Lähettäjänä olemisen siunaus

alt=""
Jumala haluaa, että kaikki saisivat mahdollisuuden kuulla Jeesuksesta. Tarvitsemme ihmisiä, jotka ovat sitoutuneet lähetyskäskyn täyttämiseen oman kutsumuksensa mukaisesti, kirjoittaa OPKOn pääsihteeri Jussi Miettinen.

Kun pyydät ihmisiä tukemaan Herran työtä, teet heille suuren palveluksen. Näin evankelista Kalevi Lehtinen rohkaisi minua vuosia sitten, kun epävarmana aloitin ystävärenkaani kokoamista. Hän halusi auttaa minua luopumaan kerjäläisen identiteetistä ja näkemään, että kun kutsun ihmisiä tukemaan Jumalan työtä, kaikki voittavat! Tukijani saavat siunatun mahdollisuuden olla mukana hengellisessä työssä. Minä puolestani saan rukoilijoita ja jokapäiväisen leivän. Ja ennen kaikkea hyvä uutinen Jeesuksesta voi levitä ja uskoa syntyä. Perinteinen lähtijä-lähettäjä-asetelma on Raamatusta nouseva ikuinen periaate. Isä Jumala lähettää Poikansa, Poika lähettää puolestaan meidät. Roomalaiskirjeen luvussa 10 puhutaan lähtijänä ja lähettäjänä toimimisesta.

Tavoittamattomat nuoret

Maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka eivät ole koskaan kuulleet evankeliumia. Jumala haluaa kuitenkin, että kaikki saisivat mahdollisuuden kuulla Jeesuksesta. Siksi kirkko ja myös OPKO ovat olemassa. Suomi on muuttunut lähetyskentäksi. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on jo nyt koululuokkia, joilla enemmistö oppilaista ei ole saanut eikä saa kristillistä kasvatusta. Näyttää siltä, että suuri osa suomalaisista nuorista elää kuin Jumalaa ei olisi. Tarvitsemme heitä, jotka kertovat hyvää uutista yliopistoissa, kouluissa, sosiaalisessa mediassa ja kaikkialla, missä nuoret ovat. Paavalin kysymys on meidänkin kysymyksemme (Room. 10:14): Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista?

Herätyksen mahdollistajat

Lähtijöiden rinnalla toimii tärkeä joukko, joka tekee evankeliumin julistamisen mahdolliseksi: lähettäjät. Ilman heitä Jumalan valtakunnan työtä ei voi tehdä. (Room. 10:15): Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty?

Perinteinen lähtijä-lähettäjä-asetelma on Raamatusta nouseva ikuinen periaate.

Paavali tietää, mistä puhuu. Hän toimi seurakuntalaisten rukouksen, huolenpidon ja taloudellisten lahjojen varassa (2. Kor. 11:8). Paavali piti itsestäänselvyytenä, että seurakuntalaiset ovat Jumalan valtakunnan työn mahdollistajia. Yksi Jumalan armon ilmenemismuodoista on omastaan antaminen tiukoissa olosuhteissa (2. Kor. 8:1–2): Veljet, tahdomme teidän tietävän, millaisen armon Jumala on suonut Makedonian seurakunnille. Vaikka vaikeudet ovat raskaasti koetelleet niitä, uskovien ilo oli niin ylitsevuotava, että he äärimmäisessä köyhyydessäänkin osoittivat runsasta anteliaisuutta. Paavali kertoi rohkeasti makedonialaisille seurakuntien tarpeista ja pyysi heitä antamaan omastaan. Tällä periaatteella Jumalan valtakunta toimii myös vuonna 2023.

