Aivan aluksi on tärkeä erottaa itsensä rakastaminen itsekkyydestä, johon se usein sekoitetaan.
– Itsekkyys saadaan ”syntymälahjana” perisynnin seurauksena. Raamatullinen itsekunnioitus taas nivoutuu pitkälti kaksoiskäskyyn: ”rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi”. On täysin mahdotonta rakastaa lähimmäistään, ellei ensin opi rakastamaan itseään, Seija Leppänen toteaa.
Paras mittari oikealle itsensä rakastamiselle on Leppäsen mukaan se, ettei näe itseään ylempänä eikä alempana kuin ketään muuta. Oikea itsensä rakastaminen Jumalan luomana persoonana vaatii elämistä tasapainossa omien vahvuuksien ja heikkouksien kanssa. Tämä taas kysyy rehellisyyttä ja nöyryyttä.
– Joskus ajatellaan, että kun ihminen on kristitty, hän automaattisesti rakastaa itseään oikealla tavalla, mutta asia ei ole niin. Vaaditaan totuuden katsomista: mistä tulen, kuka olen ja mitkä eväät minulla on. Vain totuus itsestä vapauttaa.
Kriiseillä on sanoma
Seija Leppäsen mukaan itseään voi oppia tuntemaan paremmin vain pysähtymällä. Usein tämä edellyttää jonkinlaista käännekohtaa tai kriisiä, jossa joutuu miettimään elämää uusiksi.
– Käytän termiä ”siunattu kriisi”: kukaan ei vapaaehtoisesti lähde prosessoimaan elämäänsä tai suostu muutokseen, ellei elämään tule jokin pysähdys.
– Vastoinkäymiset ovat sitä varten, että ihminen voisi pysähtyä peilin eteen kysymään, missä olen ja mitä kriisi haluaa kertoa.
– Ahdistuksella on aina missio: se haluaa kertoa jotain minusta. Ahdistuksen tullessa ei kannata pyrkiä karkuun vaan istua alas ja kysyä, mitä asiaa ahdistuksella on. Kun tämä on selvinnyt, ahdistus helpottaa. Pitää tietysti erottaa sellainen ahdistus, johon tarvitaan lääkehoitoa ja ammattiapua.
Tunnista tunteesi
Olennainen osa ihmistä ovat tunteet koko kirjossaan. Lähtökohdaksi niiden kanssa elämiseen Leppänen toteaa, ettei negatiivisia tunteita ole olemassa.
– Jumala loi ihmisen tuntevaksi. Sekä miehet että naiset tuntevat kaikkia tunteita. Tunteella ei itsessään ole moraaliarvoa. Jos tunnen vihaa, se ei ole sinänsä väärin. Moraali tulee mukaan vasta, kun alan lyödä tai puhua pahaa.
Neuvoksi tunteiden käsittelyyn Leppänen antaa kolme T:tä: tunnista, tunnusta ja työstä.
– Kun tajuan, että tunne on minulle totta ja kertoo minusta, sitä ei tarvitse paeta. Voin lähteä miettimään, miksi koen esimerkiksi kateutta tai vihaa. Silloin pääsen sille lähteelle, mistä kaikki tulee.
– Tunteiden työstö on usein pisin vaihe. Kun on tunnustanut vihansa, voi tulla tarve pyytää tai antaa anteeksi, jolloin on vapaa siitä. Raamattu sanoo: ”Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö”. Vihastuminen on terve reaktio, kun minulle tehdään väärin. Jos en tunnista ja tunnusta sitä, se jää asumaan sieluun ja saa aikaan ”ei minusta ole” -ajatuksia tai sitten ylimielisyyttä ja itseriittoisuutta.
Leppänen korostaa, että tunteet on tarkoitettu palvelijoiksi ja ihminen niiden isännäksi.
– Jos tunteita ei työstä, ne saavat aikaan joko yksioikoista ”mennään vain järjellä” -elämää tai masennusta ja ahdistusta. Aina on kyse siitä, että tunteet ottavat isännän roolin. Esimerkiksi ahdistuksen tunnetta ihmiset usein pakenevat kuka mihinkin: addiktioihin tai työhön, hengelliseenkin. On elintärkeää, että oppii tunnistamaan tunteet eikä pelkää tai vähättele niitä, mutta ei anna ylivaltaakaan.
Rajat auttavat jaksamaan
Oman jaksamisen kannalta Seija Leppänen mainitsee tärkeinä perusasiat, kuten unen, ruoan ja liikunnan, mutta myös rehellisyyden omalle itselleen.
