Johdatus johdatukseen

Apostoli Paavalin aikana elänyt roomalainen filosofi Seneca nuorempi kirjoitti teoksen kaitselmuksesta eli jumalallisesta johdatuksesta. De Providentia valmistui noin vuonna 64. Se on stoalaiseen filosofiaan liittyvä dialogi, jossa Seneca pohtii erityisesti kärsimyksen ongelmaa. Miksi hyvät ihmiset saavat osakseen maailmassa vallitsevaa pahaa? Seneca toteaa, että ”sillä ei ole väliä mitä kärsit, vaan miten kärsit”. Stoalaisen filosofian ihanteena on ottaa kärsimys vastaan tyyneydellä.

Senecan kaitselmususko on yleisinhimillistä eli niin kutsuttua luonnollista teologiaa. Tieteen aikakaudellakin usko yliluonnolliseen on kulkenut tieteellisen ajattelun rinnalla. Ne eivät ole toisiaan poissulkevia maailmanselityksiä. Kaitselmus kulkee mukana ilman sen suurempaa käsitystä, mitä tämän kaitselmuksen takana on. Monet ajattelevat sen olevan hyvää tuuria tai onnea. Persoonatonta ja nimeämätöntä.

Tiedettä ja kaitselmusta

Historiantutkija Geoffrey Cantor on huomauttanut, että länsimaisen tieteen historiassa tieteellisiksi hahmotetut selitykset ovat pitkään liittyneet yliluonnollisiin käsityksiin. Siis juuri tuohon epämääräiseen kaitselmukseen. Sen tähden ihminen voi samanaikaisesti ajatella, että esimerkiksi koronaviruksella on tieteellisesti osoitettu alkusyy kiinalaisessa ruokavaliossa ja että koronavirus on Jumalan rangaistus ihmiskunnalle sen epäeettisestä elämästä.

Raamattu eroaa tästä luonnolliseksi teologiaksi kutsutusta ajattelusta radikaalisti. Raamatussa Jumala puhuu sanansa kautta ihmiskunnalle. Raamatun kanonisissa alkuteksteissä ei esiinny lainkaan sanaa ”kaitselmus”. Ainoa Raamatun viite kaitselmukseen on ilmaus Jumalan huolenpidosta (hepr. pequdda, esim. Job 10:12).

Eläimiäkin johdatetaan

Jumalan huolenpito eli johdatus on avainsana. Se kohdistuu koko hänen luomakuntaansa: ”ihmistä ja eläintä sinä autat.” (Ps. 36:7). Kyse ei ole siis mistään epämääräisestä kaitselmuksesta, vaan persoonallisen Jumalan johdatuksesta. Silloinkin, kun meillä ei ole tuuria eikä onnea pelissä tai rakkaudessa.

Johdatus on siis toista maata kuin elämän onnenkantamoiset. Jumalan johdatus ei aina näytä päättyvän onneen. Silti kristittyinä meillä on lupa uskoa, ettei mikään ole elämässämme epämääräistä kaitselmusta tai sattumaa. Onkin osuvasti sanottu, että kristityllä on sattumia vain hernekeitossa!

Patriarkka Abraham asetetaan esikuvaksi sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa. Abrahamin kohdalla Jumalan johdatus oli pelastushistorian uusi alku (1. Moos. 15 ja Room. 4). Usko, joka perustuu Jumalan lupauksiin ja johdatukseen, kestää myös äärimmäisissä koettelemuksissa. Abrahamin piti Jumalan käskystä tappaa oma poikansa, joka oli hänelle annettujen lupausten perillinen.

Iisakin uskoa

Tämä kertomus (1. Moos. 22) kuvaa myös Abrahamin pojan, Iisakin uskoa. Iisak suostui Jumalan tahtoon ja uhriksi. Abrahamin pojan ja Jumalan Pojan asenteissa on paljon samaa: suostuminen Jumalan tahtoon ja johdatukseen silloinkin, kun sen päässä on risti. Rabbit opettavatkin, että Iisak, joka kantoi polttopuut uhripaikalle, ”on kuin mies, joka kantaa ristiään”. Ei siis mitään tuuripeliä, vaan antautumista uskossa Jumalan johdatukseen silloinkin, kun Jumala näyttäytyy meille ilmeisen väärämielisenä tai peräti julmana.

