Raamatunlause, joka minulle tulee ensimmäiseksi mieleen Jumalan läsnäolosta, on Matteuksen evankeliumin kohta, jossa Jeesus lupaa olla läsnä siellä missä kokoonnutaan ja rukoillaan hänen nimessään.
Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään (Matt. 18:19–20).
Voimme ihmetellä Luojan ihmeellisiä luomuksia luomakunnassa. Voimme katsella ympärillemme ja ihmetellä, miten tämä kaikki saanut syntynsä. Onko tämä ainoastaan sattumaa, vai onko takana nerokas luoja, joka on luonut kaiken. Pelastukseen ja Jumalan henkilökohtaiseen tuntemiseen ei kuitenkaan riitä, että tunnemme Jumalan ainoastaan luojana. Johanneksen evankeliumissa on tästä kaksi kohtaa:
Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet (Joh. 1:18).
Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet (Joh. 14:6–7).
Vaikka pystymme näkemään luojan tekoja luomakunnassa, Raamatussa kerrotaan, ettei kukaan ole nähnyt Jumalaa. Ainoastaan Pojan kautta voimme pelastua ja oppia tuntemaan Isän Jumalan. Jeesus on ainoa tie.
Johanneksen evankeliumissa on yksityiskohta, joka auttaa meitä ymmärtämään Jumalan läsnäolon käsitettä paremmin. Johanneksen evankeliumin alussa kerrotaan Sanan (kr. logos) tulleen lihaksi ja asuvan meidän keskellämme (Joh. 1:14). Lauseessa esiintyvä kreikan verbi (skēnoō), joka on kirkkoraamatussamme käännetty asua-verbillä, viittaa kreikan kielessä teltassa (kr. skēnē) asumiseen. En usko, että kyseessä on sattuma. Tässä halutaan kertoa, että samalla tavalla kuin Jumalan läsnäolo oli Vanhan testamentin aikana ilmestysmajassa, se on Uuden testamentin aikana Kristuksessa.
Reformaattori Martti Luther uskoi, että voimme kohdata Kristuksen armovälineiden kautta. Yleensä puhumme Sanasta ja sakramenteista. Luther käsittää asian kuitenkin laajemmin. Hän mainitsee Schmalkaldenin opinkohdissa asiat, joiden kautta evankeliumi vaikuttaa. Nämä ovat sananjulistus, kaste, ehtoollinen, avainten valta sekä veljien keskinäinen keskustelu ja rohkaisu.
Viimeiseen näistä hän liittää saman raamatunlauseen, jonka mainitsin ensimmäisenä. Lutherin työtoveri Philipp Melanchthon mainitsee Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa, että rukoukseen voidaan liittää Jumalan käsky ja lupaukset, joten sitä voitaisiin sen perusteella pitää sakramenttina (Ap. 13.16). Tosin reformaattorit pitäytyivät tiukemmassa tulkinnassa ja kutsuivat sakramenteiksi ainoastaan kastetta ja ehtoollista, koska niihin oli myös liitetty aine. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä, että rukous on Jumalan käskemää ja siihen on liitetty monta vahvaa lupausta. Puhuessamme Sanasta ja sakramenteista voimme helposti unohtaa muut asiat, joista reformaattorit puhuvat tunnustuskirjoissa. Uskon, että he eivät olisi toista mieltä, jos väittäisin, että heidän mielestään Jumalan läsnäoloa voi tuntea uskovien keskinäisen keskustelun ja rukouksen kautta kuten Matteuksen evankeliumin 18. luvussa kerrotaan.
Miten sitten Jumalan läsnäolo vaikuttaa meihin? Ensinnäkin olemme saaneet pelastuksen lahjan, kun uskomme Jeesukseen Kristukseen (Joh. 3:16). Saamme syntimme anteeksi (Matt. 26:28) ja ikuisen elämän (Joh. 3:15). Jumala vaikuttaa uskovissa myös Hengen hedelmää:
Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä (Gal. 5:22–23).
Samalla tavalla kuin hyvä ja terve puu tuottaa itsestään hedelmää, Henki vaikuttaa uskovissa sen, että heissä kasvaa hedelmää. Kyseessä ei ole oma teko, vaan Jumalan teko meissä. Henki vaikuttaa meissä kaikkia niitä hyviä ominaisuuksia, joista Galatalaiskirjeen 5. luvussa kerrotaan.
Apostoli Paavali kirjoittaa, että Galatan uskovat saivat Hengen ja kokivat voimatekoja keskuudessaan kuulemalla ja uskomalla evankeliumin (Gal. 3:2 ja 3:5). Tässäkään tapauksessa Jumalan toiminta ei ollut riippuvainen ihmisten teoista. Paavalin mukaan Jumala antaa voimatekojen tapahtua kun galatalaiset uskovat evankeliumin. Jumalan läsnäolo voi ilmentyä uskovien keskuudessa voimatekoina. Näin oli myös Jeesuksen toiminnan aikana. Kun Johannes kastajan opetuslapset kysyivät Jeesukselta oliko hän se jonka piti tulla, he saivat seuraavan vastauksen:
Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma (Matt. 11:4-5, vertaa Luuk. 7:22).
Paavali kirjoittaa korinttilaisille armolahjoista (1 Kor. 12–14) ja painottaa, että Jumala antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi (12:7). Armolahjoja on monenlaisia (12:4) ja Paavali mainitsee ainoastaan yhdeksän niistä tässä yhteydessä (12:8–10), mutta Uudessa testamentissa mainitaan useampia armolahjoja eri paikoissa. Paavali pitää profetoimista tärkeänä armolahjana (14:1), sillä profetoiva puhuu Jumalan salaisuuksia ihmisille (14:2) ja sen myötä rakentaa, kehottaa ja lohduttaa (14:3). Uskon, että voimme myös tänä päivänä kokea Jumalan puhetta, jossa ihmisten sydämen salaisuudet palastuvat (14:25). Jumalan läsnäolo tulee profetian kautta lohduttavina ja rakentavina sanoina, kun rukoilemme ja olemme koolla hänen nimessään.
Robert Ojala
Turun OPKOn opiskelijatyöntekijä