– Ihmisellä, joka elää tasapainossa itsensä kanssa, ei ole suurta vaaraa burnoutille. Hän osaa panna rajat ja tietää, milloin on aika ladata akkuja.
Omien rajojen tunnistamiseksi Leppänen suosittelee kirjoittamaan tunteita ja omaa oloa vihkoon. Näin oppii tiedostamaan nopeammin, milloin akku alkaa piipittää ja tarvitaan pysähtymistä.
Itsensä rakastaminen ei Leppäsen mielestä ole myöskään ristiriidassa raamatullisen itsensä kieltämisen periaatteen kanssa, päinvastoin.
– Vasta ihminen, joka on oppinut rakastamaan itseään, voi oikealla tavalla kieltää itsensä ja antaa itsensä uhriksi, koska se on vapaaehtoinen valinta. Tämä ei ole enää sitä, että ”täytyy” tehdä jotain ollakseen hyvä kristitty tai tullakseen hyväksytyksi. Kun on oppinut rakastamaan itseään, voi valita uhrautumisen. Se ei synnytä katkeruutta tai uupumusta, kun tunnistaa rajansa ja pystyy sanomaan, milloin pitää levätä.
Kiire on usein harhaa
Itsestään huolehtiminen ja oma hyvinvointi auttavat myös hallitsemaan ajankäyttöä oikein.
– Aikaa tulee koko ajan lisää yhtä paljon kuin sitä menee.
– Kiire on uusi muoti-ilmiö, joka on harha, sillä ei meillä ole yhtään enempää tekemistä kuin ennenkään.
– Kiire on sisäinen olotila, joka tulee siitä, että haalitaan hirveästi tekemistä.
Leppänen tähdentää, ettei ongelmana yleensä ole työn määrä vaan tuntemus siitä, ettei mikään riitä ja aina pitäisi tehdä enemmän.
– Kannattaa pysähtyä kysymään, mikä minua ajaa takaa, kun on aina kiire. Kiirettä ei aina itsekään huomaa. Joskus lähimmäisen sanat ”sinulla taitaa olla kova kiire” auttavat pysähtymään.
– Kaikki lähtee sisäisestä hyvinvoinnista. Ihminen on itse vastuussa tarpeidensa hoitamisesta ja onnellisuudestaan. Siitä ei ole vastuussa joku muu. Tämän oivaltaminen auttaa pitämään huolta itsestään. Kun tarpeet on tyydytetty, prioriteetit menevät oikeaan järjestykseen: suhde Jumalaan, suhde omaan itseen ja suhde lähimmäiseen. Silloin myös työn tekeminen saa oikean tilan.
Aina on mahdollisuus nousta
Jos itsensä rakastaminen tuntuu mahdottomalta ajatukselta, Seija Leppänen kehottaa hakemaan rohkeasti apua. Joskus riittää keskustelu ystävän kanssa; syvään traumaan taas tarvitaan ammattiapua.
– Jokaisella on mahdollisuus rakastaa itseään, ihan sama mitä elämässä on tapahtunut. Joskus ihminen häpeää omaa olemustaan ja ajattelee, ettei hänestä ole mihinkään. Huonon itsetunnon taakse saatetaan myös paeta asioita, mutta sen pitäisi pysäyttää hakemaan apua.
Raamatusta Leppänen nostaa Pietarin esimerkiksi henkilöstä, joka koki pilanneensa kaiken. Kohdatessaan Jeesuksen katseen Pietari kuitenkin nöyrtyi parannukseen, myönsi tekonsa ja otti vastaan anteeksiannon. Sitten Jumala antoi hänelle uuden tehtävän.
– Kaikille on olemassa armo ja mahdollisuus nousta. Pitää suostua myöntämään heikkoutensa, traumansa ja virheensä. Tämä on usein vaikein kohta: jotkut jäävät siihen, että ”ei minusta ole” ja ”en minä täältä ikinä pääse”. Tällainen itsesääli on itse asiassa ylpeyttä. Nöyrtyvä ihminen luopuu siitä ja suostuu siihen, että ”ehkä minusta sittenkin on”, mutta se vaatii työtä. Lähde rohkeasti tielle, jossa sielun verhot voivat aueta ja totuus itsestä, elämästä ja ennen kaikkea Jumalasta voi kantaa rohkeaan rehellisyyteen!
Teksti: Sari Nuutinen, kuvat: Päivi Hihnala
Artikkeli on julkaistu alun perin Arkki-lehden numerossa 3/2013. Tilaa Arkki ilmaiseksi kotiin.
