Tekeekö antaminen rikkaaksi?

laukku_cmyk
Otsikon ajatus on vaarallinen ja se on usein ymmärretty täysin pieleen. Silti se on myös totta ja tärkeä.

Kun pyydät ihmisiä tukemaan Herran työtä, teet heille suuren palveluksen. Näin minua rohkaisi evankelista Kalevi Lehtinen vuosia sitten, kun epävarmana aloitin ystävärenkaani kokoamista. Hän halusi auttaa minua luopumaan kerjäläisen identiteetistä ja näkemään, että kun kutsun ihmisiä tukemaan Jumalan työtä, kaikki voittavat. Tukijani saavat siunatun mahdollisuuden olla mukana hengellisessä työssä. Minä puolestani saan rukoilijoita ja jokapäiväisen leivän. Ja ennen kaikkea hyvä uutinen Jeesuksesta voi levitä ja uskoa syntyä. Sitähän Isä kaikkein eniten haluaa, ”sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut”.

Jumalan valtakunnan taloudenhoito ei ole kuitenkaan helppo yhtälö. Siksi Raamatussa puhutaan niin paljon antamisesta.

Pyhä symbioosi

Perinteinen lähtijä–lähettäjä-asetelma on Raamatusta nouseva ikuinen periaate. ”Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty?” Paavali kysyi Roomalaiskirjeessä (Room. 10:15). Lähetystyöntekijä Murmanskissa ja opiskelijatyöntekijä Pieksämäellä tarvitsevat meitä, jotka sitoudumme rukouksin ja taloudellisesti lähetyskäskyn täyttämiseen heidän kauttaan. Tähän ei ole oikopolkuja.

Jumala on sitoutunut inhimillisyyteen ja materiaan. Hän käyttää meidän aikaamme, varojamme ja työpanostamme omien suunnitelmiensa toteuttamiseen.

 
Sekä lähettäjä että lähtijä ovat yhtä lailla riippuvaisia Jumalan armosta ja avusta myös talousasioissa. Jumala vastaa lähtijän tarpeisiin vaikuttamalla lähettäjissä halua sitoutua hänen tukijoukkoihinsa. Lähettäjän vastuulla on – vesilaskun ja ruokaostosten hoitamisen lisäksi – lahjoituksillaan tukea Herran työtä ja priorisoida se iloisesti välttämättömien menojen joukkoon. Pyhä Henki vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä myös antamisen alueella. Pyydä sinäkin Herralta selkeää johdatusta siihen, ketä tai keitä tuet ja kuinka paljon.

Jeesus tarvitsi naisia

Jeesuskin oli riippuvainen tukijoistaan. Hän ei päivittäin täyttänyt omaa ja opetuslastensa lautasia tekemällä ruokkimisihmeitä. Päinvastoin! Joukko naisia avusti häntä ja opetuslapsia omista varoistaan (Luuk. 8:1-3). Tähän joukkoon kuuluivat esimerkiksi ex-prostituoitu Magdalan Maria ja Johanna, jonka mies toimi Herodeksen hovissa. Paavalikin eli seurakuntalaisten lahjojen varassa (2. Kor. 11:8). Hän piti itsestäänselvyytenä, että seurakuntalaiset olivat Jumalan valtakunnan työn mahdollistajia. Työmies on palkkansa ansainnut. Tosin Paavali halusi rahoittaa palvelutehtäväänsä myös valmistamalla telttoja. Hän toimi näin, jotta seurakuntalaisten rahat riittäisivät toisiin kohteisiin.

Yksi Jumalan armon ilmenemismuodoista on omastaan antaminen tiukoissa olosuhteissa (2. Kor. 8:1-2): ”Veljet, tahdomme teidän tietävän, millaisen armon Jumala on suonut Makedonian seurakunnille. Vaikka vaikeudet ovat raskaasti koetelleet niitä, uskovien ilo oli niin ylitsevuotava, että he äärimmäisessä köyhyydessäänkin osoittivat runsasta anteliaisuutta.” Paavali kertoi rohkeasti makedonialaisille seurakuntien tarpeista ja pyysi heitä antamaan omastaan. Tällä periaatteella on Jumalan valtakunta toiminut aina.

Tekeekö antaminen rikkaaksi?

Jumalan lapset elävät talouden suhteen jatkuvassa jännitteessä. Jokapäiväistä leipää pitää rukoilla, ja sen eteen tulee tehdä työtä. Samalla näyttää siltä, että varoja ei aina ole tarpeeksi. Tämä koskee sekä lähtijää että lähettäjää. Liisa Pomarkusta on harras kristitty ja useiden kristillisten järjestöjen jäsen, mutta vailla ansiotyötä. Hänen varansa riittävät hädin tuskin vuokraan, ruokaan ja sähkölaskuun. Silti hän rahoittaa maailmanlähetystä vähäisistä pennosistaan. Hän on kuin se Raamatun köyhä leski, joka lahjoitti vähästään, ja Jeesuksen silmissä hän oli rikkaampi kuin kaikki ne, jotka antoivat suurempia lahjoja runsaudestaan (Mark. 12:42).

