Pääkirjoitukset

Uusimmasta Arkista:

Pääsihteeri Jussi Miettisen kuva.

Suuria unelmia pienille ihmisille

Vuoden alussa kuntosalille ilmestyi uusia kasvoja. Monet heistä olivat luvanneet itselleen laittaa kroppansa kuntoon. Vähitellen joukko harveni. Tavoitteiden asettaminen on tärkeää, mutta on eri juttu jaksaa mennä sitkeästi niitä kohti. Raamattu kertoo ihmisistä, joille Jumala antoi näyn. Nooa rakensi arkkia. Nehemia korjasi Jerusalemin muurin. Pieni poika toi kalat ja leivät Jeesuksen siunattaviksi. Jeesus puolestaan antoi 12 opetuslapselleen tehtävän viedä evankeliumi kaikkeen maailmaan – myös Suomeen. Joku on sanonut, että näky on Jumalan inspiroima mielikuvitus. Näkyjä on suuria ja pieniä. Jotkut

Lue lisää »

Aiempia kirjoituksia:

jussi_web

Arkin pääkirjoitus: Rajattomuutta vai liikaa rajoja?

Tapaan usein päätään pyöritteleviä kristittyjä. Monet heistä kokevat olevansa nurkkaan ajettuja. Enää ei saisi kirkossa eikä yhteiskunnassa ajatella perinteisellä tavalla esimerkiksi naispappeudesta, lähetystyöstä, sukupuolirooleista eikä avioliitosta. Myös evankeliointi leimataan turhaksi uskon tuputtamiseksi, kun kaikki tiet vievät kerran taivaaseen. Kuka puolustaisi luterilaisia herätyskristittyjä, jotka ovat näkemyksineen syrjittyjä ja vähemmistössä? Apostoli Paavali antaa hyvän neuvon, joka tulisi noudattaa eri tavalla ajattelevien kristittyjen kanssa: ”Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa” (Room. 12:18). Rauhassa eläminen voi pelittää, jos kunnioitetaan

jussi_web

Arkin pääkirjoitus: Nyt tuulee etelästä

Joskus pitää mennä kauas voidakseen nähdä lähelle. Sananparsi piti paikkansa opiskelijaedustajien Toinin, Hannan ja minun kohdalla viime heinäkuussa, kun osallistuimme IFESin maailmankonferenssiin Etelä-Afrikassa. Opimme esimerkiksi, että suurimmat opiskelijajärjestöt eivät toimi rikkaimmissa maissa, vaan Keniassa ja Etiopiassa. Molempien maiden evankelisessa opiskelijajärjestössä on mukana yli 40 000 nuorta.  Monissa länsimaiden vanhoissa opiskelijajärjestöissä toiminta yskii samalla kun etelän yliopistoissa evankeliumi etenee vauhdilla. Miksi näin? Missiologit ovat jo kauan kertoneet, että kristinuskon painopiste on siirtynyt länsimaista Aasiaan ja Afrikkaan. Arvostettu teologi ja kirjailija John

jussi_web

Arkin pääkirjoitus: Afrikan tähtiä

Terveisiä Afrikasta. Olen juuri palannut kauan odottamaltani sapatti- ja opintovapaalta. Vietin sen johtajuusinstituutissa Wellingtonissa Etelä-Afrikassa. Moni ihmetteli avoimesti, miksi lähden hakemaan johtajuusoppeja tuhansien kilometrien päästä. Miksi mennä merta edemmäksi kalaan, jos saalista voi pyytää myös kotirannassa? Kolme kuukautta Afrikan eteläkärjessä tarjosivat minulle suuria oivalluksia. Ryhmässämme oli opiskelijoita 27 maasta – suurin osa Afrikasta. Kulttuurien ja persoonien kirjo, uskon erilaiset yhteisölliset ilmenemismuodot yhdistettynä yli 60 kouluttajan luentoihin tekivät ajasta ainutkertaisen. Olen ehtinyt kerätä jo paljon kokemusta kristillisen työn kentällä ja elän

jarvenpaa_pertti_nettiin

Johtamisen haaste

Miten hallitsemme johtamisen perusasiat runsaat 50 vuotta toimineessa OPKOssa?

Mikä on Arkki?

Arkki on Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen oma lehti. Arkista löydät kristillisen opiskelija- ja koululaistyön sykettä, kiinnostavia artikkeleita, raamattuopetusta ja tietoa tapahtumista. Lähetämme Arkin kaikille työmme ystäville ja toiminnastamme kiinnostuneille neljä kertaa vuodessa – täysin maksutta. Artikkelien nettiversioita voit lukea tältä sivulta.