Arkin pääkirjoitus: Kutsumusneuvoja

Monet tämän päivän nuorista tekevät elämänsä aikana jopa viisi uranvaihtoa. He eivät siis ainoastaan vaihda työpaikkaa, vaan aloittavat kokonaan uudella alalla. Uudelleen suuntautumiseen vaikuttavat esimerkiksi automaatio ja robotiikka, joiden vuoksi monet työpaikat katoavat. Joissakin maissa jopa puolet kaikesta työvoimasta tulisi kouluttaa uudelleen vuoteen 2030 mennessä.

Uravalintaan liittyy monenlaisia paineita. Niistä vähäisin ei ole kiusaus mitata omaa arvoa sillä, kuinka paljon muut arvostavat alaa ja mitä palkkakuitissa lukee. Joskus uravalintaan vaikuttavat liikaa vanhempien ja sukulaisten odotukset. Jotkut haluavat työmaailmassa toteuttaa itseään niin paljon, että he surffaavat työpaikasta toiseen eivätkä pysty sitoutumaan.

Koulujen opinto-ohjaajat tekevät tärkeää työtä. He auttavat nuoria tunnistamaan lahjakkuuttaan, intohimojaan ja tukevat näin nuorta tekemään viisaita ja itsenäisiä opiskelu- ja uravalintoja. Myös seurakuntien ja kristillisten järjestöjen työntekijöiden tulisi puhua aiheesta rohkeasti Raamatusta nousevan ihmiskäsityksen pohjalta.

Kristinusko antaa uravalintaan ja oman elämän merkityksen kokemiseen paljon aineksia. Tähän liittyy sana kutsumus (vokaatio), jota tämä lehti käsittelee.

Martti Luther opetti, että jokainen kastettu ja Jeesukseen turvautuva kristitty saa kokea elämänsä merkitykselliseksi uskon kautta, ilman tekoja. Tämä oli mullistavaa. Luther painotti, että kristityn elämässä kaikki on kutsumusta, Jumalan ja lähimmäisten palvelemista. Esimerkiksi opiskelijan tärkeä kutsumus on suorittaa opintonsa mahdollisimman hyvin ja tuoda näin Jumalalle kunniaa. Samaan aikaan hänellä on monia muitakin kutsumuksia.

Lavea kutsumuskäsitys voi kuitenkin pahimmillaan johtaa siihen, että emme ota riittävän vakavasti omaa ainutlaatuisuuttamme. Tai väsymme palvelemaan, koska koemme, että meidän pitäisi olla mukana kaikessa. Olemme kaikki Jumalan kuvia, mutta emme samanlaisia. Jokainen on valmistettu muotilla, jolla tehdään yksi ainoa kappale. Jumala ei harjoita sarjatuotantoa. Jokaisella meistä on yksilöllinen persoona, lahjakkuus, luonteenpiirteet – ja tehtävät. Olipa ammattimme mikä tahansa, kukaan ei ole seurakunnassakaan vain passiivinen penkinkuluttaja. Jokaisella on kutsumus rakentaa myös Jumalan seurakuntaa ja olla mukana itseä suuremmassa suunnitelmassa.

Koska seurakuntiin ja kristillisiin järjestöihin palkataan ensimmäiset kutsumusneuvojat?

 

Jussi Miettinen
OPKOn pääsihteeri

Juttu on julkaistu Arkin numerossa 1/2022. Tilaa Arkki ilmaiseksi

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

Ajattelun Akatemia ja Rukouskoulu alkaa – myös Maanmuuttajat jatkuu

OPKO ja Perheniemen opisto aloittavat uusia koulutuksia. Tammikuussa alkavat Ajattelun akatemia- ja Syvemmälle rukoukseen -monimuotokoulutukset. Myös Maanmuuttajat-johtamiskoulu jatkaa kolmannella vuosikurssilla.

Koulutukset soveltuvat hyvin myös työn ohessa käytäväksi.

Lisätietoja Ajattelun akatemiasta
Lisätietoja Rukouskoulusta
Lisätietoja Maanmuuttajista

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Pääsihteeri Jussi Miettisen kuva.
Pääkirjoitukset

Arkin pääkirjoitus: Tohu wa-bohu

Peto on irti! Haluaisin panna pään pensaaseen kuin strutsi ja olla ajattelematta. Ukrainaa, Pyhää maata, Venäjän ydinaseita, kristittyjen vainoa, ilmastonmuutosta, jengiväkivaltaa ja kristinuskon luhistumista länsimaissa. Tämän päivän nuorten maailma on kaoottinen.

Lue lisää »
Aiempia:
Teema
Olli Lehmosen kuva.
Perhe on paras

Perhe on turvan, kasvun ja hauskanpidon paikka. Perheiden aikuisten on rakastettava niin, että välillä sattuu. Johtava koululais- ja nuorisotyöntekijä Olli Lehmonen ei olisi ikinä itse keksinyt itselleen tällaista kutsumusta.

Opetukset

Jeesus ja minä – vai Jeesus ja me?

Jokaisella lienee kokemuksia perheestä. Biologinen perhe tulee mieleen ensin, mutta mikä on hengellisen perheen merkitys kristitylle? Miksi laumasuhde Jeesukseen on parempi kuin pelkkä yksilön suhde?

Apologianurkka
alt=""

Oppi, tuo vanha neuvostoauto

Kun maailmaa luotiin, se tehtiin koostuvaksi erillisistä osasista, jotka sopivat yhteen. Meidän aikaansaannoksemme oli iskeä kiilaa osasten väliin tai toisaalta liudentaa kaikki erot osasten välillä.

Kolumnit

Petra Uusimaan kuva.

Perheyhteys toi minut lähemmäksi Jumalaa

Olen aina kokenut kroonista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja muistan itkeneeni yksinäisyyttäni vielä uskoontulonikin jälkeen monina iltoina rukoillessa. En koskaan uskonut, että Jumala voisi ratkaista yksinäisyyttäni.