Jeesuksen naiset ja muut ystävät

Jeesuskin oli riippuvainen tukijoistaan. Hän ei päivittäin täyttänyt omaa ja opetuslastensa lautasia tekemällä ruokkimisihmeitä. Päinvastoin! Joukko naisia avusti häntä ja opetuslapsia omista varoistaan (Luuk. 8:1–3). Tähän joukkoon kuuluivat esimerkiksi ex-prostituoitu Magdalan Maria ja Johanna, jonka mies toimi Herodeksen hovissa. Getsemanessa Jeesus pyysi opetuslapsiltaan rukoustukea. Opetuslapset olivat hänelle enemmän kuin työtovereita. Hän rakasti heitä, tarvitsi heidän seuraansa ja viihtyi oppilaittensa kanssa. Hänellä oli myös ystäviä opetuslapsijoukon ulkopuolella, kuten Martta, Maria ja Lasarus, joiden kodissa hän usein vieraili. Kaikki nämä ihmiset kuuluivat Jeesuksen ystävärenkaaseen.

Me!

Lähetystyöntekijä Murmanskissa ja opiskelijatyöntekijä Vaasassa tarvitsevat meitä, jotka sitoudumme lähetyskäskyn täyttämiseen heidän kauttaan. Tähän ei ole oikopolkuja. Jumala käyttää meidän aikaamme, vaivannäköämme, viitseliäisyyttämme, varojamme ja työpanostamme omien suunnitelmiensa toteuttamiseen olimmepa sitten lähettäjiä tai lähtijöitä. Ketä sinä olet lähettämässä?

Jussi Miettinen

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

OPKOn kesäleiri järjestetään Valkealan kristillisellä opistolla 19.–23.7.2023

Mukana ohjelmassa mm.
Sari Essayah
Eero Junkkaala
Danielle ja Jussi Miettinen
Jari Kekäle
Pekka Mäkipää
Pekka Arvio
Tuomas Hynynen & ystävät Ukrainasta
Miikka Niiranen
Kimmo Karhi, Pekka Mäkipää & co puhallinorkesteri
Perjantai-illan konsertti: Pietari Savolainen & Band 
Lasten ja nuorten ohjelmassa Annastiina Toppari ja Tenho Rajala. Pienten lasten hoito järjestetty. Lue lisää kesäleiristä

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

alt=""
Pääkirjoitukset

Arkin pääkirjoitus: Sankarin tekoja

Koripalloilija Lauri Markkasesta on tullut suomalaisten supersankari. Hänen sädekehänsä alkoi hohtaa entistä kirkkaampana, kun mies puki huhtikuussa ylleen armeijan harmaat puolustusvoimien urheilukoulussa Santahaminassa. Laurin kaltaisten superlahjakkuuksien kohdalla unohtuu helposti, että

Lue lisää »
Aiempia:
Teema
alt=""
Chat(botti) auttaa lähetystyössä

Jeesus käski kylvää ilosanomaa. Jos tehtävä on syytä hoitaa tehokkaasti, uuden teknologian mahdollisuuksia ei pidä hukata, sanoo
datatieteen ammattilainen Elias Luoma.

Opetukset

alt=""

Rukoushaastattelussa raamattukouluttaja Eero Junkkaala

Mikä on kiinnostanut sinua viime aikoina Jeesuksen rukousopetuksissa? Minua on viime aikoina erityisesti kiinnostanut se, mitä Luukkaan evankeliumi kertoo Jeesuksen rukouselämästä. Muut evankelistat eivät kiinnitä tähän niin paljon huomiota, mutta

Apologianurkka
alt=""

Oppi, tuo vanha neuvostoauto

Kirjoitettu C. S. Lewisin Paholaisen kirjeopistoa mukaillen: Rakas Mali, Kun maailmaa luotiin, se tehtiin koostuvaksi erillisistä osasista, jotka sopivat yhteen. Meidän aikaansaannoksemme oli iskeä kiilaa osasten väliin tai toisaalta liudentaa

Kolumnit

Nasaretilaisen kriisinhallinnasta

Kuoleman voittajan arvonimen voisi ajatella viittaavan voimakkaaseen, hyvän puolella seisovaan taistelijaan. Entä jos Jeesuksen kansainvälinen kriisinhallinta ei tunnu oikeanlaiselta tai riittävältä?