Se oli ratkaiseva hetki, OPKOn johtava koululais- ja nuorisotyöntekijä Olli Lehmonen toteaa.
Vuosi oli 2011, ja musiikin maisteri oli hiljattain aloittanut työt OPKOssa. Olo oli kuormittunut ja sielu niin kierteellä, että välillä piti päästä sairaslomalle. Kutsumus hapuili muotoaan ja saman mielen luutarhasta nousi kaikenlaista kummittelemaan.
– Käsittelemättömät asiat nousivat pintaan.
Olli ei ihan ymmärtänyt, mitä oli tekeillä. Joku sanoi hänelle esirukoustilanteessa, että ahdistus liittyi taisteluun kutsumuksesta. Pian sen jälkeen pienten lasten isä vietti kamalan yön. Kotona oli tullut illalla mitättömästä asiasta ahdistava riita. Uni katosi ja seuraavana päivänä olisi pitänyt lähteä Itävaltaan kansainväliseen koululaistyön tapaamiseen Itävaltaan.
Syvyydestä minä huudan
Yhden tunnin unien jälkeen Olli otti aamulla velvollisuudentuntoisena kiinni matkalaukun kahvasta ja lähti raahautumaan lentoasemalle. Konferenssin ohjelmassa oli paljon rukousta. Silloin se tapahtui.
– Sisälläni murtui pato. Ensimmäistä kertaa tunsin näin syvästi, että Jumala rakastaa minua kaiken sen kanssa, mikä minussa on hankalaa. Se oli ansaitsematonta, armosta kumpuavaa rakkautta.
Sanat tulivat psalmista 130. ”Syvyydestä minä huudan sinua, Herra…”
Olli palasi kotiin, mutta rakkaus ei jäänytkään Itävaltaan. Syyslukukausi aloitettiin entistä enemmän ihmetellen, mitä pitäisi ruveta tekemään. Lähijunassa hän katseli ihmisiä kuin vastauskoontullut. Teki mieli ravistella jokaista matkustajaa rinnuksista ja sanoa, että Jumala rakastaa ja etsii sinua. Tuntui mahdottomalta vain istua penkissä. Ja taas ahdisti.
– Tein rukouskävelyjä ja kamppailin Jumalan kanssa: ”Mitä voin tehdä? Mitä voin tehdä?”
Silloin seurasi käänteen toinen osa. Tälläkin kertaa se tapahtui rukouksessa armolahjojen kautta.
Musiikin maisteri Olli Lehmonen johtaa OPKOn koululaistyötä suurella sydämellä. – Ilman esirukousta siitä ei tulisi mitään.
Yhteinen jano
Sanomassa oli lempeyttä ja auktoriteettia. ”Älä keskity niihin, joita sinulla ei ole. Keskity niihin, joita minä annan sinulle. Annan sinulle nuoria, joilla on sama jano. Rakasta ja kasvata heitä. Haluan että sinä annat itsesi nuorille, mutta ei kuitenkaan liikaa, koska muuten sinä et kestä.”
Viesti tuntui pyhältä toimeksiannolta, mutta siihen ei voinut tarttua perinteisillä strategiatyökaluilla. Oli odotettava. Käden murtuminen muistutti siitä, että omalla voimalla ei kannattanut enää yrittää. Mutta se ei ollut helppoa. Hän koki Jumalan kutsuvan karsimaan pois monta tekemistä. Kouluvierailuilla hän antoi toisten olla esillä ja tuki heitä takarivistä. Odottamisen ja valmistautumisen aika kasvatti olemassaolon juuria Jumalaan.
– Ymmärsin, että arvoni ei perustu siihen, mitä saan aikaan ja miten hyvin teen työni ja paljonko olen esillä.
Sitten nuoria alkoi tulla, yksi kerrallaan. Toiset olivat kristittyjen kotien lapsia, jotka olivat kulkeneet hengellisissä tilaisuuksissa pienestä pitäen. Toiset eivät olleet saaneet kotoaan mitään hengellistä evästä, ja heille kaikki oli uutta.
