Apologiaviikonloppu Kuopiossa käsittelee uskontojen totuusväitteitä ja Jeesuksen jumaluutta

Kuopiossa Kallaveden kirkossa järjestetään 27.–29.3. apologiaviikonloppu ”Onko kristinusko oikeasti totta?” Tapahtumassa on mukana myös piispa Jari Jolkkonen.

Viikonlopun aikana asiantuntijat käsittelevät kysymyksiä muun muassa eri uskontojen totuusväitteistä, kristinuskon historiasta sekä Jeesuksen identiteetistä. Puhujina ovat Aleksi Markkanen, Miika KoistinenJaakko Ojala ja Pekka Ryhänen. Markkanen työskentelee OPKOn apologina ja Ryhänen johtavana opiskelijatyöntekijänä. Mukana on myös Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen, joka pitää opetuksen Jeesuksen jumaluudesta.

Ohjelmaan kuuluu luentojen lisäksi muun muassa Elämäni hengellinen biisi -konsertti, jossa ovat mukana Roni Lempiäinen, Sirpa Sola, Jarkko Maukonen, Kari Korhonen ja Jari Jolkkonen.

Viikonloppu päättyy kyselytuntiin, jossa osallistujat voivat esittää kristinuskoon liittyviä kysymyksiä. Kysymyksiä voi lähettää myös ennakkoon lomakkeen kautta.

Tapahtuman järjestävät: Kallaveden evankelis-luterilainen seurakunta, Pohjois-Savon Kansanlähetys, Kuopion OPKO, Kansan Raamattuseura sekä Kuopion NNKY.

Katso tapahtuman ohjelma

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Aiempia:
Teema
Yksinkertainen on kaunista

Puhelimen toisesta päästä vastaa Toni Mäkelä. Teologian maisteri, jonka muistan opiskeluajoiltani Helsingin yliopistosta. Lempeä, hieman nallekarhumainen kaveri, joka on kuin kotonaan OPKOn Helsingin opiskelijatyöntekijänä jo kuudetta vuotta. Työ ei kuitenkaan

Opetukset

Evankeliumi ja lähetys

  Jos saisit tavata jonkun Raamatun henkilöistä (Jeesusta lukuun ottamatta), kenet valitsisit? Vaihtoehtoja on monia, mutta yksi omista suosikeistani olisi ilman muuta apostoli Paavali. On häkellyttävää lukea kaikesta siitä, mitä

Apologianurkka

Tulkintaa kolmessa koossa

Raamatun lukija kohtaa monenlaisia haasteita. Miten kirjaa ensinnäkin tulisi tulkita ja ymmärtää oikein? Toiseksi joitakin katkelmia korostetaan ja toisia ohitetaan niiden kustannuksella. Miksi? Kolmas pulma liittyy väitteeseen Raamatun arvovallasta. Onko

Kolumnit

Mistä apu tyhjyyteen?

Jonkin aikaa sitten koin omituisen tunteen. Jotain puuttui. Koin olevani tyhjä! Ihmettelin tunnetta hetken. Uskon, että monille tunne tyhjyydestä saattaa olla vieras. Etsimme nopeasti mielentäytettä, jolloin emme edes ehdi huomata