Kun pohdimme kärsimyksen ongelmaa tai kohtaamme sen itse vaikkapa pandemian muodossa, meillä ei ole mitään erityissuojelusta tällaisilta vastoinkäymisiltä. Meillä on vain Jumalan sanan lupaus ja Vapahtajamme Jeesuksen risti. Pääsiäisenä tuolta ristiltä kuului huuto, joka kärsimyksen hetkellä on meidänkin huulillamme: ”miksi?”. Vastaus selvisi pääsiäisaamuna, kun synti, kuolema ja pahan valta oli kukistettu. Kristityllä on parhaat päivät vasta edessä. Katettu pöytä Vapahtajan seurassa. Siihen asti uskotaan, toivotaan ja rakastetaan.

Pandemia – Jumalan ruoska?

Monet pohtivat, ovatko maailmassa vallitsevat vääryydet ja pandemiat Jumalan rangaistus ihmiskunnalle sen synneistä. Eivät ne ole. Jos olisivat, miksi vain osa joutuu kokemaan vääryyksiä, sairastuu pandemiaan ja mahdollisesti jopa kuolee? Taudit ja kuolema tai onnettomuudet eivät katso olemmeko uskossa, askossa vai iskussa. Ne ovat epäoikeudenmukaisuudessaan tasapuolisia. Kuten Juice Leskinen totesi: ”kaikki kuolevat, myös hölkkääjät”.

Onko elämä sitten vain epämääräistä kohtalon tai kaitselmuksen arpapeliä? Ei ole. On toinenkin mahdollisuus: ottaa kaikki Jumalan kädestä, hänen johdatuksenaan. Myös silloin, kun edessämme on pimeyttä, kipua ja kuolemaa. Jos Jumala ei säästänyt omaa Poikaansakaan tältä kaikelta, miksi hän säästäisi meidät?

Ja toisaalta: ”Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen” (Room. 8:28). Otetaanpa Jumalan johdatus vastaan stoalaisella tyyneydellä tai suomalaisella huoliasenteella, meille kristittyinä käy lopulta hyvin: ”Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan” (Room. 8:31). ”Ei kuolema eikä elämä, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:39).
 
Jouni Turtiainen
Espoonlahden seurakunnan kirkkoherra
Kirjoitus on julkaistu Arkki-lehden numerossa 2/2020
 

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

15.−19.4. Unlocking Life, Helsinki Mission Week

Veritas Forumit: 
Pe 26.4. Tampere: Alister McGrath, Leila Haaparanta
Ke 8.5. Jyväskylä: Vishal Mangalwadi, Laura Stark
Pe 10.5. Helsinki: Vishal Mangalwadi, Eva Biaudet
Lue lisää Veritas Forumeista

17.8. OPKOn 60-vuotisjuhlavuoden pääjuhla Enä-Sepässä klo 12−18

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Pääsihteeri Jussi Miettisen kuva.
Pääkirjoitukset

Suuria unelmia pienille ihmisille

Vuoden alussa kuntosalille ilmestyi uusia kasvoja. Monet heistä olivat luvanneet itselleen laittaa kroppansa kuntoon. Vähitellen joukko harveni. Tavoitteiden asettaminen on tärkeää, mutta on eri juttu jaksaa mennä sitkeästi niitä kohti.

Lue lisää »
Aiempia:
Teema

Opetukset

Hengen ja tulen kaste

Olin leikkimässä kotitalomme pihalla Turussa, kun A-rapun kuudennessa kerroksessa asuvan Tepon isä tuli ulos. Hän katsoi meidän poikien auki repsottavia kengännauhoja, kumartui vuorotellen jokaisen kohdalle ja opetti solmimaan nyöreistä rusetin. Kun Johannes Kastajalta kysyttiin, oliko hän se odotettu Messias, hän vastasi, ettei olisi kelvollinen edes avaamaan Messiaan kengännauhoja.

Apologianurkka
Aleksi Markkanen

Vain yksi jumala vähemmän

Uusateistit huomauttavat mielellään, että kristityt ovat pitkälti samaa mieltä heidän kanssaan. He luettelevat pitkän rimpsun muinaisia ja nykyisiä jumalhahmoja, joihin mekään emme usko. Sitten he toteavat myhäilevään sävyyn, että kiistäessään

Kolumnit

Petra Uusimaan kuva.

Perheyhteys toi minut lähemmäksi Jumalaa

Olen aina kokenut kroonista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja muistan itkeneeni yksinäisyyttäni vielä uskoontulonikin jälkeen monina iltoina rukoillessa. En koskaan uskonut, että Jumala voisi ratkaista yksinäisyyttäni.