Postausarkisto

Kaikki postaukset uusimmasta vanhimpaan.

Arkki

Voiko Raamattuun luottaa?

Kysymys Raamattuun luottamisesta voisi sisältää monia erilaisia kysymyksiä. Ovatko Raamatussa kuvatut kertomukset oikeasti tapahtuneet? Onko Raamattu tuhansia vuosia

Varjo valkeudessa?

Lämmin ja vastaanottavainen yhteisö, ystävällinen pastori, oman palveluspaikan löytyminen ja lähtökohtaisesti raamatullinen opetus kutsuvat luokseen Jumalan etsijää. On

Arkki

Jumalan valtakunnan pioneeri

Ovella tapaan ensin Aamoksen ja Pablon, kääpiösnautserit. Isäntä tarjoaa kokista, mutta itselläni on omat kofeiinittomat Pepsit mukana. Jussi

Apologianurkka

Mitä helvettiä?

Oppi kuolemanjälkeisestä rangaistuksesta, käsitetäänpä se oikein tai väärin, on jatkuvan kritiikin kohde. Ihmisten ”ikuinen kiduttaminen”, varsinkin rajallisten rikkomusten

Arkki

Valtakunnassa kaikki hyvin

Kun kaikki perustukset revitään, mitä vanhurskas voi enää tehdä?” kysyi aikanaan Israelin kuningas Daavid (Ps. 11:3). Hän näki

Arkki

Tunnustamisen rajoilla

  ”Maailma muuttuu, Eskoni.” Aleksis Kiven Nummisuutareista tuttu kuolematon lausahdus on ollut usein mielessä, katsoipa sitten lähelle tai

Arkki

Katso, minä teen uutta

Kun kaikki näytti päättyvän ja toivo oli mennyt, Jumala aloitti jotakin odottamatonta. Hän sanoi kansalleen: “Katso, minä teen

Apologianurkka

Hyvä nimimuisti, mutta lyhyt

Vaihdoin kutsumanimeä kuutisen vuotta sitten. Olin kyllästynyt löytämään kaimoja rekikoirista, pehmoeläimistä ja lastenkirjojen toheloista päähenkilöistä. Hoksasin myös, että

Arkki

Evankeliumi ja lähetys

  Jos saisit tavata jonkun Raamatun henkilöistä (Jeesusta lukuun ottamatta), kenet valitsisit? Vaihtoehtoja on monia, mutta yksi omista

Mistä apu tyhjyyteen?

Jonkin aikaa sitten koin omituisen tunteen. Jotain puuttui. Koin olevani tyhjä! Ihmettelin tunnetta hetken. Uskon, että monille tunne

Ei enempää postauksia