Yksinkertainen evankeliumi

1364044_57098811_pieni
Aikamme on monikulttuurinen. Näemme katukuvassa ihmisiä, joiden voisi pukeutumisen perusteella päätellä olevan eri uskontojen edustajia. Suomalaisille tuttu kristillisyys näkyy katukuvassa kirkkojen torneina ja kenties Yhteisvastuu-lipaskerääjinä. Kristillisyys on osa suomalaista elämänmuotoa, mutta jää usein henkilökohtaiseksi vakaumukseksi, josta keskusteleminen saattaa tuntua vieraalta.

Lähes jokainen suomalainen osaa suvivirren ja monet osaavat sanoittaa kristinuskon perussanoman sitä heiltä kysyttäessä. Elämme kuitenkin uutta aikaa, jossa uudet sukupolvet ovat alkaneet etsiä elämyksiä muista uskonnoista ja uushenkisyydestä. Myös kasvava monikulttuurisuus haastaa kristinuskon ja usein jopa kristillisiäkin lehtiä luettaessa tuntuu, että kristillinen sanoma on piilotettu rivien väliin tai typistetty pieneksi kolumniksi sivun nurkkaan. Herää kysymys: mikä on se sanoma, jota Jeesus käski seuraajiensa levittää Jerusalemista maan ääriin? Onko kristillisellä kirkolla tulevaisuutta?

Miksi sanoma Jeesuksesta on merkittävä?

Jeesus herätti toiminnallaan paljon hälyä ja kysymyksiä. Tämä nuori mies Nasaretista alkoi julistaa sanomaa taivasten valtakunnasta ja kääntymyksestä (Matt. 4:17). Hän puhui muun muassa lähimmäisen rakastamisesta (Mark. 12:31) ja taivasten valtakunnasta (Matt. 13:1-), mutta suurimman hämmennyksen tuottivat Jeesuksen tekemät lukuisat ihmeteot (Matt. 9: 1-6). Jeesus myös usein vihjasi opetuksissaan olevansa se, jolla on valta antaa syntejä anteeksi (Luuk 5:21–25), ja kuulijat tiesivät tämän hallintavallan olevan vain itse Jumalalla.

Jeesus siis julisti olevansa Jumala. Jeesus opetti useissa kaupungeissa ja vietti aikaa opetuslapsiensa kanssa noin kolmen vuoden ajan. Seuraajiensa hämmästykseksi hänet pian vangittiin (Matt. 26: 47-56) ja lopulta surmattiin ristin puulle (Matt. 27: 50). Jeesus antoi opetuksillaan toivoa tuhansille ja yhtäkkiä hän oli poissa. Hänen seuraajiensa parissa vallitsi pelko ja epävarmuus.

Pian tapahtui jotain täysin odottamatonta. Jeesuksen haudalle menneet naiset löysivät haudan tyhjänä (Luuk. 24: 1-8). Pian Jeesus alkoi ilmestyä opetuslapsille (Luuk. 24: 36-43). Emmauksen tiellä Jeesus muistutti kertoneensa näin käyvän (Luuk. 24: 13-33). Vaikka Jeesus oli etukäteen ilmoittanut opetuslapsille kuolemansa ja ylösnousemuksensa (Mark. 8: 31), eivät he olleet Jeesuksen sanoja ymmärtäneet. Ylösnousemus oli heille yllätys.

Jeesuksen voitto kuolemasta vahvistaa hänen opetuksesta. Jeesus oli todellakin se, joka hän väitti olevansa. Hän oli Jumalan poika, joka tuli valmistamaan ihmisille tien Isän Jumalan yhteyteen. Jeesuksen ylösnousemuksesta hämmästyneenä ja rohkaistuneena lähtivät opetuslapset liikkeelle. Pyhän Hengen vaikutuksesta he saivat voiman todistaa Jeesuksesta hänen käskynsä mukaisesti (Apt. 1:8). Sanoma Jumalan pojasta alkoi levitä ensin ympäri Välimeren seutua ja tähän päivään mennessä se on saapunut lähes jokaiseen maailman kolkkaan.

Kaikki tiet vievät saman Jumalan luo?

Nykyään usein kuulee kaikkien uskontojen vievän samaan päämäärään, saman Jumalan luo. Modernin yhteiskunnan informaatiotulva sulattaa varmasti jokaiselle sopivan uskontopaketin, joka tuntuu kulloinkin sopivalta.

Jos Jumalan luo on monia teitä, ei kristinuskon sanoma ole niin tärkeä. Jokainen voi löytää tien Jumalan luo valitsemalla sopivia palasia kustakin uskonnosta.

 

On tärkeätä huomata tämän opetuksen olevan suuressa ristiriidassa Jeesuksen opetuksen kanssa itsestänsä. Hän väittää olevansa ainut tie Jumalan luo: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6).

Jeesuksen opetukset pakottavat ottamaan kantaa. Hän nimittäin opetti voivansa antaa syntejä anteeksi ja puhui kuten, ”se, jolle valta on annettu, ei niin kuin lainopettajat” (Matt. 7:29). Hänen puheensa eivät kuulostaneet tasapainoisilta, ellei hän ole se joka hän väitti olevansa. Hänen opetuksiensa ja käytöksensä, jonka suhteessa ei ole ristiriitaa, puhuvat hänen jumaluutensa puolesta. Lisäksi ylösnousemus laittoi viimeisen naulan arkkuun toisille teille Jumalan luo (Matt. 28:6).

