pysyä syntisenä ja armahdettuna. Tämä ei käynyt jakkupukuiselle naiselle eikä hänen gurulleen.
Turun torilla olisin voinut saada tukea uskonpuhdistaja Martti Lutherilta. Hänen mukaansa uskova ihminen on vanhurskas eli Jumalalle kelpaava ja syntinen (simul iustus et peccator). Tällä Luther ei tarkoittanut osittaista vanhurskautta ja osittaista syntisyyttä, vaan jokainen Kristukseen turvautuva on samanaikaisesti sataprosenttisesti syntinen ja sataprosenttisesti armahdettu.
Pimeä huone
Ihmisen elämä on kuin pimeä huone, joka voi pienen pöytälampun syttyessä näyttää ihan siistiltä. Jos huoneeseen tuodaan superkirkas työmaavalo, paikat eivät enää olekaan puhtoisia: nurkissa pyörii villakoiria ja ilmassa miljoonia pölyhiukkaisia. Jos pölyhiukkasia tutkittaisiin mikroskoopilla, pölypunkkien irvistys paljastaisi, ettei kaikki ole sellaista kuin päältä näyttää. Samalla tavalla synti irvistää myös kilvoittelevan kristityn sydämessä.
Tasapainoa kuitenkin olla pitää, eikä meidän tule viipyä kaiken aikaa mikroskoopin äärellä kauhistelemassa. Jos korostamme ihmisen syntisyyttä liikaa, lannistamme itsemme ja toinen toisemme. Kylillä on paljon ihmisiä, joille ei tuota vaikeutta uskoa omaan surkeuteensa. Siihen he eivät tarvitse edes kristittyjen apua. Ehkä he ovat kasvaneet kodissa, jossa ovat jääneet vaille rakkautta ja rohkaisua. Ehkä sinä olet yksi heistä. Huonoa itsetuntoa ja synnintuntoa ei silti sovi sotkea toisiinsa. Ihmisellä voi olla hyvä itsetunto ja samalla terve ymmärrys omasta pahuudestaan. Ihmisellä voi olla myös huono itsetunto, mutta kuitenkin puuttua terve synnintunto.
Oletko pyhä?
Tässäkin Luther rientää apuun. Kristillisen uskon sanoma ei ole ihmisen huonous vaan uskoa, toivoa ja rakkautta synnyttävä evankeliumi. Jokainen kristitty on varjoistaan huolimatta Jumalan loppumattoman rakkauden vyörytyksen kohde. Eikä tässä kaikki. Jumala ei pelkästään rakasta syntistä, vaan hän jopa kutsuu meitä ”pyhiksi”. Pyhähän on jotain, missä ei ole mitään puutetta tai vikaa!
Kaksi vanhaa saarnamiestä kohtasivat toisensa raitiovaunussa. Heti tutun hahmon nähdessään heistä toinen huusi kovalla äänellä: ”Oletkos pyhä?” Vastaus tuli kuin pyssynpiipusta: ”Kyllä, Jeesuksen tähden.” Kun Jumala katsoo meitä omiansa, hän näkee poikansa Jeesuksen, johon hän on mielistynyt. Raamattu, kaste ja ehtoollinen todistavat tästä väkevästi.
Ihmiset löysivät kirkon kellarista 1500-vuotta vanhaa viiniä, joka väkevyydessään pani kansakunnat sekaisin. Sinäkin voit juopua samasta viinistä!
Unelmadiili
Luther puhui autuaasta vaihtokaupasta. Jeesus otti kantaakseen kaiken syntimme ja niistä kuuluvan tuomion. Kun Jeesus kärsi, me kärsimme. Kun Jeesus kuoli, me kuolimme. Kun hän nousi kuolleista, se oli myös meidän ylösnousemuksemme. Jeesus voitti kuolemallaan synnin, kuoleman ja perkeleen vallan. Kun Jumala katsoo meitä, ristin siluetti heijastuu koko elämämme ylle. Lutherin löytö oli niin mullistava, että se synnytti uskonpuhdistuksen. Ihmiset löysivät kirkon kellarista 1500 vuotta vanhaa viiniä, joka väkevyydessään pani kansakunnat sekaisin. Sinäkin voit juopua samasta viinistä!
Kaksi ikkunaa
Yksi Martin suurista löydöistä oli lain ja evankeliumin erottaminen. Luther rohkaisi katsomaan Raamattua ja uskovan elämää kahden objektiivin läpi. Laki vaatii täydellisyyttä eikä tunne muuta mahdollisuutta päästä Jumalan ystäväksi kuin täydellisen elämän ja sydämen, jossa ei asu vilpin vilppiä. Evankeliumi puolestaan puhuu eri kieltä. Evankeliumi lupaa, että kuka tahansa, joka uskoo Jeesukseen, saa omistaa hänen vanhurskautensa eli kaiken sen millainen Kristus on. Uskova saa ikään kuin pukea yllensä Jeesuksen vaatteet, jotka peittävät allensa omat likaiset kuteemme.
Heikon ihmisen ainoa toivo on siinä, että Jumala pelastaa syntisen (Room. 4:5): ”Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi.”
Nuori ja vanha Luther
Lutherin opetuksissa saa huomata, miten iän myötä hänen käsityksensä armosta muuttuu ja syvenee. Nuori Luther puhui nöyryydestä: Jumala kelpuuttaa ihmisen, joka tiedostaa oman puutteellisuutensa. Nuori Luther hakee vielä ainakin osittain pelastusvarmuutta katsomalla itseensä. Hän piti – katolisen kirkon opin mukaisesti – vanhurskauttamista parantumisprosessina. Siinä Jumala vuodattaa ihmisen sydämeen rakkautensa ja hyvän halun, joka vähitellen tukahduttaa pahan himon. Rakkaudesta tulee silloin sydämessä lepäävä ominaisuus, joka kaunistaa uskon. Vanhurskauttaminen on tämän ajattelun mukaan vanhurskaaksi tekemistä ja samalla paremmaksi muuttumista. Niinpä ihmiset voivat olla enemmän tai vähemmän vanhurskautettuja. Suotuisa muutos näkyy ihmisen uudistumisena ja tervehtymisenä, katoliset ajattelivat.
Luther otti kuitenkin vähitellen pesäeroa katolisen kirkon vanhurskauttamisoppiin. Hänen mukaansa vanhurskaus ei ole ihmisen ominaisuus vaan Kristukselta saatu lahja. Hänen mukaansa uskon kohde ei ole rakkaus eikä ihmisessä tapahtuva muutos. Uskon kohde on yksin ja ainoastaan paljas Kristus.
Ristin luona on paras paikka
Kamppailemme kaikki väistämättä sen Raamatusta nousevan – ja samalla itsessään jännitteisen – dogmin kanssa, että Pyhä Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä. Jännite hellittää vain yhdessä paikassa – ristillä. Risti on armon merkki. Risti on ainoa paikka, jossa rakastava, anteeksiantava ja armahtava Jumala näyttäytyy tavalla, jossa näemme, että hänen pyhyytensä ja rakkautensa ovat samanaikaisesti totta. Siksi ristin luokse saa palata uudestaan ja uudestaan. Martti Lutherkin tiesi sen. Hänen viimeisiä sanojansa olivat: ”Me olemme kerjäläisiä kaikki – se on totta!”
Jussi Miettinen
Kirjoitus julkaistu alunperin Arkin numerossa 2/2017.
