Uusin julkaisu:

Mitä helvettiä?

Oppi kuolemanjälkeisestä rangaistuksesta, käsitetäänpä se oikein tai väärin, on jatkuvan kritiikin kohde. Ihmisten ”ikuinen kiduttaminen”, varsinkin rajallisten rikkomusten tai ”pelkkien väärien uskomusten” tähden, on rakastavalta Jumalalta julmaa ja epäoikeudenmukaista. Adventistit ja Jehovan todistajat väittävätkin kadotettujen raukeavan viimein tyhjiin. Toiset syleilevät universalismia: lopulta kaikki pelastuvat. Jeesuksen ja apostolien opetus torjuu molemmat yllä mainitut näkemykset, mutta sitäkin voi vääristellä. Keskiaikaisesta Dante-kuvastosta huolimatta helvetti ei ole paholaisen oma valtakunta – infernaalinen kidutuskammio, jossahän piruineen vastaa syntisten rääkkäämisestä.  Pikemminkin se on eristysselli,jossa saatana kärsii

Lue lisää »

Aiempia tekstejä:

jp2-web

Syvällisin oppiminen tapahtuu suhteissa

Jeesus oli dialogipedagogi, jonka kasvatusfilosofiassa suhteet olivat tärkeitä, yliopistonopettaja Juha Parkkinen ajattelee. Suhteissa kristitty löytää myös lahjansa ja rohkeuden niiden käyttämiseen.

j_a-web

Maailma on Jonille suuri kuntosali

Kun aurinko alkaa lämmittää, Oulun ammattikorkeakoulussa konetekniikkaa opiskeleva Joni Vähäaho harjoittelee ulkona käsilläseisontapunnerrusta.

ee-web

Lukeminen avaa oven tunteisiin

Missionuorten opetuslapseuskoulua käyvä OPKOn koululaistyön kasvatti Elisa Kari on juuri muuttanut Pariisista Varsovaan. Vaikka elämä on parhaillaan suurta seikkailua, hän tutustuu uusiin maailmoihin myös kirjoja lukemalla.

Mikä on Arkki?

Arkki on Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen oma lehti. Arkista löydät kristillisen opiskelija- ja koululaistyön sykettä, kiinnostavia artikkeleita, raamattuopetusta ja tietoa tapahtumista. Lähetämme Arkin kaikille työmme ystäville ja toiminnastamme kiinnostuneille neljä kertaa vuodessa – täysin maksutta. Artikkelien nettiversioita voit lukea tältä sivulta.