Ainutlaatuinen Jeesus

Kristinuskon sanoma on siis ainutlaatuinen, jota ei voi laittaa rinnakkain muiden uskontojen kanssa. Sanoma on hyvin yksinkertainen. Jeesus kuoli meidän syntiemme tähden, jotta meillä olisi rauha Jumalan kanssa (Joh. 3:16). Jeesus opetti myös suuresta Jumalan rakkaudesta (Joh. 15:9), joka muuttaa maailman sydän kerrallaan. Tämä on se suuri muutosvoima, joka voi sytyttää myös jokaisen mökkinsä nurkkaan jumiutuneen suomalaisen. Kristinuskon sanoma tarvitsee käsiä ja jalkoja.

Mitä siis pitäisi tapahtua, jotta kristinusko päivittyisi nykyihmiselle ymmärrettävään muotoon?

 
Kesarean piispa Eusebios on tallettanut kuvauksen kristittyjen toiminnasta 300-luvun alun Roomassa ruton ja nälän hädän keskellä: ”Aamusta iltaan he jatkuvasti olivat hoitamassa kuolevia – tuhansittain oli sellaisia, joista ei kukaan pitänyt huolta – , ja hautaamassa. Toiset keräsivät koko kaupungista nälän vaivaaman joukon yhteen paikkaan ja jakelivat leipää kaikille.” (Kirkkohistoria IX 8.) Meille on säilynyt myös kuvaus siitä miten kristityt keräsivät roomalaisten hylkäämiä ei-toivottuja lapsia kadulta huomaansa.

Nämä kuvaukset vuosisatojen takaa ovat jääneet elämään merkkeinä kristittyjen poikkeuksellisesta käytöksestä vallitsevan kulttuurin keskellä. Yhä tänäänkin evankeliumi leviää siellä, missä kristityt kiinnittävät katseensa Jeesukseen, palvelevat toisia ja julistavat sanomaa ylösnousseesta Jeesuksesta.

Ole liikkeellä

Evankeliumin levittäminen on yhteishanke, johon varsinkin länsimaisilla kristityillä olisi varaa. Oudolta tuntuu, miten köyhistä oloista Afrikasta lähetetään jo Eurooppaan lähetystyöntekijöitä, kun ovat kuulemma meistä huolissaan. Meillä länsimaisilla kristityillä on kaikki mahdollisuudet lähteä liikkeelle, käyttää osaamistamme, varojamme, aikaamme (jota on keskimäärin enemmän, kuin agraariyhteiskunnan asukkailla kehitysmaissa) ja toteuttaa Jeesuksen käskyä viedä hänestä kertovaa sanomaa.

Mitä sitten liikkeelle lähteminen voisi tarkoittaa? Aikoinaan Jeesus lähetti opetuslapset maan ääriin saakka. Nykyään on helppo mennä maan ääriin. Ainakin virtuaalisesti. Vaikeampaa on elää kristittynä omassa lähipiirissä, omassa kaupungissa, missä kaikki tuntevat. Missä kuljetit, mitä teetkin, voit tehdä tekoja Jumalan kunniaksi ja tilaisuuden tullessa kommunikoida myös sanallisesti.

Ja muista, et ole yksin (Matt. 28:20).
 
Teksti: Ilkka Kontturi, kuvat: Sxc/Brandi Fitzgerald, Pixabay
Artikkeli on julkaistu alun perin Arkki-lehden numerossa 2/2013. Tilaa Arkki ilmaiseksi kotiin.

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

15.−19.4. Unlocking Life, Helsinki Mission Week

17.8. OPKOn 60-vuotisjuhlavuoden pääjuhla Enä-Sepässä klo 12−18

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Pääsihteeri Jussi Miettisen kuva.
Pääkirjoitukset

Suuria unelmia pienille ihmisille

Vuoden alussa kuntosalille ilmestyi uusia kasvoja. Monet heistä olivat luvanneet itselleen laittaa kroppansa kuntoon. Vähitellen joukko harveni. Tavoitteiden asettaminen on tärkeää, mutta on eri juttu jaksaa mennä sitkeästi niitä kohti.

Lue lisää »
Aiempia:
Teema

Opetukset

Hengen ja tulen kaste

Olin leikkimässä kotitalomme pihalla Turussa, kun A-rapun kuudennessa kerroksessa asuvan Tepon isä tuli ulos. Hän katsoi meidän poikien auki repsottavia kengännauhoja, kumartui vuorotellen jokaisen kohdalle ja opetti solmimaan nyöreistä rusetin. Kun Johannes Kastajalta kysyttiin, oliko hän se odotettu Messias, hän vastasi, ettei olisi kelvollinen edes avaamaan Messiaan kengännauhoja.

Apologianurkka
Aleksi Markkanen

Vain yksi jumala vähemmän

Uusateistit huomauttavat mielellään, että kristityt ovat pitkälti samaa mieltä heidän kanssaan. He luettelevat pitkän rimpsun muinaisia ja nykyisiä jumalhahmoja, joihin mekään emme usko. Sitten he toteavat myhäilevään sävyyn, että kiistäessään

Kolumnit

Petra Uusimaan kuva.

Perheyhteys toi minut lähemmäksi Jumalaa

Olen aina kokenut kroonista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja muistan itkeneeni yksinäisyyttäni vielä uskoontulonikin jälkeen monina iltoina rukoillessa. En koskaan uskonut, että Jumala voisi ratkaista yksinäisyyttäni.