Minua on viime aikoina puhutellut Paavalin usein käyttämä kielikuva Kristuksen ruumiista.
Roomalaiskirjeessä (12:4–5) Paavali kirjoittaa:
”Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävänsä, samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä.”
Emme saisi mitään aikaan ilman Kristusta – toisaalta me myös kannamme Häntä paikasta toiseen.
Uusi alku Oulun Opkossa
Aloitin OPKOn opiskelijatyöntekijänä Oulussa 1.8.2025. Aiemmin olen työskennellyt varhaiskasvatuksen opettajana ja useamman vuoden pyhäkouluopettajana. Elämä pienten kanssa voi opettaa paljon myös isojen maailmasta.
Lasten kanssa olemme esimerkiksi laulaneet Soili Perkiön ja Hannele Huovin laulua Valonsädettä. Sen ideana on ihmetellä itse kunkin hienoa kehoa, varpaista alkaen: meillä on valoa varpaissamme, sormissamme, vatsassamme – ja kun liikumme, valo liikkuu myös.
Ihan hitti päiväkoti-ikäisille! Mutta laulun sanoma on tärkeä myös varttuneemmille kristityille. Me olemme Jumalan tahdon ja rakkauden ilmentymiä täällä maan päällä, Kristuksen oman ruumiin jäseniä. Olemme kutsutut ihmettelemään ja ihastelemaan sekä
itseämme että toisiamme. Laulu muistuttaa myös kehollisuudestamme. Kun opimme kehostamme, opimme samalla Kristuksesta ja siitä, miten Hän haluaa meidän toimivan maailmassa.
Heiluta varpaitasi – huomaatko, että yhden varpaan liikuttaminen on vaikeaa, mutta useamman yhtä aikaa onnistuu paremmin? Yhdessä olemme vahvempia. Jumala haluaa meidän toimivan yhteydessä.
Yhdessä enemmän kuin yksin
Meidän konkreettisten tekojemme kautta voi kirkastaa ja välittää valoa – Kristusta – eteenpäin. Käytännössä tämä ei kuitenkaan aina onnistu. Joskus sanotaan, ettei vasen käsi tiedä, mitä oikea tekee.
Jos ajattelemme Kristuksen ruumista koko maailman kristittyinä, niin niinhän se usein onkin. Mutta mitä pienempi uskovien yhteisö, sitä todennäköisemmin kädet toimivat yhteistyössä tai ainakin tietoisina toisistaan.
Kaikilla tasoilla kaksi asiaa on kuitenkin varmaa: ensinnäkin yhden jäsenen toiminta vaikuttaa aina muiden hyvinvointiin, ja toiseksi, rukouksessa voimme ristiä kätemme yhteen.
Rukouksesta ravintoa yhteisölle
Oulussa olen alkanut rakentaa OPKO-yhteisöä ennen kaikkea rukouksen kautta.
Tyhjästä ei onneksi ole tarvinnut aloittaa. Täällä hallitus on pitänyt toimintaa yllä ilman työntekijääkin. Silti tuntuu, että Oulun OPKOn keho on hieman laihtunut ja tarvitsee nyt vahvistusta – ravintoa.
OPKO-illoissa sitä on tarjolla: elämän leipää ja viiniä Sanan muodossa.
Kuinka kätevää onkaan, että Pyhästä Hengestä juopuminen pitää selvänä paitsi Kristusruumiin pään, myös opiskelijan oman pään.
Pumpsahduksia ja armon voimaa
Pieni lapsi pumpsahtelee välillä pepulleen opetellessaan tuntemaan kehoaan.
Niin myös Oulun OPKO – ja erityisesti minä itse uuden äärellä – tulemme varmasti joskus pumpsahtelemaan. Eikä kukaan ole turvassa kömmähdyksiltä, iästä riippumatta.
Jeesus ei kuitenkaan sanonut: ”Kun et kuitenkaan onnistu, niin sillä ei ole väliä, mitä teet.” Ei – Hän antoi meille rakkauden kaksoiskäskyn ja armonsa.
Joka aamu uuden. Kristusruumiin, kuten oman kehommekin, ei siis tarvitse hapuilla vailla suuntaa. Kun kaadumme tai eksymme, saamme yrittää uudelleen.
Kristus itse polvistuu vierellemme ja nostaa meidät ylös. (Tässä kohtaa ruumisvertaus vähän ontuu, jos Kristus on sekä kaatuneen kehon pää että sen pystyyn auttaja – mutta Hänelle kaikki on mahdollista.) Siksi on turvallista opetella tuntemaan Kristus itsessämme ja löytää oma paikkamme Hänen ruumiissaan.
”Saapas näkee, mitä kenkä tekee” toteaa sanan-
lasku. Mehän emme tosiaan tallustele täällä
alasti, eikä kristusruumiskaan. Mihin verhou-
dumme?
Meillä on tietenkin vaatteet, ja Paavalilla on
ohje myös kristityn pukukoodiksi. Efesolaiskir-
jeessä (6:13-17) hän kehottaa vetämään ylle
Jumalan taisteluvarustuksen: totuuden vyö,
vanhurskauden haarniska, alttiuden kengät,
uskon kilpi, pelastuksen kypärä, Hengen miek-
ka, Jumalan sana. Roomalaiskirjeessä (13:14)
Paavali tyytyy hieman yksinkertaisempaan
sanamuotoon: “Pukekaa yllenne Herra Jeesus
Kristus.”
Vaatteet ovatkin varmaan näkyvin osa sitä
verhoa, joka peittää sisimpäämme. Käytännös-
sä me kuitenkin piilotamme itsemme usein sel-
laisiin sanoihin, ilmeisiin tai toimintaan, jotka
eivät ilmennä sisimpiä ajatuksiamme, toivei-
tamme tai pelkojamme. Toisinaan ne ilmentä-
vät enemmän sitä, mitä kuvittelemme maail-
man meiltä haluavan. On toki hyvä muistaakin
ottaa toiset huomioon omissa sanoissaan ja
teoissaan. Ja silläkin väliä, miten käyttäytyy,
jos kantaa kaulassa ristiä tai paidassa OPKOn
logoa.
Aika ajoin täytyy silti muistuttaa itseään (ja
kaveria) myös tästä: Sinä olet Jumalan rak-
kaudessaan luoma ihme. Sinä saat näkyä, olet
kaunis.
Teksti: Tanja Iljina-Kokko
Oulun opiskelijatyöntekijä
Kirjoitus on julkaistu Arkin numerossa 3/2025.
Tilaa Arkki tästä.