Vaikka Raamatusta löytyy vauraitakin ihmisiä, monet Jeesuksen ystävät joutuvat elämään kukkaronnyörit tiukalla tai jopa köyhyydessä. Herran työn tukemisessa on siunaus, mutta siunaus on ennen kaikkea hengellinen. Job oli hurskaista hurskain, mutta Jumala salli hänen köyhtyä. Psalminkirjoittaja tunnusti, että hän kadehti jumalattomia, jotka menestyivät Jumalan lasten kokiessa suurta puutetta.

Arkipäivän taloushuolien ja puutteellisen raamatuntuntemuksen vuoksi monet Jumalan lapset eivät ole vielä ymmärtäneet, kuinka välttämätöntä antaminen on.

 
Erään vapaaseurakunnan pastori kertoi iloisesti, että hänen seurakuntansa jäsenmäärä oli moninkertaistunut ja toiminnassa oli mukana paljon nuoria. Samalla hän kertoi otsa kuprulla, että seurakunnan vapaaehtoiskannatus oli laskenut viidenneksen. Nuoret eivät anna samalla tavalla Herran työhön kuin aiempi sukupolvi heidän iässään, pastori totesi. Antamisesta tulee opettaa. Jos ei ole lähettäjiä, ei ole lähtijöitäkään, ja Herran työ jää tekemättä.

Entä köyhät?

Kun Jeesus aloitti julkisen palvelutehtävänsä kotikaupunkinsa Nasaretin synagogassa, hän lainasi katkelmaa profeetta Jesajan kirjakääröstä (Luuk. 4:18): ”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.” Jeesus toteutti tämän ennustuksen. Hän paransi sairaita, kuurot alkoivat kuulla ja sokeat saivat näkönsä.

Entä köyhät? Miten köyhiä hyödytti se, että heille julistettiin hyvää sanomaa? Köyhät saivat apua, kun Jeesuksen julistuksen herättämät ihmiset alkoivat auttaa heitä. Yksi kristinuskon suurista yhteiskunnallisista siunauksista on diakonia. Köyhien auttaminen on kaikkien kristittyjen kutsumus. Vanhan liiton aikana juutalaisilla oli tarkat säännöt siitä, kuinka paljon heidän oli annettava tuloistaan erilaisiin tarkoituksiin. Papit saivat kymmenesosan, suurten juhlien viettoon kului toinen kymmenen prosenttia ja köyhät saivat kolme prosenttia.

Uudessa testamentissa ei anneta tällaisia tarkkoja ohjeita. Sieltä opimme, että kaikki mitä omistamme, on annettu meille Jumalalta lainaksi.
 
Teksti: Jussi Miettinen, OPKOn pääsihteeri
Artikkeli on julkaistu Arkki-lehden numerossa 1/2016. Tilaa Arkki ilmaiseksi kotiin.

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

OPKOn 60-vuotisjuhlallisuudet

23.−26.3. Passiodraama-esitykset: Helsinki, Kirkkonummi

17.8. OPKOn 60-vuotisjuhlavuoden pääjuhla Enä-Sepässä klo 12−18

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Pääsihteeri Jussi Miettisen kuva.
Pääkirjoitukset

Arkin pääkirjoitus: Opkonkokoinen aukko

Hurraa! OPKO täyttää tänä vuonna pyöreät 60 vuotta. Juhlinta käynnistyy loppiaisviikonvaihteessa ja jatkuu läpi vuoden erilaisissa alueellisissa syntymäpäivätilaisuuksissa. Tervetuloa mukaan! Juhlien sankareita olemme me kaikki OPKOn jäsenet ja toiminnassa mukana olevat. Jokainen järjestö tai yhdistys koostuu ihmisistä, joita ilman ei olisi olemassa kuin kuoret. Nyt on meidän aikamme loistaa!

Lue lisää »
Aiempia:
Teema
Kuvassa Maria Magdalenaa näytellyt Päivi Toikka, taustalla kuorolaisia. Tämän jutun Passiodraama-kuvat ovat todennäköisesti vuodelta 1980. Kuva: Tytti Issakaisen arkisto
Tytti Issakainen teki Passiodraaman 21-vuotiaana

– Luin lehdestä Jesus Christ Superstar -musikaalista. Siitä lähti liikkeelle ajatus näytelmästä pääsiäisajan tapahtumista, kertoo entisen Ylioppilaslähetyksen aktiivi Tytti Issakainen.

Opetukset

Tulevaisuus ja toivo tänäänkin.

Tulevaisuus ja toivo, tänäänkin

Jeremian kirjan luvussa 29 Jumala lupaa tulevaisuuden ja toivon Häntä vastaan rikkoneelle kansalle. Tulevaisuus ja toivo on edelleen Jumalan puoleen kääntymisessä. Se avautuu meille Jeesuksen kautta.

Apologianurkka
alt=""

Oppi, tuo vanha neuvostoauto

Kun maailmaa luotiin, se tehtiin koostuvaksi erillisistä osasista, jotka sopivat yhteen. Meidän aikaansaannoksemme oli iskeä kiilaa osasten väliin tai toisaalta liudentaa kaikki erot osasten välillä.

Kolumnit

Petra Uusimaan kuva.

Perheyhteys toi minut lähemmäksi Jumalaa

Olen aina kokenut kroonista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja muistan itkeneeni yksinäisyyttäni vielä uskoontulonikin jälkeen monina iltoina rukoillessa. En koskaan uskonut, että Jumala voisi ratkaista yksinäisyyttäni.