Voimakas Isä
Paljonko OPKOn koululais- ja nuorisotyön piirissä on nykyään väkeä? Olli empii.
– Ehkä parisataa. Toisaalta enemmän ja toisaalta vähemmän.
Hänelle on tärkeää, että nuoret pääsevät elämään perheenomaisen yhteisön elämää, jossa on todellista yhteyttä kuin sisarusten ja vanhempien kanssa parhaimmillaan. Sellaiseen kun heittäytyy, nuoret on otettava vastaan kaiken sen kanssa, mitä elämä on ehtinyt heille antaa ja olla antamatta. Moni nuori on menettänyt vanhempansa kuolemalle, alkoholismille ja mielenterveysongelmille.
Samaan hengenvetoon Olli huomauttaa, ettei mikään biologinen perhe ole täydellinen. Jokaisessa perheessä vallitsee synnin aiheuttama rikkinäisyys. Jumalan perheessä rakkauden vajeen synnyttämät kitukasvuisuudet ja kivut voivat parantua, kun terve identiteetti vahvistuu.
– Jumala on täydellinen isä. Vain Jumalan kautta isyys voi ylettyä siihen syvyyteen, johon hän on sen tarkoittanut.
Ollia kauhistuttaa kaikenlainen lahkomeininki, eikä Jumalan perheen ole tarkoitus korvata biologista perhettä. Päinvastoin.
– Seurakuntakin on keskeneräisten yhteisö. Silti siellä koettu eheytyminen voi auttaa biologisen perheen suhteissa. Mutta aina se ei ole mahdollista.
Olli nojatuolissaan perheen Pätkis-kissan kanssa.
Terveitä rajoja
Suhteiden eheytymisen ihanteeseen liittyy sudenkuoppa: nuori voi kokea velvollisuudekseen pelastaa perheensä.
– Sellaista tehtävää ei saa antaa, se on nuorille kuulumattoman taakan kantamista.
Olli puhuu alkoholistiperheiden pirullisesta dynamiikasta, joka saa vanhemmat tukeutumaan lapsiinsa. Joskus pitää opetella päästämään irti ja yrittää samalla olla kovettamatta sydäntään. Väärien riippuvuussuhteiden katkaiseminen ei tarkoita välien katkomista. Anteeksiantaminen alkaa rajojen asettamisesta ja vääryyksien tunnistamisesta.
Nuorten kanssa jokainen suhde ja suhteen vaihe on omanlaisensa, eikä valmista kaavaa ole olemassa. Jotkut haluaisivat olla Lehmosilla aamusta iltaan, ja toista saa houkutella luottamaan edes vähän.
Ollia alkaa naurattaa.
– On tämä meidän elämä aika radikaalia! Vai onko se sellaista, jollaista Jeesuksen opetuslasten elämän pitäisikin olla?
Ennen elämän käännettä työ oli paljon enemmän toiminnan järjestämistä, iltoja ja leirejä tavalliseen työehtosopimuksen tunnistamaan tapaan. Nyt kodin ja työpaikan raja liikkuu tarpeen mukaan. Kun nuori kutsuu syntymäpäivilleen laulamaan ja rukoilemaan, ollaanko menossa töihin vai vapaa-ajan viettoon?
Olli on Sanaan kiinni kasvanut mies, joka rakastaa opettaa nuorille Raamattua. Hänelle on tärkeää, että hänen ”perheilmestykselleen” löytyvät perusteet Raamatusta.
Jeesuksen luona kylässä
Hän alkaa selata paksua kirjaa. Matteus on tallettanut kohdan, jossa Jeesus kutsuu taivaallisen Isän tahdon tekeviä ihmisiä veljikseen, sisarikseen ja äideikseen. Johanneksen evankeliumin alussa kerrotaan, kuinka Jeesus kutsui kaksi tulevaa opetuslastaan kotiinsa ja vietti loppupäivän heidän kanssaan.
– Jeesus ei kohtele opetuslapsia toiminnan kohteina, vaan antaa itsensä heille.
Ja toisaalta myös biologinen perhe oli hänelle tärkeä. Ristille naulittunakin Jeesus huolehti äidistään ja pyysi Johanneksen ottamaan tämän asumaan luokseen.
Ensimmäinen tessalonikalaiskirje puolestaan kertoo, miten entinen fariseus, vainoja kokenut naimaton Paavali kasvoi Jumalan koulussa seurakuntien perustajaksi, joka oli lempeä kuin lapsiaan hoivaava äiti. Johannes taas sanoo kirjeessään, ettei mikään tuota hänelle suurempaa iloa kuin se, että hän kuulee lastensa elävän totuudessa.
– Uuden testamentin johtajat eivät olleet toimintaa pyörittäviä kollegoita. He ymmärsivät, että Jumala on Isä, joka haluaa perheen.
Uusia kasvoja
OPKOn nuoret ilmaisevat työntekijöitään kohtaan usein kiitollisuutta. Ollin lisäksi tiimiin kuuluvat Annastiina Toppari ja vapaaehtoisena Julianna Rantanen. Monet nuoret antavat aikaansa ja käyttävät lahjojaan yhteisönsä hyväksi. Mutta rahaakin tarvitaan, ja sitä nuorilla ei kovin paljon ole.
– Kyllä Arkin lukijat sen tietää, että koululaistyöllä on oma tukirengas. Sen varassa teemme työtä. Kun rengas kasvaa, koululaistyö voi paitsi jatkua myös kehittyä.
Ollin tämän syksyn ilonaiheita ovat olleet monet uudet nuoret.
– Toiset ottavat ensimmäisiä itsenäisiä askelia Jeesuksen seuraajina. Jotkut ovat kynnyksellä. Keväällä itsekseen uskoon tullut lukiolainen alkoi rukoilla koulunsa puolesta ja haluaisi perustaa sinne rukousvälkän.
Ilosta ajatus kulkee niiden luokse, jotka ovat olleet mukana, mutta jääneet jostain syystä matkasta pois. Olli pitää tauon ja selvittää kurkkuaan, ennen kuin saa jatkettua puhettaan. Hän kertoo nuoresta, jota hän oli viemässä autolla kotiin yhteisestä illanvietosta. Matkalla tämä kertoi, että haluaakin kulkea elämässä eri suuntaan. Kun hän oli jäänyt kyydistä, Olli pysäytti auton ja alkoi itkeä.
Teksti: Danielle Miettinen, kuvat: Ilkka Kontturi
Kouluessee avasi tien OPKOon
Lukiolainen Oskari Alaluusua, 16, sai äidinkielessä tehtäväksi tehdä aineistoesseen. Aihetta etsiessään hän löysi OPKOn nettisivuilta OPKOn puheenjohtajan Mika Tuovisen artikkelin evankeliumista.
– Sitä kautta löysin OPKOn toimintaan ja Enä-Sepän nuorten leirillekin. Leiri vahvisti minua. Olen saanut rohkeutta puhua uskostani.
Oskari on oppinut OPKOn illoissa senkin, että ei tarvitse suorittaa mitään. Jumalalla on aina suunnitelma meille.
– Saadaan levätä Jumalan lupauksissa.
Oskarille on tärkeää, että nuortenilloissa uskon asiat ovat keskiössä. Illoissa saa rukoilla ja ylistää yhdessä.
– Täällä on hyvä fiilis, paljon samanikäisiä nuoria ja hyvä henkilökunta. Tämä on tosi hyvä osa Jumalan perhettä. Olin ollut syrjässä uskostani, mutta täällä olen saanut oppia lisää Jumalasta.
Kirjoitus on julkaistu Arkin numerossa 3/2023. Tilaa Arkki ilmaiseksi
